Toivepostaus: Ei nimi miestä pahenna

Toivepostausideoissa oli kysymys lasten nimistä ja ajatuksista nimien takana. Niin kuin aika moni tietääkin, Puron varren lapset eivät esiinny blogissa omilla nimillään. Heidän bloginimensä ovat jollakin tavalla johdannaisia oikeista nimistä ja ainakin he, jotka tuntevat meidät ihan oikeassakin elämässä, osaavat yhdistää nimen oikeaan lapseen. En tässäkään kerro lasten oikeita nimiä, mutta ajattelin kirjoitella ylös joitakin ajatuksia, mitä nimiasiat ylipäätään minussa herättävät.

Meidän jälkikasvulla on hyvin tavalliset, suomalaiset ja kalenterista löytyvät nimet. Kahdella lapsella etunimet ovat niinkin yleiset, että löytyvät syntymävuosiensa kymmenen suosituimman nimen joukosta. Kaimoja on siis luvassa. Meitä ei haittaa se ajatus, että lapsilla olisi samannimisiä ikätovereita. Oma nimeni on yksi oman aikansa suosituimpia tyttöjen nimiä ja minulla on aina ollut paljon kaimoja kaikissa kouluissa, joissa olen ollut. Ompa minulla yksi hyvä ystäväkin, jonka kanssa jaamme saman nimen, monen muun kiinnostuksen kohteen lisäksi:) Nimeni yleisyys ei ole koskaan minua millään tavalla haitannut, joten siksi en osaa ajatella, että se haittaisi omia lapsianikaan. Toisaalta, silloin kun olen syntynyt, on ollut paljon yleisempää laittaa lapselle ns. tavallinen nimi. Nykyään monet vanhemmat haluavat antaa lapselleen nimenomaan sellaisen nimen, joka löytyy mahdollisimman harvalta. 

Luonnollisesti olemme valinneet lapsillemme nimet, joista itse tykkäämme. Jokaisella lapsellamme on kolme nimeä ja vähintään kaksi näistä nimistä on sellasia, jotka tulevat joko meiltä vanhemmilta, isovanhemmilta tai isoisovanhemmilta. Ajattelen niin, että periytyvä nimi linkittää lapsen sukupolvien ketjuun geenien lisäksi nimenkin kautta. Tässä asiassa toimimme samalla tavalla kuin omat vanhempamme. Meillä molemmilla on iskämiehen kanssa toiset nimet "perintönimiä", jotka ovat periytyneet myös lapsillemme.

Mitäkö sitten ajattelen hyvin erikoisista nimistä, jotka tuntuvat yleistyvän koko ajan? Joskus tuntuu, että kääntyykö nimitrendi siten, että kohta on hyvin erikoista, jos laittaa lapselleen esim. kalenterissa vuosikausia olleen nimen. Erikoisilla nimillä lienee paikkansa, mutta itse en ole niistä kovinkaan innostunut. Ymmärrän erikoisemmat nimet siinä tapauksessa, että vanhemmilla itselläänkin on ei-niin-tyypilliset nimet tai jos toinen/molemmat vanhemmista on esimerkikisi äidinkieleltään jokin muu kuin suomenkielinen. Omaan korvaani ei kuulosta kivalta erikoinen nimi yhdistettynä erittäin tavalliseen sukunimeen. Mutta jokainen toki tehköön nimiasiassa niin kuin itse parhaaksi näkee. Sitä sen sijaan en meinaa millään ymmärtää, jos lapselle laitetaan hyvin erikoinen nimi vain siksi, että halutaan olla niin tavattoman erikoisia. Silloin vanhemmat ajattelevat liikaa itseään, eivätkä lasta, joka kuitenkin sitä nimeä kantaa.

Nähtäväksi jää mitä Puron varren lapset omista nimistään tulevaisuudessa ajattelevat. Haluaisivatko, että heillä olisi erikoisempia nimiä ja pitävätkö meitä ihan tylsinä, kun olemme antaneet heille niin tavallliset nimet. Toistaiseksi soraääniä ei juurikaan ole kuulunut. Toivon, että he muistaisivat vanhan sanonnan, ettei nimi miestä pahenna ellei mies nimeä. Nimestä ei ole kiinni saavuttaako elämässään niitä asioita, joista haaveilee.

 Sekin vaihtoehto toki on olemassa, että heistä joku päättää muuttaa nimensä kokonaan. Siinäpä sitä olisi äidille sulateltavaa. Toivon, että he olisivat tyytyväisiä omiin nimiinsä, mutta jos nimen vaihtaminen tuntuisi aivan välttämättömältä, niin ei minulla siihen olisi varmaan mitään oikeutta puuttua (silloin kaiketi pitää olla täysi-ikäinen), eikä minun maailmani siihen romahtaisi. Ei se kuitenkaan ole niitä elämän oikeasti tärkeitä asioita, vaikka toki iso muutos olisikin. Luonnollisesti olisin utelias kuulemaan perusteet nimen vaihtamiselle. Eriasia sitten on, osaisinko ketään uudella nimellä puhutella...

Postauksen kuvat eivät liity tekstiin mitenkään. Ne ovat satunnaisia räpsyjä arkipäivien keskeltä. Kuvan sotkuinen huone on siivottu perjantaina ja se on edelleenkin aivan kelvollisessa siivossa. Luminen maisema pitää valitettavan hyvin paikkansa, vaikkei tältä päivältä olekaan:( Jos haluat, jaa ajatuksiasi nimiasioista kommenttikentässä.

Huhtikuu jo lämmittää....

...tai näin ainakin lauletaan vanhassa koululaulussa. Puron varresa huhtikuu ei tällä hetkellä lämmitä, koska ulkona on yli viisi senttiä uutta lunta ja maisema erittäin talvinen. Ei kiva, ei yhtään kiva:( Kyllä täällä niin suuresti kevään etenemistä odotellaan, että takatalvi ei sytytä. Toivottavasti sanonta "uusi lumi vanhan surma" pitää paikkansa.

Yksi minulle esitetty postaustoive muutama viikko sitten oli kirjasuosikkien esittely. Minä tykkään suuresti lukemisesta ja aina on joku kirja luvun alla. Tällä hetkellä aikaa lukemiseen ei ole ollenkaan niin paljon kuin haluaisin, mutta aina sitä jostakin onnistuu pienen hetken nipistämään, että saa sivun tai pari luettua. En tiedä ovatko seuraavat kirjat varsinaisia suosikkejani, mutta ajattelin, että olisi hauska kirjata tänne blogiin kirjat, jotka on viime aikoina saanut luetuksi. Jäisi itsellenikin muistiin mitä on milloinkin lukenut.

Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja-kirjat ovat nimestään huolimatta hyväntuulista luettavaa. Mielensäpahoittaja, Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike sekä Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja ovat kaikki kolme samantyylistä, nopeaa luettavaa. Kaksi ensimmäistä on kirjoitettu lyhyitä ja toisistaan erottuvia lukuja sisältäväksi ja viimeinen on romaanimuotoon kirjoitettu kirja. Kepeästä kulustaan huolimatta kirjoissa on pajonkin mietittävää. Huumorin takana on syvällistä ajatusta elämän eri vaiheista. Jokainen löytää takuulla omasta tuttavapiiristään "mielensäpahoittajan" ja ainakin minä löysin sellaisen myös itsestäni.

"Juha Tapion tie - Ohikiitävää" on kirja, jonka olen halunnut lukea jo pitkään. Pitempään tätä blogia seuranneet tietävät, että olen suuri Juha Tapion musiikin ystävä. Tykkäsin Juha Tapion musiikista jo silloin, kun hän teki gospelia ja kierteli kitaransa kanssa seurakuntien pienissä nuorisotiloissa soittamassa. Vuosien aikana hänestä on kasvanut suuren yleisön tietoisuuteen tullut artisti, jonka sanoitukset puhuttelevat edelleen, vaikka niiden sisältö ei enää niin selkeän hengellistä olekaan. Minusta hän on enemmän Jumalan asialla tässä nykyisessä työssään kevyen musiikin parissa mitä entisessä roolissaan gospel-muusikkona.  Julkisuudessa hän on lähinnä työnsä kautta, eikä hänestä ole saatu kirjoitettua mitään suuria skandaalijuttuja, vaikka epäilemättä siihen olisi tietynlaisen lehdistön taholta ollut haluakin, aiheet ovat vain tainneet olla aika vähissä. Väkisinkin Juha Tapion julkisesta persoonasta on tullut liiankin täydellinen kuva ja ainainen "epäilevä-Tuomas" minussa miettii, eikö hänessä ole vikoja ollenkaan. 

Kirja syventää oletetusti kuvaa tästä lahjakkaasta artistista ja laulujen tekijästä. Selviää sekin, että Juha Tapio on epätäydellinen;) Selviää, että hänkin on tehnyt virheitä, eikä ole aina toiminut niin fiksusti kuin olisi voinut. Ja se on ihan hyvä. Liian hyvä ja täydellinen ihminen on rasittava. Kirja sopii mielestäni kaikille, jotka Juha Tapion musiikista pitävät. Laulujen ja levyjen nimiä vilisee tekstissä sen verran tiuhaan, että on suureksi eduksi, jos tietää edes suunnilleen millaisista kappaleista on kulloinkin kyse. Itseeni teki vaikutuksen se peräänantamattomuus, jolla Juha työtään tekee. Hän saa tehdä unelmiensa työtä, tietää sen ja osaa olla siitä kiitollinen. Minä en ole vielä tähän mennessä ollut mikään elämänkertojen ystävä. Tämäkään kirja ei tehnyt minusta mitään suurta elämänkerta-fania, mutta kirjan kohteen ollessa riittävän mielenkiintoinen, sen luki läpi helposti.

Tällaiset kirjasuositukset lauantai-iltaan. Taivaalta tulee edelleen jotakin töhnää. Saunassa on ainakin lämmintä, sinne siis.

Aprillipäivääkin vietetään tänään. Tuliko kukaan narratuksi? Minä en tietääkseni tullut, vaikka yrityksiä eri tahoilta on tullutkin:)

Kesäajassa

Vaikka niitä tilanteita, jolloin tuntee itsensä tyhmäksi, on jo yhden päivänkin aikana lukuisia, niin siitä huolimatta vuodessa on kaksi ajankohtaa, jolloin tämä tunne on tavallistakin voimakkaampi: kesä- ja talviaikaan siirtyminen. Kun ensin syksyllä veivaa kelloja taaksepäin ja keväällä taas vastaavasti eteenpäin, ei hommasta oikein selvää järkeä löydy. Toimenpiteenähän kellojen siirto ei ole mikään tavaton, varsinkin kun nuo älylaitteet muuttavat omia aikojaan aikansa oikeanlaiseksi. Siinä ei vain ole mitään tolkkua. Kuten ei ole siinäkään, että minkä ihmeen vuoksi päivä tuntuu niin tavattoman lyhyeltä kesäaikaan siirtymisen jälkeen, vaikka olisin noussut ylös samaan kelloaikaan kuin normaalistikin? Silloinhan olen nukkunut vain tunnin vähemmän, mutta silti päivä tuntuu lyhyeltä. No, nyt eletään taas uutta aikaa ja siihen sopeudutaan. Aamut ovat hetken aikaa hämärämpiä, mutta iltaisin aurinko paistaa pitkään ja ei siihen mene kauaa, kun aamutkin valostuvat taas.

Postausväli venyi puoleksitoista viikoksi, kun elämä on vienyt mennessään. Tavallisen arjen lisäksi olemme juhlineet useana päivänä kahdeksan vuotiasta Nannaa ja vielä tänäänkin keitetään kakkukahvit. Siihen, että juhlitaanko synttäreitä yhdessä vai monessa erässä, löytyy varmasti useammanlaista mielipidettä. Itse kuulun siihen porukkaan, joka aivan mielellään jakaa synttäreitä monelle päivälle. Ehtii paremmin keskittyä vieraisiin ja yhteiseen olemiseen, kun tupa ei täyty kerralla aivan ääriään myöten. Maaliskuu onkin vilkasta synttäriaikaa, sillä meidän ydinperheen kahden synttärisankarin lisäksi tässä kuussa ovat vanhentuneet useammat laajemman perheen jäsenet ja lukuisat lasten kaverit. Lasten kaverisynttäreillä on hauska huomata miten vuosi tekee tehtävänsä: eteisessä olevien kenkien ja ulkovaatteiden kokonumerot kasvavat huimaa vauhtia, omatoimisuus lisääntyy, pituus on venähtänyt useita senttejä ja jotenkin on vain niin suloisen haikeaa katsoa miten kivoja ja reippaita koululaisia meillä on kylässä käynyt.

Koska pääsiäinen on tänä vuonna vasta huhtikuun loppupuolella, tämä hiihtoloman jälkeinen maaliskuu ja alkava huhtikuu, ovat tiiviisti arkista aikaa (monista synttäreistä huolimatta). Elämä on jotenkin niin selvää, kun jokainen tietää mitä tapahtuu. Aamun heräämisen ja illan nukkumaan menon välillä käydään koulussa, töissä, kaupassa, harrastuksissa, kavereilla. Päiviin ei kuulu mitään erikoista, mutta sitäpä se arki on, tavallista. Ja tätä tavallista talviaikaa eletään kesäajasta huolimatta ainakin siihen saakka, että lumet lähtevät lopullisesti. Sitten alkaa uudenlainen kevät ja kesään valmistautuminen omine hommineen.

Mukavaa kesäajallista pyhää kaikille!

Toivepostauksia on tulossa jahka saan mielessä pyörivät ajatukset niin kummiudesta kuin lasten nimistäkin näppäimille asti. Samoin viime aikoina luetuista kirjoista on kuvat otettuina, teksti vielä uupuu.

Toivepostaus: Päivä Puronvarresa

Tässä taannoin kyselin ideoita uusiin postauksiin ja sainkin useamman hyvän ehdotuksen, joista voisin täällä kirjoittaa. Yksi näistä ideoista oli "Päivä Puronvarresa" -postaus, jossa kertoisin meidän tavallisesta päivästä. Tämän tyyppisiä postauksia löytyy lähes kaikista seuraamistani blogeista ja niitä on hauska ja mielenkiintoista lukea. Itsekin olen monesti miettinyt vastaavanlaisen kirjoittamista, mutta aina se on vain jäänyt. Nyt tämän ehdotuksen myötä ajatus sai lisää tuulta purjeisiin ja tässä se nyt on: päivä Puron varresa hiihtolomaviikolla, tarkemmin sanottuna viime keskiviikkona eli 8.3.2017 Kyseessä on siis koko perheen lomapäivä eli iskämieskin on kotosalla, samoin koululaiset.

02.00 Eppu heräilee syömään, maitopullon lämmitystä ja syöttämistä. Syönnin jälkeen mojovat röyhtäisyt ja uni jatkuu. 

06.00 Eppu herää ihan kunnolla, syö, seurustelee ja hymyilee:) Ähinä ja murina paljastavat, että vaipassa saattaisi olla tavaraa ja onhan siellä. Eikä kyseessä olekaan mikään pikku pissa vaan päivän ensimmäinen eritekatastrofi on valmis: vaipan sisältö liukuu selkää ja niskaa pitkin ylettyen hiuksiin asti ja sotkee joka paikan. Ei auta kuin iskän lähteä pojan kanssa aamusuihkuun.

06.45 Nelly herää, valitsee itselleen vaatteet (hametta, housua, legginssiä yms. sopivassa suhteessa sekaisin) ja katsoo aamun Pikku Kakkosta. Minä juon kahvia ja iskämies pukee suihkun jälkeen Epun ja antaa lisää maitoa.

07.30 Kasper herää ja nauttii, kun ei tarvitse kiirehtiä kouluun tai yhtään mihinkään. Eppu kitisee mahaansa ja tuntuu luksukselta, kun ei tarvitse yksin selvitä kaikista aamutoimista ja samalla kantaa kipuilevaa vauvaa. Eppu nukahtaa.

07.45 Emmy heräilee. Hän on nukkunut yönsä Kasperin huoneen lattialla. Hiihtolomaviikolla jokaisena yönä joku lapsista oli  jonkun toisen luona yökylässä. Kouluaikana meillä on aika tiukka sääntö siinä, että jokainen nukkuu omassa sängyssään, mutta loma-aikoina tällaiset talon sisäiset yökyläilyt ovat enemmän sääntö kuin poikkeus.

08.00 Pukemista, petaamista, puuron keittoa, pyykkiä ja muuta aamupuuhaa. Eletään yhtä vuorokauden touhukkaimmista hetkistä, kun monta asiaa tapahtu yhtä aikaa. Iskämies lähtee pienimään meille puita mummulaan. Nanna herää.

08.30 Eppu herää ja päivän toinen eritekatastrofi on valmis. Tällä kertaa se tulee yläpäästä. Puklua joka paikassa. Ei muuta kuin kaikki vaatteet vaihtoon.

09.00 Savon täti on käymässä mummulassa ja tulee Sanni-serkun kanssa käymään.

09.45 Kaikki ovat syöneet ja Emmy ja Kasper ovat pakanneet tavaransa päivän uintireissuja varten. Lähdemme ulos ja suuntaamme kohti mummulaa ja iskämiehen puusavottaa. Eppu nukahtaa vaunuihin ja menemme paistamaan makkaraa nuotiolle. Sanni-serkulla on lieviä vaikeuksia muistaa, ettei nuotioon välttämättä kannata juosta, mutta selviämme ilman vahinkoja. Eppu tykkää nukkua vaunuissa, kun ne liikkuvat, mutta pysähtyminen retkelle tarkoittaa, että vaunuja saa käydä heijaamassa aina vähän päästä.

11.30 Kasper saa makkaransa syötyä ja lähtee kotiin. Hän on lähdössä kaverinsa kanssa uimaan. Me muutkin lopettelemme retkeä, jätämme iskämiehen jatkamaan puiden pienimistä ja suuntaamme mummulaan, jossa mummu leipoo sämpylöitä.

12.15 Emmy lähtee kaverinsa kanssa myös uimaan. Eppu heräilee ja syö.

14.00 Lähdemme vaunuttelemaan kotiin mummulasta. Nanna ja Nelly kinastelevat, mutta jäävät kuitenkin kotona ulos laskemaan mäkeä. Kasper kotiutuu uintireissulta ja tulee kaverinsa kanssa meille. Iskumieskin kotiutuu ja rupeaa täyttämään puulatoa. Eppu on nukahtanut matkalla vaunuihin.

14.45 Ruuan laittoa ja muita kotihommia.

15.00 Nanna ja Nelly tulevat sisälle ja tappelu jatkuu. En jaksa puuttua riitaan, koska kukaan ei lyö ketään ja tappelun aihe ei kuulosta mitenkään vakavalta. Tytöt selvittävät asian keskenään ja tilanne paranee.

15.45 Syödään, Eppu heräilee. Iskämies lähtee jatkamaan puusouvia.

16.20 Eppu syö ja edessä on päivän kolmas eritekatastrofi: nyt vaihtoon menevät niin pojan kuin äidinkin vaatteet.

17.00 Eppu nukahtaa taas. Laitan pyykkejä kuivumaan, vien kuivia pyykkejä kaappeihin.

17.30 Emmy kotiutuu. Uintireissun lisäksi olivat käyneet hampurilaisellakin.

17.40 Iskämies kotiutuu ja minulle iskee väsy (raitisilmamyrkytys). Nukahdan sohvalle. Kun havahdun, olo on tokkurainen, kuinkas muutenkaan.

19.30 Eppu herää, iskämies lähtee pelaamaan sählyä, muu väki syö iltapalaa, käy pesulla ja valmistautuu nukkumaan. Isommat tykkäävät lukea sängyissään myöhäänkin ja loma-aikana on mukavaa, kun ei tarvitse patistaa heitä niin aikaisin nukkumaan mitä tavallisena kouluarkena.

21.00 Iskämies kotiutuu, Eppu valvoo. Katselen telkkaria. Tiesin, että alkuillan unet venyivät liian pitkiksi ja nyt nukkumaan meno kestää. Mietin, millainen yöstä mahtaa tulla, kun päivällä unta on kertynyt aika paljon. (Vastaus: yöstä tuli kohtuullisen repaleinen.)Pitää huomenna olla skarpimpi ja pysyä hereillä. Eppu vaatii monet iltahuikat maitoa ennen kuin rauhoittuu nukkumaan.

Tulipas pitkä kirjoitus. Mutta sellainen oli meidän keskiviikko hiihtolomalla. Jollakin tavalla aika epätyypillinen päivä, mutta samalla kuitenkin aika tavallinen lomaviikon päivä.

Lapset kasvavat

Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin sanoa, aika juoksee valtavan nopeasti. 

Lapsena joulu tuntui olevan aivan äärettömän harvoin 

ja näin alkuvuodesta seuraavaan jouluun ei edes kannattanut uhrata ajatustakaan, 

koska siihen oli vielä niin mahdottoman pitkä aika. 

Nykyään joulu (ja kaikki muutkin kalenterista löytyvät päivät ja juhla-ajat) 

tuntuvat seuraavan toisiaan yhä nopeutuvalla tahdilla, kerran vuodessa. 

Ajan juoksun voi ehkä helpoimmin nähdä lapsista. 

Jotakin uutta oppia ja kehitysvaihetta putkahtelee esiin jos ei nyt ihan päivittäin, 

niin viikoittain kuitenkin. 

Pyykkirumbaa tanssiessa käteen sattuu tuon tuostakin vaatteita, 

joiden kanssa joutuu tekemään valintaa uudesta sijoituspaikasta:

 eteenpäin seuraavalle pitäjälle, kierrätykseen, roskikseen vai muistojen laatikkoon? Kaappiin näillä vaatteilla ei ole enää asiaa,

 koska niiden käyttäjä on -taas- vähän venähtänyt.

 Haikeaa, mutta ehdottomasti asiaan ja elämään kuuluvaa.

Puron varren iskämies ei ole mikään ajankulun päivittelijä (ainakaan julkisesti).

Enemmänkin hän suhtautuu jälkikasvunsa kasvamiseen 

ja varttumiseen siitä näkökulmasta, että se kuuluu asiaan ja hyvä niin.

Mutta löytyipä vaan tilanne, jossa iskämiehenkin suusta kuultiin haikean sävyistä huokailua ajan kulumisesta ja entisen ajan helppudesta tässä jokin aikaa sitten.

Iskämies oli käynyt pankkiautomaatilla nostamassa käteistä, itselleen.

Kotiin tullessa vastassa oli esikoinen, joka oli lähdössä kaverinsa kanssa uimaan. 

"Mää tarttisin rahaa uintilippuun 

ja sitten me käyään ehkä hampurilaisella uinnin jälkeen..."

Esikoisen mentyä vanhin tytöistä ilmoitti menevänsä seuraavana päivänä 

uimaan kaverinsa kanssa ja tarvitsi rahaa uintilippuun 

ja "voi olla, että käyään hampurilaisella myös..."

 Keskimmäinen lapsi huomasi, että rahanjako oli menossa

 ja tuli perimään takaisin summaa,

 jonka äiti oli häneltä lainannut useita viikkoja sitten. 

Äidillä ei taaskaan ollut käteistä, 

joten vastuu oli helppo siirtää eteenpäin: "kysy iskältä"...

Kuvan summa ei riittänyt...

Kun keittiössä oli taas rauhallista,
 iskämies laski tyhjän lompakkonsa pöydällle ja totesi (rahtusen alistuneesti):
 "Ei mulla sitten visiin ollutkaan mitään suunnitelmia mihinkään".
Sen verran hän suostui ajankulua päivittelemään, 
että totesi vielä pari-kolme vuotta sitten rahojen pysyneen hänen omissa näpeissään.

Hetkiä hiihtolomaviikolta

Piti laittaa otsikkoon, että hetkiä hiihtolomaviikolta. Kirjoitin ensin, että hetkiä hiihtolomalta, mutta siitä tuli ainakin itselleni sellainen olo, niin kuin olisimme olleet jossakin kauempana hiihtolomaa viettämässä. Tänä(kin) vuonna olemme olleet hiihtolomaviikon tiiviisti kotona, joten tarkoitus ei ole johtaa ketään harhaan:)

Hyvin sitä on aika saatu kulumaan ihan täällä Puron varresakin. Vaikka minä kyllä mietin jokaisen loman kohdalla, että olisiko kuitenkin pitänyt järjestää enemmän jotakin ekstraa niin itselle kuin lapsillekin. Jokaisen loman kohdalla tulen kuitenkin samaan tulokseen, että tämä loma meni nyt näin, eikä se huono lomaviikko ole ollut. Näin ajattelen tänäkin vuonna. Pikku-ukko-Eppu on vielä niin pieni, ettemme oikein iskämiehen kanssa osanneet edes suunnitella mitään sen ihmeellisempää ohjelmaa. Myöhemminkin ehtii...

Mitä sitten olemme touhunneet tällä viikolla? Lomaviikon "pääjuhla" vietettiin viikko sitten, jolloin juhlimme Epun kastejuhlaa. Maanantain koitettua paluu arkeen tapahtui iskämiehen osalta moottorisahan varteen tarttumalla. Hänellä tuppaa olemaan sellainen tapa, että jokaiselle lomalle on suunniteltu ja aikataulutettu iso kasa kotitöitä. Tämä tapahtuu osittain myös pakon sanelemana, sillä iskämiehen päivätyö on sen luontoinen, että normaaleina arkipäivinä hän käy kotona lähinnä nukkumassa, eikä lyhyinä iltoina kertakaikkiaan ehdi tehdä mitään ylimääräistä projektia. Toisaalta, jatkuvalle autossa istumiselle ja puhelimessa puhumiselle on täydellistä vastapainoa reipas ulkoilmamyrkytys ja ruumiillinen työ. Puulato kiittää ja täyttyy samalla. Yhtenä päivänä lounas syötiin nuotiolla. Terveellisesti makkaraa.

Lapset ovat laskeneet mäkeä niin kotona kuin koulullakin. Vaikka talvi antaa hyvät mahdollisuudet ulkoiluun ja liikkumiseen, minä ainakin odotan jo kevättä. Tiet ovat niin huonossa kunnossa, että omasta puolestani kevätaurinko saisi paistaa oikein lämpimästi ja sulattaa kaikki jäiset urat ja polanteet teiltä pois. 

Eilen liukastelin sohjon ja jään keskellä autolla merenrantaan ja kylpylään. Kyydissä neljä omaa ja yks lainalapsi. Oli rohkaisevaa kuunnella takapenkiltä poikien juttuja: "Hyvä äiti, ollaan kohta kotona ja kaikki on hengissä", "Ootko sää varma, että pysyt tiellä?". Samaan aikaan Nanna ja Emmy matkivat Putouksesta tuttua Aina Inkeri Ankeista ja keskipenkiltä kaikui kitisevällä äänellä "Voi luojaaaa, ota minut jo pois tääääältääää...." Tuli oikein "olen-turvallinen-ja-varma-kuski"-olo:D Heh.

Mutta jälleen kerran on todettava, että niin ne lapset kasvavat. Selvisin yksin viiden lapsen kanssa kylpyläreissusta ja toin kotiin saman verran väkeä kuin vein kylpylään. Vielä pari vuotta sitten en olisi voinut kuvitellakaan, että olisin uskaltanut lähteä yksin edes omieni kanssa uimaan. Olihan heistä nyt kuitenkin uimataitoisia kolme ja puoli lasta, joten sikäli ei ollut hätää. Tämä puolikas oli meidän Nanna, joka näyttää viettävän enemmän aikaa veden alla kuin päällä (omasta halustaan toki). Emmy yritti opettaa Nellyä uimaan. Metodi oli "kerrasta poikki": "Ui menemään nyt. Mää piän kiinni ja päästän sitte irti." Oli mukavaa.

Nyt lähden kauppaan. Mukavaa lauantaita!

Mestaripiirros

Sinä päivänä, kun Luoja teki sinut,

Hän ei muuta tehnytkään.

Heräs aikaisin, otti kynän käteen,

rupes siinä piirtämään.

Päivä kului, mut hetkenkään lepoo 

piirtäjä ei kaivannut.

Aivan niin kuin olis hurmoksessa ollut,

mestari valmisti sut.

Ja se kuva oli kaunis,

oli ihme suorastaan,

muodon jumalaisen sait.

Kuvan viereen Hän merkkas,

ettei suhun päde kuolevaisten lait.

Niille, jotka yhä epäilevät Luojaa,

sanon vastaukseksi vaan,

että jos ne edes kerran näkis sinut,

kaikki rupeis uskomaan.

sanat Mariska

Lauantaina aloitimme hiihtoloman kastejuhlalla.

Päivä oli onnellinen ja kiitollisuutta täynnä.

Vielä tätäkin kautta suuret kiitokset kaikille mukana olleille 

ja juhlajärjestelyissä monin tavoin auttaneille.

Minä en ainakaan ole niin superihminen, 

että saisin ristiäiset järjestettyä täysin omin voimin. 

Apu oli tarpeen ja se lämmitti mieltä.

Pikku-ukkomme tottelee täällä blogissa sisaruksilta saamaansa lempinimeä Eppu.

Tosi elämässä hänen nimensä noudattaa samaa "kaavaa" kuin muillakin Puron varren lapsilla, ollen tavallinen, selkeä, suomalainen nimi. 

Nyt hiihtoloma jatkuu kotioloissa. 

Emmy sai tänään oman shoppailureissun Savon tätin kanssa,

 me muut touhusimme Sanni-serkun kanssa mummulassa.

Vielä täytyy käydä koputtamassa Kasperin huoneen oveen.

 Naurun purskahdukset ovat vaihtuneet näppäimistön nakutukseen, 

kun on samanhenkinen kaveri yökylässä.

Pojat pelaisivat varmasti vaikka kuinka pitkään,

mutta nyt on aika lopettaa.

Hyvää yötä!