Aika monessa muussakin blogissa on viime päivinä näytetty kuvia valkoisesta maasta ja hehkutettu uusiin sfääreihin noussutta joulufiilistä.
Ja ei sille voi mitään,
valkoinen lumi maassa saa aikaan sen (ainakin minulle),
että mielessä soivat joululaulut
ja muutenkin ajatukset alkavat suuntautua jouluisiin tunnelmiin
ja ylipäätään talveen.
Täällä puron varresa talvea tervehdittiin riemuhuudoin.
Harvoin on aamupala uponnut niin joutuin suuhun kuin ensilumen aamuna.
Ja omatoimisessa pukemisessa ainakin meidän naisväki teki oman ennätyksensä:)
Itse olen hieman epäileväinen sen suhteen,
mahtavatko nyt maassa olevat lumisentit sentään pysyväksi lumeksi jäädä.
Lapset ovat siitä varmoja.
Mutta tällä hetkellä tilanne näyttää sikäli hyvältä,
ettei kukaan tiedä minkä verran lehtiä jäi haravoimatta lumen alle.
Jo haravoidut lehtikasat sain sentään kärrättyä pois,
mikä ei itseni tuntien suinkaan ole mikään itsestäänselvyys.
Lapset valjastivat lumiauran polkutraktoriin.
Eipä siinä juuri vanhempien apua tarvinnut,
kun jokainen halusi tehdä oman osansa lumitöistä.
Mahtaakohan samanlaista innostusta olla havaittavissa vielä helmikuussa?
Jo muutama sentti lunta riittää tuottamaan iloa pitkäksi aikaa.
Ja ihmeellisesti se muutama valkoinen sentti myös maisemaa valaisee.
Emmy aloitti jo lumilyhdyn tekemistä.
Nanna haaveili pihaan lumidinosaurusta.
Lupasin molemmat...
Huomenna onkin syysloman viimeinen päivä.
Puron varren väki suuntaa aamusta äänestämään.
Muistakaahan käydä äänestämässä, jos ette sitä ole ennakkoon tehneet.
Vaalivalvojaisia vietetään täälläkin, mutta sillä erolla, että maa on musta eikä lunta ole tullut. Toivottavasti oli hyvä loma! Mukavaa alkavaa viikkoa!
VastaaPoistaLoma oli kaikin puolin hyvä. Kasper sanoi illalla, että parasta oli reissu teille ja oma huone:)
PoistaYhdyn täysin kirjoittamaasi: lumesta riittää kyllä pikkuväelle näin ekoilla kerroilla suunnattomasti riemua. Tosin vähän ex-temporee piti talvihaalarit kaivaa kaapista kun yks aamu oli sen muutaman plusasteen sijaan kymmenen astetta pakkasta ja piti hoitoon lähteä puolen tunnin sisään. Mä kans pahoin pelkään että lumet sulaa hyvinkin tulevalla viikolla, mutta toivotaan että lunta tulisi pian lisää ettei oo niin musta joulu ja joulunalusaika kuin viime vuonna. Ja yhdyn siihenkin, että jouluajatukset herää tosissaan kun on tällaista lumista ja tunnelmallista!
VastaaPoistat.susanna P
Pikaisesti tullut talvi aiheuttaa varmasti oman kiireensä hoitoaamuna, varsinkin jos pakkasta oli noinkin huimia lukemia. Minäkin toivon vähän valkeampaa joulua mitä vuosi sitten.
PoistaMukavan tuntuiset talvitouhut teillä siellä puron varresa! Meillä myös on iloittu lumesta sen aikaa, kun tuota valkeaa vielä riittää. Nyt näyttävät ennusteet siltä, että sitä haravointia taitaa sittenkin päästä tekemään :) Mukavaa alkavaa marraskuuta!
VastaaPoistaMukavaa marraskuun alkua teillekin! Pahoin pelkään, että myös täällä suunnalla joudutaan vielä tarttumaan haravan varteen...
PoistaHauskaahan se oli kun lumi tuli. :) Vimpa oli ihan ihmeissään, raukka pieni kun ei ole eläessään lunta nähnyt... Lumipalloista tykkäs ihan hulluna, mutta eipä raukka voinu ymmärtää miks enään seuraavana päivänä ei saa lumipalloja... :) Meillä on aina "tapana" soittaa joululauja syyslomalla kun leivotaan :)
VastaaPoistaJa nyt tulee räntää:( Arvelisin, että eläimet ei juurikaan siitä tykkää. Joululaulujen soittaminen syyslomalla on hauska tapa. Määkin kuuntelin eilen ekaa kertaa:)
Poista