sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Sateinen viikko

Tämä kulunut viikko on ollut hyvin sateinen 
(eikä kuitenkaan läheskään niin sateinen 
 kuin vaikkapa pari sataa kilometriä täältä etelämmäs mentäessä) 
ja se on tietänyt paljon aikaa sisällä.
Minä olen sen verran laiska ja saamaton äiti, 
etten jaksa sateisina päivinä kaivaa koko katraalle sadevaatteita kaapista 
ja lähteä aktiivisesti ulos. 
Mieluummin vietämme reilusti sisäelämää.
Onneksi aina välillä on sateesta ollut taukojakin ja ulos on päästy,
jottei vallan mökkihöperöiksi ryhdyttäisi. 
Tällä viikolla dublo-legot ovat olleet kovassa käytössä pitkästä aikaa. 
Pitkän tauon vaikutuksen huomasi mm. siitä, 
että ekaluokkalainenkin innostui leikkimään näillä kovasti, 
vaikka yleensä tykkää rakennella enemmän pikkulegoilla. 

Legojen levittäminen olohuoneen matolle tietää myös sitä, 
että eräät pikkukädet ovat innolla ryömimässä niitä kohti:)
Ja tottakai pitää vähän maistaa, 
että miltä maistuvat juuri ne legot, 
joilla isosiskot parhaillaan leikkivät.
Ja tottakai siskot siitä vähän hermostuvat...

Kaikenlainen piirtäminen ja värittäminen on myös ollut suosiossa. 
Kuvassa mummun ostamat uudet prinsessavärikynät ja pyyhekumit, 
joita aluksi luultiin myös värikyniksi.

Eräänä iltana saimme kuulla karmaisevan tarinan prinsessahirviöstä, 
jolla oli karmea sininen ja karvainen kieli. 
Prinsessan häijy luonne johtui kuulemma hänen käyttämästään tuhmuusmekosta, 
jota ei saanut millään päältä pois ja siksi hän oli tuhma koko ajan. 
Prinsessan puutarhassa kasvoi hirviökukkia, joilla oli pelkkiä piikkejä.
Tarinan loppu jäi hieman hämärän peittoon, 
koska tarinan kertoja, joka kertoessaan samalla keksi tarinaa, 
pelästyi omaa tarinaansa sen verran paljon, 
ettei uskaltanut jatkaa loppuun. 

Tämän pihlajan Nanna-neiti toi kotiin päiväkerhosta maanantaina.

Nyt kohti uutta viikkoa ja uusia (tai sitten hyvinkin vanhoja) kujeita:)

4 kommenttia:

  1. äiteliini mummeliini8. lokakuuta 2012 klo 13.33

    kyllä mielikuvitus on valtava voimavara jo 5vuotiaalla.En ole vielä ennen törmännyt moiseen,että oma sepitetty tarina onkin niin hurja,että itseäkin alkaa pelottaa.Mummukin oli lapsena kova keksimään tarinoita.Minulla oli oikein kokonainen kuviteltu kylä,jossa sattui ja tapahtui.Nautin tietty kertomisesta ja yleensä mulla olikin mukavasti yleisöä niitä kuuntelemassa.Ettei vaan geenit oo siirtyneet eteenpäin.Ei muuta kuin mielikuvitusta kehiin jatkossakin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkinlaista geeniperimää taitaa olla liikkeellä. Oikein jäi harmittamaan, kun tarinan loppua ei kuultu. Mutta minkäs sille voi, jos kertoja rupeaa kesken kaiken ulvomaan, että "en mää voi jatkaa, kun tämä on niin pelottavaa". Se karvainen kieli taisi olla liikaa...

      Poista
  2. voi että oli ihana satu. Varmaan kirjan verran on tulossa lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli tarkoitus yrittää muistaa satu niin, että olisin sen edes jotenkin kirjoittanut ylös. Mutta eipä se sitten onnistunut, kun tilanne muuttui lähes hysterian asteelle yltävään huutoon...:)

      Poista