Pihan syystöitä

Viikonloppuna otettiin siskon vierailusta kaikki hyöty irti 

ja touhuiltiin myös pihalla.

Lyhtyjä olimme ripotelleet lasten kanssa pitkin pihaa jo aikaisemmin.

Pimeässä syys- tai talvi-illassa ulkona tuikuttavat lyhdyt luovat mukavaa tunnelmaa. Tuntuu mukavalle ajatella myös niin, 

että pihalyhdyt luovat tunnelmaa myös ohikulkijoille.

Tämä "lyhtypylväs" on kirpparilöytö parin vuoden takaa. 

Vuoden pimeimpänä aikana on lyhdyissä kiva polttaa sellaisia kynttilöitä, 

jotka palavat useamman päivän putkeen, koska valo näkyy päiväsaikaankin.

Tällä hetkellä suhtaudun kynttilälyhtyihin huomattavasti varovaisemmin mitä ennen, 

vaikka kuinka olisivat ulkona turvallisessa ja palamattomassa paikassa. 

Viime keväänä lähipiirissä sattui tulipalo, 

joka sai aikaan pahaa jälkeä ja teki varovaiseksi meitäkin, 

joilta ei omaa omaisuutta tulen uhriksi joutunut.

Tämä poro sai selkäänsä havu- ja kanervakuorman. 

Kesäkukista oli vielä tuollaisia "hopeajuttuja" jäljellä.  

Olin jo repimässä niitä irti ja heittämässä pois, 

kun sisko ehti hätiin ja ehdotti, 

että jätettäisiin ne kanervien kaveriksi.

Sopivat hyvin, ainakin mun mielestä:)

Olen muuten ihan surkea kasvien nimien kanssa. 

Jostakin syystä ne eivät vain kertakaikkiaan jää päähän.

Lehtiä voisi haravoida vaikka kuin paljon, mutta kuka kärräisi kasat pois?

Siellä ne nyt pihalla odottavat...

Kupponen teetä

Onhan se aika pölyinen.

Sen sisällä oli pölypalloja ja muuta roskaa.

Mutta se on ehjä.

Se on teekannu.

Sen hinta kirpparilla oli 10 SENTTIÄ...

Nyt se on minun:)

Voi tätä omistamisen sietämätöntä keveyttä!:D

Ylös, alas, askel sivulle ja viereen

Tämän postauksen otsikko ei kerro minkään tanssilajin askelkuvioista, 

vaan siitä miksi täällä ei ole viikkoon näkynyt mitään uusia juttuja. 

 Enää ei päiväsaikaan ole yhtä helppoa löytää bloggaustaukoa 

kuin vaikkapa vielä pari viikkoa sitten.

Ylhäällä kuvassa olevat hurmaavat (ainakin äidin mielestä) makkarajalat 

tai pikemminkin niiden hurmaava omistajatar on keksinyt, 

että on paljon kivempaa kiivetä ylöspäin, 

mitä alituiseen ryömiä lattialla isompien sisarusten saappaita syömässä.

Ja kun tämän tukea vasten nousemisen jalon taidon on kerran oppinut, 

niin sitähän on sitten päästävä treenaamaan uudestaan ja uudestaan ja ihan koko ajan.

Vaikka omassa mielessä on tietysti pientä haikeutta siitä, 

että vauva ei ole enää mikään pikkuvauva, 

niin tokihan sitä on ilo seurata, 

miten riemuissaan Nelly-neiti uutta taitoa harjoittelee. 

Pienet jalat horjuen hän seisoo niin pitkään, 

että joku hänet siitä "pelastaa". 

Laskeutumista pitää harjoitella vielä paljon, 

sillä toistaiseksi laskeutuessa pää kolisee rahtusen liikaa. 

Suuremmilta mustelmilta on vielä vältytty,

 mutta jos hän yhtään sisaruksiinsa tulee,

 niin ei tästä hommasta ilman mustelmia selvitä.

 Parasta lienevät ne riemunkiljahdukset, 

kun suuren puohaamisen seurauksena pääsee seisomaan. 

Muutaman tukea vasten otetut askeleetkin on nähty:)

 Nyt on äidin paikka siellä, missä neitokainenkin on. 

Ja mieluiten aika lähellä...

Tuo puinen arkku/kirstu, jota vasten on hyvä nousta seisomaan, 

on muuten vaarini tehnyt minulle, kun täytin 10 vuotta.

Se on kaunista käsityötä ja minulle oikea aarrearkku, 

vaikkei sisällä kultarahoja säilytetäkään.

On ollut mukava huomata, 

että vaikken itse ole ehtinyt kirjoittaa tänne mitään, 

niin siitä huolimatta täällä on joka päivä käynyt "vieraita" kylässä. 

Se on tuntunut mukavalle, 

joten lämmin kiitos jokaiselle kävijälle!

Hyvää alkavaa viikkoa!

Sateinen viikko

Tämä kulunut viikko on ollut hyvin sateinen 

(eikä kuitenkaan läheskään niin sateinen 

 kuin vaikkapa pari sataa kilometriä täältä etelämmäs mentäessä) 

ja se on tietänyt paljon aikaa sisällä.

Minä olen sen verran laiska ja saamaton äiti, 

etten jaksa sateisina päivinä kaivaa koko katraalle sadevaatteita kaapista 

ja lähteä aktiivisesti ulos. 

Mieluummin vietämme reilusti sisäelämää.

Onneksi aina välillä on sateesta ollut taukojakin ja ulos on päästy,

jottei vallan mökkihöperöiksi ryhdyttäisi. 

Tällä viikolla dublo-legot ovat olleet kovassa käytössä pitkästä aikaa. 

Pitkän tauon vaikutuksen huomasi mm. siitä, 

että ekaluokkalainenkin innostui leikkimään näillä kovasti, 

vaikka yleensä tykkää rakennella enemmän pikkulegoilla. 

Legojen levittäminen olohuoneen matolle tietää myös sitä, 

että eräät pikkukädet ovat innolla ryömimässä niitä kohti:)

Ja tottakai pitää vähän maistaa, 

että miltä maistuvat juuri ne legot, 

joilla isosiskot parhaillaan leikkivät.

Ja tottakai siskot siitä vähän hermostuvat...

Kaikenlainen piirtäminen ja värittäminen on myös ollut suosiossa. 

Kuvassa mummun ostamat uudet prinsessavärikynät ja pyyhekumit, 

joita aluksi luultiin myös värikyniksi.

Eräänä iltana saimme kuulla karmaisevan tarinan prinsessahirviöstä, 

jolla oli karmea sininen ja karvainen kieli. 

Prinsessan häijy luonne johtui kuulemma hänen käyttämästään tuhmuusmekosta, 

jota ei saanut millään päältä pois ja siksi hän oli tuhma koko ajan. 

Prinsessan puutarhassa kasvoi hirviökukkia, joilla oli pelkkiä piikkejä.

Tarinan loppu jäi hieman hämärän peittoon, 

koska tarinan kertoja, joka kertoessaan samalla keksi tarinaa, 

pelästyi omaa tarinaansa sen verran paljon, 

ettei uskaltanut jatkaa loppuun. 

Tämän pihlajan Nanna-neiti toi kotiin päiväkerhosta maanantaina.

Nyt kohti uutta viikkoa ja uusia (tai sitten hyvinkin vanhoja) kujeita:)

Juna

Tässä kaikille helppo ja kohtuullisen nopeakin ohje, 

miten saadaan olohuoneeseen ihan kelvollinen "hyrskyn myrskyn"-tunnelma.

Tarvikkeet:

* monoja

* talvikenkiä kesällä ja kesäkenkiä talvellä 

(näin varmistetaan, että talon joka ainoa kenkäpari on varmasti esillä)

* sisätossuja

* korkokenkiä

* mitä tahansa jalkineita, joita kaappien kätköistä löytyy, sitä parempi mitä enemmän

Asettele kengät peräkkäin haluamaasi muotoon. 

Parhaaseen lopputulokseen pääset, jos kenkiä on niin paljon, 

että saat rakennettua niistä junan, 

joka kiemurtelee vähintään kahdessa huoneessa.

Kenkien lisäksi tarvitset kaikenlaista lelua ja lelun poikasta.

Laita jokaiseen kenkään ja tossuun joku esine "matkustajaksi". 

Tärkeää on huomioida, että matkustajien päät 

(oikeat tai kuvitteelliset) osoittavat menosuuntaan.

Barbit, pehmolelut ja vauvan helistimet ja muut kolistimet toimivat tässä hyvin.

Kun kaikki junanvaunut ja matkustajat on aseteltu paikoilleen, leikki päättyy. 

Ei ole enää mitään tekemistä.

Unohda juna paikoilleen määrittelemättömäksi ajaksi. 

Huomaat, että niin matkustajat kuin junan vaunutkin leviävät kuin itsestään ympäriinsä. Niiden päälle astuu pimeässä ja koordinaatiokyky harjaantuu valoisassakin, 

koska osia on joka paikassa ja  niitä on pakko väistellä.

Varaudu, että jossakin vaiheessa joku hermostuu lievään epäjärjestykseen, 

jota leikki pakostakin aiheuttaa. 

Mene silloin jääkaapille ja totea kylmän rauhallisesti: 

"Voi ei, maito lopussa. Pakko lähetä hakemaan."

Lähde kauppaan ja viivy matkalla aika kauan.

Jos hyvin käy, leikin jäljet on siivottu kotiin tultaessa. 

Jos taas ei... 

no, onhan ne kaapit aina välillä hyvä käydä läpi ja nyt siihen on hyvä tilaisuus, 

kun sisältö on jo valmiiksi levinnyt olohuoneeseen.

Leikkisää viikonloppua kaikille täällä vieraileville;)

Mummun käsitöitä

Niin kuin olen aikaisemminkin sanonut, en ole mikään käsityöihminen.

Muutamat sukat olen tähän astisen elämäni aikana kutonut 

(itseasiassa nytkin on yhdet omatekemät sukat jalassa), 

mutta siihenpä se käsitöiden kanssa värkkääminen sitten jääkin. 

Mieluummin teen käsilläni vaikka leipomuksia 

(nykyään sekin on kyllä aika vähäistä).

 

Omena putoaa joskus kauas puusta, sillä oma äitini tekee kyllä käsitöitä. 

Jos katselen pikaisesti kotonamme ympärilleni, 

niin aika monessa huoneessa näkyy äidin käden jälki käsitöiden muodossa 

(tai sitten anopin, joka ansaitsee elantonsa käsitöillä).

Ja ehkä vielä enemmän äidin käsitöitä löytyy, jos avaa vaatekaapien ovet.

Päätinpä sitten kuvata muutamia äidin käsitöitä. 

Hän itse ei omia töitään ole koskaan kuvannut, 

joten samalla niistä jää "jälki", kun kuvia räpsii. 

Tosin, en kyllä tiedä voiko näihin digikuviin luottaa kovinkaan paljon. 

En ihmettelisi yhtään, 

vaikka käsityöt kestäisivät pitempään mitä koneella olevat kuvat.

Uusimmat äidin käsityöt ovat tässä:

villasukkia ystävälle ja hänen perheelleen.

Sukat lähevät matkaan huomenna, 

mutta sen verran pitkän matkan saavat kulkea, 

etteivät vielä samana päivänä ole perillä.

Tämä liina on näkynyt blogissa aikaisemminkin. 

Tosin, se ei oikeastaan ole liina, vaan huivi. 

Kangaspuilla kudottu.

Koska minä en myöskään ole mikään huivi-ihminen (mikähän minä sitten olen?), 

niin huivi on löytänyt meiltä uuden käyttötarkoituksen pöytäliinana.

Syksyiselle pöydälle se sopii hyvin.

Tytöille mummu virkkasi isoäidinneliöistä liivit keväällä. 

Niitä on ollut kiva yhdistellä eri väristen paitojen kanssa.

Mallineitoset eivät olleet ihan niin yhteistyöhaluisia, 

että olisin saanut heidät kuvaan yhtä aikaa liivit päällään.

Millä mallit lahjottiin?

Ei kai vain viinirypäleillä?

Ne ovat ainakin meidän Nanna-tyttösen suurta herkkua. 

Mummu tietää myös sen ja aika usein kauppakassin uumenista löytyy myös rasia "liinilypäleitä" pienille herkkusuille.

 

Ja lopuksi kuva, joka ei liity mihinkään.

 

 Nanna suostui malliksi, jos hänen varpaansa kuvattaisiin myös.

Myös muita ruumiinosia olisi haluttu kuvattavan, 

mutta johonkin oli raja vedettävä:)

Pipopäitä

 

Syyskuussa meille kotiutui pari uutta/vanhaa pipoa.

Ylhäällä olevan pipon on joku itse tehnyt 

ja väreiltään se on mitä suurimmassa määrin meidän tyttöjen mieleen.

Meille on tuottanut paljon iloa, 

kun olemme saaneet naapurin lapsille 

pieneksi käyneitä vaatteita omien tyttöjen käyttöön. 

Tämäkin pipo tuli vaatelähetyksen mukana ja monta muuta mukavaa vaatetta. 

Vanhojen vaatteiden kierrätys kannattaa!

Tämä suloinen mansikkapipo on sen sijaan ihan uusi, niin kuin omistajansakin:)

Mummu oli löytänyt sen kesällä.

Vielä on vähän reilua kokoa, 

mutta kypärälakin kanssa menee mainiosti ja ensi kesänä sopii just jetsulleen.

Mukavaa, että nuorimmainenkin saa välillä jotain ihan uutta. 
Suurin osa vaatteista taitaa olla "perintönä" tulleita, 
mutta eipä kyllä kukaan ole valittanutkaan.

Kierrätysaate vaatteiden suhteen on aika tavalla saatu sisäistettyä lastenkin pipopäihin. Yhtenä päivänä puhelin ääneen mietteitäni siitä, 
mitä vaatteita me mahdollisesti tarvisimme tulevaa talvea silmällä pitäen. 
Kolmevuotias kuuli puheeni ja totesi tyynesti: 
"No niin, lähetään kilppalille!".

Ilmat kylmenevät, muistakaa pitää pipot päässä:)
Lokakuuta kaikille!