Pyhäinpäivän viettoa

 

Pyhäinpäivää vietettiin puron varresa hieman jouluisissakin merkeissä.

Kynttilät syttyivät niin pihalla kuin hautausmaallakin.

 

 

 

Hämärällä hautausmaalla loistivat sadat kynttilät kertoen kaipauksesta 

ja samalla jälleennäkemisen toivosta. 

Oli niin rauhoittavaa kulkea hautausmaalla. 

Väkeä oli liikkeellä sopivasti. 

Kaikki samalla asialla.

 

 

Pitkästä aikaa saimme vieraiksi vähän kauempana asuvat isovanhemmat.

 Uunissa paistuva kinkku ravitsi meidät kaikki

 

 

 ja kinkun jälkeen paistuivat joulutortut.

 

Kyllä se vaan on niin, 

että ne kauden ensimmäiset joulutortut ovat aivan vertaansa vailla. 

Aivan kuin huomaamatta

 meille on tullut jo jonkinlaiseksi perinteeksi 

paistaa ensimmäiset joulutortut pyhäinpäiväksi. 

Arvelisin, ettemme ole perinteen kanssa yksin.

 

Sateisesta ja sumuisesta päivästä huolimatta kattaus tehtiin myös pihalle. 

Pihaleikkien jälkeen olikin hyvä lämmittää sauna, 

jotta niin aikuisten kuin lastenkin vaatteet saatiin kuiviksi.

Pyhäinpäivä

Hyvää ja rauhallista pyhäinpäivää kaikille!

Ja nimenomaan pyhäinpäivää, 

halloween-jutut eivät ainakaan toistaiseksi ole innostaneet minua mitenkään.

Jotenkin tähän omaan, 

toisinaan hieman synkistelyynkiin taipuvaiseen luonteenlaatuun,

 sopii paremmin ajatus arvokkaasta ja rauhallisesta pyhäpäivästä, 

jolloin voi viedä haudoille kynttilöitä 

ja antaa muistojen viivähtää niiden läheisten 

tai jotenkin muuten itselle merkittävien ihmisten parissa, 

jotka ovat tämän maanpäällisen matkansa jo päättääneet.

Kurpitsat, haamut, hämähäkit ja "karkit ja keppostelut"

jätämme täällä puron varresa suosiolla toisille.

 

Tiedän, että monissa kouluissa järjestetään näin marraskuun alussa 

halloween-juhlia tai -naamiaisia. 

Olen tyytyväinen, että tuossa meidän lähikoulussa aihe taisi kuittaantua sillä, 

että ruokatunnilla oli tarjottu kummituskalakeittoa vai olikohan se lepakkoruokaa. 

Muuten ekaluokkalainen puhui sujuvasti pyhäinpäivästä, 

josta olivat ainakin uskontotunnilla puhuneet. 

Minä kiitän.

 

Tänä vuonna pyhäinpäivän pyhien joukkoon liityy ensimmäistä kertaa 

keväällä taivaan kotiin matkannut, pitkän elämän elänyt mummunikin. 

Tätä kirjoittaessani sylissäni hykertelee ja kurluttaa oma nuorimmaiseni, 

vielä unesta lämmin ja pehmeä tyttönen, 

joka on näin aamuisin tavattoman hyväntuulinen ja syö varpaitaan.

Elämän kiertokulku on läsnä koko ajan.

Kuvat on otettu viikko sitten sunnuntaina, jolloin oli vielä lunta maassa.

Lähdin kävelylle ja nappasin kameran matkaan.

Kuten kuvista näkyy, lenkkipolku kulki metsässä ja tunnelma oli kuin satukirjasta. 

Melkein odotin tontun hyppäävään esiin jonkun puun tai mättään takaa:) 

(samalla toivoin, että karhu EI hyppäisi yhtään minkään takaa)

 

 

Ja näin näytän toteen taas oman ristiriitaisuuteni. 

Ensin puhun halloweenia ja siihen liittyviä haamujuttuja vastaan 

ja muutaman lauseen jälkeen luulen nähneeni jo tontun...

Punainen lanka

Punaisesta langasta puhutaan silloin, 

kun halutaan löytää se kaikkein olennaisin asia elämästä,

 eri tapahtumista, tilanteista, elämyksistä, puheista tai melkein mistä vain. 

Joskus punaisen langan löytäminen ei tuota mitään ongelmia, 

 se loistaa kristallin kirkkaana silmäin edessä.

Joskus taas sitä joutuu etsimään hyvinkin pitkään ja hartaasti, 

eikä siltikään voi olla varma löytyikö se.

 

 

Ohikiitävät hetket muuttuvat tunneiksi,

 tunnit päiviksi, päivät viikoiksi jne. 

Juuri äsken oli maanantai ja nyt on jo torstai-ilta. 

Aika rientää ja asiaan kai kuuluu päivitellä, 

 miten nopeasti se rientääkään. 

Miten osaisin elää niin, että löytäisin punaisen langan, 

jos en nyt jokaikisestä hetkestä, niin jokaisesta päivästä kuitenkin? 

 

 

Arki lienee itse kullakin sitä yhtä ja samaa, mitä kenelläkin. 

Välillä (usein) arkeen kyllästyy,

 suorastaan tuskastuu,

 mutta eteenpäin on tarvottava. 

Punainen lanka voi tuntua olevan kateissa, eikä sitä aina jaksa edes etsiä. 

Silti uskon, että elämän mielekkyys löytyy nimenomaan arjesta. 

Punainen lanka kulkee siellä jossakin kurasaappaiden, 

kuoriperunoiden ja pölykoirien välissä. 

Se luikertelee laskupinoon, tiskivuoreen ja pyykkikasaan.

Yrittää ehkä piiloutua pannuhuoneen nurkkaan tai autotalliin.

Ja miten mukavalta tuntuukaan, kun tulee SE hetki:

 oivallus siitä, että näin on hyvä. 

Näin on riittävästi.

Kaaoksenkin keskellä häivähdys ajatuksesta,  

että asiat ovat oikeastaan monella tapaa hyvin.

Ajatus siitä, että ei kannatta kadehtia kenekään näkyvää onnea, 

jos ei samalla tiedä toisen salattua surua. 

Jokaisella meistä on oma osamme niin onnesta kuin surusta.

 Punainen lanka jokaisella omannäköinen.

Ja kuten kuvista näkyy, 

joskus punainen lanka kulkee niin, että sen varmasti näkee. 

Jos ei muuten, niin ainakin kompastumisen jälkeen.

Joululehtiä

Erilaiset jouluaiheiset lehdet ovat löytäneet tiensä kauppojen lehtihyllyihin. 

Lehdet pursuilevat tunnelmallisia kuvia kauniisti sisustetuista joulukodeista, 

herkullisia leivontaohjeita ja kauniita askarteluja. 

Minusta joululehtien lukeminen on mukavaa. 

Olen säästänyt ison läjän lehtiä menneiltä vuosilta 

ja nämä kuvissa näkyvät lehdet ovat tämän syksyn uutta satoa 

(tämä ei ole maksettu mainos).

On nautinnollista selailla lehtiä kahvikupin äärellä ja fiilistellä joulua. 

 

Aika harvassa taitavat olla ne,

 joiden kodit ihan oikeasti näyttävät niin hienoilta

 kuin lehtien stailatut joulukodit 

ja ei meiltä ainakaan löydy niin hienosti katettua joulupöytää kuin lehtien kuvissa.

Mutta eipä se varmaan ole tarkoituskaan, 

että rupeaisimme lehtien kanssa kilpasille. 

Itse ainakin nautin siitä, että saan vain katsella, selailla ja suunnitella, 

vaikkei suunnitelmista päätyisi toteutusasteelle kuin yksi ainoa asia (jos sekään).

Joku tunnelmoi joulun odotuksella juomalla glögiä litrakaupalla, 

toinen leipoo ensimmäiset piparit syyslomalla, 

kolmas bloggaa innolla joulusta 

ja joku lukee joululehtiä ja polttaa kynttilöitä pihalyhdyissä. 

Kukin tyylillään. 

Joko blogini lukijoiden joukossa tunnelmoidaan joulun odotuksen merkeissä?

Mitkä ovat teille niitä juttuja, joita on kiva näin loppusyksystä tehdä?

Luminen syysloman lopppu

Aika monessa muussakin blogissa on viime päivinä näytetty kuvia valkoisesta maasta ja hehkutettu uusiin sfääreihin noussutta joulufiilistä. 

Ja ei sille voi mitään, 

valkoinen lumi maassa saa aikaan sen (ainakin minulle), 

että mielessä soivat joululaulut 

ja muutenkin ajatukset alkavat suuntautua jouluisiin tunnelmiin 

ja ylipäätään talveen.

Täällä puron varresa talvea tervehdittiin riemuhuudoin. 

Harvoin on aamupala uponnut niin joutuin suuhun kuin ensilumen aamuna. 

Ja omatoimisessa pukemisessa ainakin meidän naisväki teki oman ennätyksensä:)

Itse olen hieman epäileväinen sen suhteen, 

mahtavatko nyt maassa olevat lumisentit sentään pysyväksi lumeksi jäädä. 

Lapset ovat siitä varmoja.

Mutta tällä hetkellä tilanne näyttää sikäli hyvältä, 

ettei kukaan tiedä minkä verran lehtiä jäi haravoimatta lumen alle. 

Jo haravoidut lehtikasat sain sentään kärrättyä pois, 

mikä ei itseni tuntien suinkaan ole mikään itsestäänselvyys.

Lapset valjastivat lumiauran polkutraktoriin. 

Eipä siinä juuri vanhempien apua tarvinnut, 

kun jokainen halusi tehdä oman osansa lumitöistä. 

Mahtaakohan samanlaista innostusta olla havaittavissa vielä helmikuussa?

Jo muutama sentti lunta riittää tuottamaan iloa pitkäksi aikaa. 

Ja ihmeellisesti se muutama valkoinen sentti myös maisemaa valaisee.

Emmy aloitti jo lumilyhdyn tekemistä. 

Nanna haaveili pihaan lumidinosaurusta.

Lupasin molemmat... 

Huomenna onkin syysloman viimeinen päivä. 

Puron varren väki suuntaa aamusta äänestämään. 

Muistakaahan käydä äänestämässä, jos ette sitä ole ennakkoon tehneet.

Lahjoja

Parin viime viikon aikana meitä on yllätetty monenlaisilla lahjoilla.

Kasperilla oli huutava villasukkapula, 

johon apu löytyi mummun kätköistä.

Ylimmässä kuvassa olevat sukat 

mummu oli kutonut jo aiemmin odottamaan sopivaa hetkeä 

ja alla olevat sukat saapuivat varpaita lämmittämään parin päivän päästä. 

Lapset tykkäävät, kun sukissa on nilkan kohdalla "resori" 

(en tiedä, mikä sen virallinen nimi on). 

Sukat pysyvät paremmin jalassa. 

Kiitos mummulle, taas!

Itse ilahduin kovasti, kun voitin Jouluisia hetkiä-blogin arvonnassa palkinnon.

Tämä on muuten elämäni ensimmäinen blogiarvonta, jossa onnetar oli suosiollinen:)

Niin paketti kuin sen mukana ollut korttikin 

olivat kauniin jouluisia ja sisältä paljastui:

kauniin jouluinen tulitikkurasia, 

kynttilänjalka kynttilöineen ja jouluinen karkkikeppi.

 Lämpimät kiitokset Mimuralle Jouluisia hetkiä-blogiin!

Toisenkin lahjan sain, kun äiti oli käynyt kaupoilla 

ja löytänyt tällaiselle tuikkukynttilöiden suurkuluttajalle sopivan tuliaisen.

Kaunis ämpäri täynnä tuikkuja. 

Ne tulevat tarpeeseen, 

sillä syksyn ja talven aikana niitä kuluu aikamoinen määrä. 

Tällä hetkellä paikat, 

joissa meillä voi kynttilöitä turvallisesti polttaa,

 ovat aika rajalliset. 

Ikkunoihin on ollut hyvä ripustaa tuikkulyhtyjä. 

Ne näkyvät nätisti ulos ja pikkukätöset eivät pääse niihin käsiksi.

Viimeisin lahjayllätys tuli viikon loppupuolella Nannalle postissa. 

Nannan kummitäti oli tehnyt suloisen vaaleanpunaisen kaulahuivin.

Oikea "söpöstelyhuivi":)

Täytyy tunnustaa että sovitin huivia itsellenikin 

ja se tuntui mukavan lämpimältä ja passasi hyvin mustan paidan kanssa. 

Voi siis olla, että hyvinkin pian koittaa se aika, 

jolloin äiti lainaa tytöiltään vaatteita...  

En ehkä uskonut sen ajan näin pian koittavan:)

Hyvin sopii. Kiitos paljon P-kummi!!

Joskus on kiva...

Joskus on kiva myllätä matolla.

Joskus on kiva hyppiä velipojan päällä.

Joskus on kiva olla raitaiset sukat jalassa.

Joskus on kiva olla ihan lähekkäin:)

 Joskus on kiva, kun pyöritään kaikki yhdessä mytyssä.

Joskus on kiva, kun ei tiedä kenen sukka on suussa.

Joskus on kiva porukassa nauraa ihan katketakseen.

Joskus on kiva rakentaa ihmistorni.

Joskus on kiva tehdä ihmismuuri.

Joskus on kiva, kun ollaan vaan.

Ja joskus sitten huudetaan: 

"Eikö täällä saa olla hetkeäkään omassa rauhassa!" 

Hyvää syysloman alkua kaikille, joilla sellainen on 
ja meille muille hyvää viikonloppua!