Päivän mittaan kuultua ja sattunutta

Olohuoneesta kuului kummallista ähinää. 

Nelly siellä yritti irrottaa päätään. 

Kiskoi voimalla, mutta pää pysyi kiinni ja lujasti. 

Totesi siihen sitten vähän surullisesti: 

"Hö, ei lähe ilti. (tauko) 

Ja nyt on sitte kaulaki kipiä."

Iltaruuaksi saimme Emmyn tekemiä nakkikääröjä.

Olivat muuten tosi hyviä 

ja vaikeustasoltaan juuri sopivia ekaluokkalaisen tehtäväksi.

Voi kun nyt osaisin oikein ruokkia tätä innostusta leipomiseen ja ruuan laittoon. 

Etten omalla sekaantumisella pilaisi toisen tahtoa tehdä ja selvitä itse.

Kuvassa oleva yksilö ei ole hienoimmasta päästä, 

mutta tarjottavat katosivat sen verran liukkaasti parempiin suihin, 

että muistin ottaa kuvan vasta viimeisen käärön kohdalla.

Ja mikäli sinulla ei ole mitään tekemistä, niin kokeileppa seuraavaa:

Aseta pöydälle mukillinen maitoa. 

Ota käteesi kauppakassi 

ja heitä se huolettomasti pöydän vieressä olevalle penkille siten, 

että kassin kantohihna jää pöydälle maitomukin ympärille. 

Vetäise kassi pois penkiltä, 

äläkä huomaa mukin ympärille kiertynyttä hihnaa. 

Yritä saada muki putoamaan lattialle niin, 

että muki jää tukevasti pystyyn, 

mutta maito roiskuu ihan joka paikkaan. 

Jos onnistut tässä, niin lupaan palkinnon.

Vinkki: en usko, että harjoittelu auttaa tehtävän suorittamisessa. 

Tee sen sijaan niin, 

että peset ja siivoat keittiön (ja erityisesti sen lattian) 

huolellisemmin kuin kertaakaan kuluneen kolmen viikon aikana.

Mitä puhtaampi keittiö, sen varmemmin tehtävä onnistuu.

"Pako arjesta"-viikonloppu

Kun on tahtomattaan tullut pitäneeksi pitkähkön tauon blogin päivityksestä, sitä miettii miten ja mitä kirjoittaisi. Onko tarpeen selitellä syitä ja seurauksia ja elämän kiemuroita, joiden vuoksi ei ole ollut aikaa (sillä siitä tämä kaikki on kiinni) koneen äärellä istua. Ehkä kuitenkin jätän suuremmat selittelyt sikseen. Niin kuin tuossa sivupalkissakin kirjoitan, tämä blogini sisältää (harkittuja) palasia elämästä, ei koko elämää.

Mutta yleiseen jakoon pääsköön viime viikonloppu, joka oli todellinen "pako arjesta"-viikonloppu tai "kulje mahdollisimman monella kulkuvälineellä"-viikonloppu. Hyppäsin töiden jälkeen nimittäin lentokoneeseen ja hurautin pääkaupunkiin. Muutaman tunnin yöunien jälkeen matka jatkui laivalla Tallinnaan, josta palasisimme takaisin kotomaan kamaralle illalla ja sunnuntaina matkasin sitten raiteita pitkin takaisin Puron varteen. Sunnuntai-iltana olo oli sellainen kuin olisi ollut pitemmälläkin reissulla ja olinhan minä, sillä vastaavaa matkaa en ollut tehnyt sitten...niin, en edes muista. Jollekin toiselle tämänkaltainen reissaaminen on arkipäivää, mutta minulle ei.

 

Tallinnan satamassa. Laivamme saapuu.

Tallinna ja Helsinki näyttivät aika sateiset kasvonsa, mutta ei se oikeastaan haitannut. Oli hyvä olla reissussa, kun matkaseurana oli kaveri, joka tunsi molemmat kaupungit. Huonoja kartanlukutaitojakaan ei tarvittu, kun seurasin vain mukana. Kiitokset siis tätäkin väylää pitkin sinne pääkaupunkiseudulle: majoitus, opastus ja kuljetus olivat ensiluokkaista, seurasta nyt puhumattakaan:)

Matkalla olossa minulle pääasia on kokemus itsessään. Ja muitten tekemä ruoka;) Niinpä en nytkään innostunut mistään suurenluokan shoppailuista. Jotakin pientä tarttui kotiin tuliaisiksi, mutta muuten tyydyin nauttimaan silmilläni.

Tallinnan vanhassa kaupungissa

Nyt on palattu taas arkeen. Tietenkin. Hiljainen viikko kulkee kohti pääsiäistä.

Koti on tällä hetkellä hiljainen ja pölypallot pommpivat silmille. Taidan tarttua seuraavaksi imurin varteen ja näyttää niille kuka vielä toistaiseksi on emäntä talossa;)

Leiriviikonloppu

Noin puoli vuotta sitten kirjoittelin meidän partioleiriviikonlopusta 

ja taas me leireiltiin:)

Leiriohjelma rakentui peruspartiotoiminnasta. 

Paljon ulkoilua, kädentaitoja, ensiapuharjoituksia, 

makkaranpaistoa niin nuotiolla kuin takassa, 

hauskanpitoa iltaohjelmissa, saunomista ja muuta mukavaa. 

Liekö syy runsaassa ulkoilussa, hyvässä ruuassa vai missä, 

mutta yöunien pituudet olivat oikeinkin pitkät 

verrattuna moneen muuhun leiriin.

Paras kiitos oli siinä, kun huomasi miten lapset nauttivat.

Ja kyllä sitä itsekin virkistyy, 

kun saa touhuta mukavalla porukalla 

ja aikuisia on mukana riittävästi.

Maisema laavulta, jossa kävimme makkaranpaistossa

Lauantaina ehdimme nauttia kauniin aurinkoisesta säästä 

ennen kuin se sunnuntaina muuttui inhaksi räntäsateeksi, 

joka jatkuu edelleen.

Jospa tässä olisivat talven viimeiset lumet.

 

Leirin nimi oli osuvasti "Pönttö"

Leirin jälkeiset ajat ovat menneet pyykin pesemiseen ja sairastuvan pyörittämiseen. Mutta jos tätä ennen olemme olleet terveinä koko alkuvuoden, 

niin ei kai voi valittaa, että nyt nenät vuotavat. 

Tosin yksi korvatulehdus riittää, kiitos.

Risukulhoja

Huomenna kutsuu taas työmaa ja maaliskuuta on viikko jäljellä....

Kevään merkkejä

Ensimmäinen joutsen on bongattu tälle keväälle 

ja muitakin kevään merkkejä on havaittavissa. 

Vai tunnustaako kukaan muu harrastavansa tällaista:

 Lapio + jää...

Vähitellen pihalla sulava jää suorastaan pakottaa tarttumaan lapioon 

ja rikkomaan jään reunaa siinä toivossa, 

että sulaminen ja pihan kuivuminen 

tapahtuisi edes nanosekunnin verran nopeammin. 

Tämä on minulle joka keväinen pakkomielle. 

Sillä saa myös hartiansa sopevan kipeiksi, 

jos ne eivät jo muuten sitä ole.

 Vihreää pukkaa jo esiin. 

Vaikka pihalla on vielä enemmän lunta ja jäätä mitä sulaa, 

niin siitä huolimatta ensimmäiset vihreät uuden kasvun alut 

pukkaavat päätään pinnalle. 

Mahtavaa:)

 Likaiset housunpolvet ja leikkimökkileikit. 

Nämä ovat kyllä myös kesän ja syksynkin tunnusmerkkejä.

Kuvassa tarjolla "sämpyläpiilakkaa".

Rapakkoa lattioilla, rapakkoa seinissä. Katto toistaiseksi säästynyt.

Ihana kevät:)

Synttäriviikonloppu

Työteliäs viikko päättyi touhukkaaseen viikonloppuun.

Meidän syksyn eskarilainen täyttää virallisesti vuosia vasta viikonpäästä,

mutta silloin olemme partiotouhuissa mukana koko viikonlopun.

Niinpä hyvä aika juhlia kuuden vuoden kunnioitettavaa ikää oli tänä viikonloppuna.

Lauantaina talo täyttyi reippaasta lapsivierasjoukosta 

ja tänään söimme kakkua vähän varttuneemmalla porukalla.

Nannan ilo oli syvältä kumpuavaa.

Synttärit ovat kyllä loistava paikka nostaa 

yksi lapsi kerrallaan huomion keskipisteeksi.

Ihan ansaitusti.

Aurinko, joka tuntui alkuvuoden pysyttelevän välillä raivostuttavankin tiiviisti 

pilvien takana piilossa, 

löysi tiensä takaisin taivaalle tällä viikolla.

Lumi sulaa vauhdilla ja päivä päivältä sula maa tekee itselleen tilaa 

jään antaessa vähitellen periksi. 

Koululaiset pääsivät tällä viikolla kouluun pyörillä 

ja itsekin tein ensimmäisen pyörälenkin tänään Emmyn kanssa, 

Nellyn istuessa tyytyväisenä istuimessa mukana.

Ulkona ollessa tekisi jo kovasti mieli tarttua haravan varteen 

tai johonkin muuhun kevättyöhön. 

Toivottavasti into kestää edes osittain siihen hetkeen, 

kun haravoinnin aika oikeasti on. 

Pahoin pelkään, että jonkinlainen takatalvi vielä iskee.

Kalenterin mukaan nyt on vasta maaliskuun puoliväli...

Mieli väittää toista.

Talviloman loppuja

En osaa sanoa onko kuvassa kyse äärimilleen viedystä laiskuudesta, kuntoiluhulluuden huipentumasta, raa'asta voimankäytöstä vai miesten putkiaivoista. Joka tapauksessa Puron varren isäntä, josta aika harvoin täällä blogissa mitään puhutaan, päätti viedä tänä aamuna auton peräkärryn mummulaan. Auto, jossa on peräkoukku, oli jo mummulassa valmiina. Matkaa ei ole kuin puolisen kilometriä ja itse olisin ehkä kävellyt sinne, ottanut auton ja hakenut peräkärryn sillä. Tämä oli kuulemma aivan liian vaivalloista ja monimutkaista. Hän pisti tytöt kärryyn ja työnsi sen mummulaan. Eipä tarvinnut edestakaisin ravata tuota "pitkää" väliä...

Ehkä on hyväkin, että talviloma lähenee loppuaan ja maanantaista lähtien olemme kaikki taas normaalisti sorvin äärellä. Tai, jos nyt ihan rehellinen olen, niin voisin minä tämmöistä jatkaa vielä toisenkin viikon. Ihan helposti.

Lista tekemättömistä töistä on lyhentynyt rahtusen, mutta ei ehkä niin paljon kuin alunperin suunnittelin. Vähän on leivottu, siivottu kaappeja ja sen sellaista. Jälleen kerran olen tullut siihen tulokseen, että meillä on liikaa tavaraa. Normaalien kotipuuhien lisäksi on keksitty pientä "lomatekemistäkin". Harmaana torstaina ajelimme kylpylään ja aika kului siellä nopeasti. Liekö loskasää syynä, että aika moni muukin oli päätynyt samaan paikkaan päivää viettämään. Sopu kuitenkin sijaa antoi ja sekaan sovittiin.

 Pappa vietti synttäreitään perjantaina ja Emmy leipo lahjaksi suklaakeksejä. Nanna puolestaan maalasi kortin ja vasurillaan kirjoitti tekstin.

Tämmöisistä pienistä palasista rakentui meidän tämä(kin) viikko. 

Ensi viikolle on luvattu aurinkoista. 

Minun puolesta nämä loputkin lumet voisivat sulaa pois. On kevään aika.

Hiihtoloman alkua

Hiihto- tai pikemminkin talvi- tai kevätloman alku on sujunut vauhdikkaasti ja mukavissa merkeissä. Vaikka edellisessä postauksessa kirjoitinkin, että lista tekemättömistä töistä, jotka olisi hyvä tämän viikon aikana hoitaa, on pitkä, niin toki viikkoon saa mahtua ja mahtuu muutakin kuin kaappien puunaamista.

Lauantaina juhlistimme reippaan kummityttömme synttäreitä. Neljä vuotta on mainio ikä synttäreille, sen ikäiset osaavat ottaa niistä kaiken irti:) Kummitytön äiti oli jälleen kerran loihtinut upeat kakut kahvipöytään. Tarjolla oli siis niin silmän- kuin suunkin ruokaa.

Synttäreiden jälkeen hurautimme kolmen maakunnan mummulaan, nukuimme yön siellä ja jatkoimme aamulla vielä eteenpäin Keski-Suomeen Emmyn kummien luo. Kummien luota löytyi paitsi leikkikavereita lapsille, myös pari lammasta. Arvaatteko, kumpi näistä on Lumikki?

 Eilen ajelimme takaisin kotiin vajaalla porukalla. Kasper ja Nanna jäivät vielä mummulaan ja Emmy ja Nelly tulivat kotiin. Arvelisin, että kaikki nauttivat hieman erilaisesta viikosta, sillä jos mummulassa on erityishuomio taattu, niin eiköhän sitä ole saatavilla nyt täällä kotonakin.

Eilen illalla kävin tyttöjen kanssa kävelyllä mummulassa. Sen verran liukasta oli vielä soratiellä, että iskä soitettiin hakemaan, kun taskulamppu unohtui kotiin, eikä pimeässä huvittanut lähteä liukastelemaan takaisinpäin. Käytiin puhuttelemassa myös mummulan emolehmiä. Kohta kevätaurinko paistaa lämpimästi ja silloin emot syövät rehunsa kylki aurinkoonpäin käännettynä ja ottavat kaiken irti keväästä.

Mutta nyt minä käännän kylkeni kohti keittiötä ja laitan sämpylätaikinan kohoamaan. Vaikka lapset ovatkin sitä mieltä, että mummun sämpylät on maailman parhaita, niin kyllä ne äitinkin sämpylät tekevät sen verran tiiviisti kauppansa, että lisää on leivottava.

Leppoisaa tiistaipäivää jokaiselle!