Ylös, alas, askel sivulle ja viereen

Tämän postauksen otsikko ei kerro minkään tanssilajin askelkuvioista, 

vaan siitä miksi täällä ei ole viikkoon näkynyt mitään uusia juttuja. 

 Enää ei päiväsaikaan ole yhtä helppoa löytää bloggaustaukoa 

kuin vaikkapa vielä pari viikkoa sitten.

Ylhäällä kuvassa olevat hurmaavat (ainakin äidin mielestä) makkarajalat 

tai pikemminkin niiden hurmaava omistajatar on keksinyt, 

että on paljon kivempaa kiivetä ylöspäin, 

mitä alituiseen ryömiä lattialla isompien sisarusten saappaita syömässä.

Ja kun tämän tukea vasten nousemisen jalon taidon on kerran oppinut, 

niin sitähän on sitten päästävä treenaamaan uudestaan ja uudestaan ja ihan koko ajan.

Vaikka omassa mielessä on tietysti pientä haikeutta siitä, 

että vauva ei ole enää mikään pikkuvauva, 

niin tokihan sitä on ilo seurata, 

miten riemuissaan Nelly-neiti uutta taitoa harjoittelee. 

Pienet jalat horjuen hän seisoo niin pitkään, 

että joku hänet siitä "pelastaa". 

Laskeutumista pitää harjoitella vielä paljon, 

sillä toistaiseksi laskeutuessa pää kolisee rahtusen liikaa. 

Suuremmilta mustelmilta on vielä vältytty,

 mutta jos hän yhtään sisaruksiinsa tulee,

 niin ei tästä hommasta ilman mustelmia selvitä.

 Parasta lienevät ne riemunkiljahdukset, 

kun suuren puohaamisen seurauksena pääsee seisomaan. 

Muutaman tukea vasten otetut askeleetkin on nähty:)

 Nyt on äidin paikka siellä, missä neitokainenkin on. 

Ja mieluiten aika lähellä...

Tuo puinen arkku/kirstu, jota vasten on hyvä nousta seisomaan, 

on muuten vaarini tehnyt minulle, kun täytin 10 vuotta.

Se on kaunista käsityötä ja minulle oikea aarrearkku, 

vaikkei sisällä kultarahoja säilytetäkään.

On ollut mukava huomata, 

että vaikken itse ole ehtinyt kirjoittaa tänne mitään, 

niin siitä huolimatta täällä on joka päivä käynyt "vieraita" kylässä. 

Se on tuntunut mukavalle, 

joten lämmin kiitos jokaiselle kävijälle!

Hyvää alkavaa viikkoa!