Helteinen viikko

Ei kai tätä mennyttä viikkoa voi muutenkaan tiivistää kuin toteamalla, että kyllä tarkeni. Lämpömittarin huidellessa kolmenkymmenen asteen paremmalla puolella tuntui välillä, että aivot sulavat samaa tahtia kuin kädessä oleva jäätelö. Itse en todellakaan kuulu siihen ihmisjoukkoon, joka riemuitsee hellesäistä, mutta koitan ajatella niin, että muutama hellepäivä vuodessa on kuitenkin kohtuullista, kun sitä muunlaista säätä riittää kaikille muille päiville. Eli toivottavasti kaikki te, jotka helteistä nautitte, olette pystyneet menneestä viikosta nauttimaan. Itse huomasin tulevani enemmän omaksi itsekseni tänään, kun lämmintä oli "vain" alle kolmekymmentä astetta ja ulkona kävi vilvoittava tuulenvire. Liiallinen kuumuus tekee minusta kiukkuisen ja voimattoman.

Mutta vaikka en helleihminen olekaan, niin pakkohan se on myöntää, että tällä viikolla kesä antoi kaikkensa. Me lomailimme alkuviikosta kolmen maakunnan mummulan suunnalla ja loppuviikosta saimme itse kesävieraita lasten serkkujen perheen muodossa. Eilen lauantaina lähdimme käymään Hiekkasärkillä. Alkuperäinen ajatus oli, että käymme syömässä jäätelöt ja sen päälle menemme uimaan. Molemmat ajatukset pääsivät  kyllä käytännön toteutukseen asti, mutta eivät aivan niin jouhevasti kuin kotoa lähtiessämme ajattelimme. Ennen kuin saimme jäätelöt käsiimme, kohtasimme päivän suurimman haasteen eli vapaan parkkiruudun löytämisen kahdelle autolle. Muutama muukin oli saanut samanlaisen ajatuksen päähänsä, että helteisenä kesälauantaina voisi ajella meren rantaan. Autoja oli ihan joka paikassa (laillisissa ja laittomissa) ja kiertelimme melkoisen kauan ennen kuin löysimme  vapaata parkkitilaa. Saavutetuista eduista ei ollut halukkuutta luopua, joten valitsimme jäätelöiden jälkeen pitemmän kävelyn rantaan, jotta vapaan parkkitilan (tuloksetonta) etsintää ei tarvitsisi aloittaa uudelleen.

Väkeä oli paljon, mutta rantaviivaa riitti kaikille, eikä ahdasta ollut. Kävely palkittiin vilvoittavalla merituulella ja lämpimällä vedellä, joka hellitteli jalkoja. Yllättävän paljon oli liikkeellä samanlaisia vesikävelijöitä kuin minäkin, että he vain kulkivat matalassa rantavedessä ilman, että menivät uimaan. 

Ja samaan aikaan, kun nautin auringosta ja lämpimästä vedestä, tunsin huonoa omaatuntoa, että minä tällä tavalla arkipäivänä vain lorvin meressä. Kovin lujassa istuu se ajatus, että tekemisen pitäisi arkena varsinkin, olla jollakin mittarilla mitattuna tuloksekasta ja tehokasta. Että minun jotenkin täytyisi itselleni ja toisille perustella se, miksi olen täällä, enkä jossakin muualla tekemässä jotakin muka-järkevämpää. Ihan typerää tällaiset ajatukset, sillä jos joku toinen kertoisi minulle tällaisesta, kehottaisin häntä välittömästi unohtamaan moiset ajatukset ja keskittymään nauttimaan käsillä olevasta hetkestä. Jospa voisin tästäkin syyttää helteen pehmittämiä aivoparkojani.

Tankataan aurinkoenergiaa hyvällä omallatunnolla:)

Kesästä kyllänsä saaneena....ei ikinä!

Olemme irti kotiympyröistä, mutta silti eräällä tapaa kotiympyröissä, iskämiehen  lapsuusmaisemien kotikulmilla. Kesä hellii kuumana paistavan auringon ja mansikoille tuoksuvan ilman muodossa. Tätä tuoksua kun saisi pulloon, niin voisi löylyveteen  lorauttaa marraskuisina lauantai-iltoina aikamoisen lorauksen. Lapset kävivät uimassa, vaikka vesi on vielä aika kylmää. Eihän näitä hellekelejä vielä kovin paljoa ole ollut, joten uimavedet ovat viileitä. Aurinko tekee parhaansa niitä lämmittääkseen ja paarmat komppaavat rannalla, auts! Paarmoja sai hätistellä oikein kunnolla pois puremasta. Ihme viehätys rantojen elämäään.

Olemme kyllästäneet itseämme grillatulla ruualla, emmekä lukuisista yrityksistä huolimatta ole siitä tarpeeksemme saaneet. Ja miksi pitäisikään, sillä yhtä vähän kuin marraskuisena lauantai-iltana ulkona saunan jälkeen tuoksuu heinä tai mansikka, yhtä harvassa ovat marraskuiset grillaushetket ulkona, ulkona syömisestä nyt puhumattakaan. Ja miksi juuri marraskuu? Siksi, että tänään meidän pikku-ukkomme puhui lumesta ja sanoin hänelle, ettei lunta vielä sada maahan pitkään aikaan, ehkä (toivottavasti) vasta marraskuussa.

Juuri  nyt on hyvä ajatus, että kesä on tässä ja nyt. En ajattele aktiivisesti vielä tulevaa syksyä, vaikka sähköpostiin olikin kilahtanut jo muistutusviesti lapsen hoitoaikojen varaamisesta. Ja vaikka marjapensaissa punertaa jo siihen malliin, että kohta on marjojen poimimisen aika ja yöt eivät ole enää täysin valoisia, on joka puolella kuitenkin täysi ja täyteläinen kesä. Siitä en ole mittaani vielä täyteen saanut.

Vuosi puolivälissä ja kesäkin melkein

Vuosi on ohittanut puolivälin ja varsinkin mennyt kesäkuu tuntui suorastaan kiitävän ohitse. Toisinaan huomaan ajattelevani ja samalla surkuttelevani, että kohta se kesäkin on mennyt ja pimeys sen kuin lisääntyy vaan. Valittelin tätä asiaa viimeksi tänään äidilleni, joka huomasi, että kesä ei ole vielä puolessavälissäkään, kun kesäkuukausiksi lasketaan kesä-, heinä- ja elokuu. Ja hyvä niin, sillä minä haluan nauttia kesäajasta vielä pitkään.

Varsinkin tänä kesänä olen huomannut, että isossa perheessä jatkuva tilanteiden vaihtelu on ainut pysyvä asia. Osa lapsista on jo sen verran isoja, että heillä on monin paikoin omat menonsa ja kesätekemisensä. Ihmisiä tulee ja menee ja ruoka-aikaan suoritan nimenhuudon (ainakin noin niin kuin kuvainnollisesti) jotta tiedän montako lautasta pöytään milloinkin katetaan. Pyykkikorit pursuavat ylijäämää jatkuvasti ja jääkaappia saa täyttää yhtenään. Ja tämä kaikki on suurimmaksi osaksi juuri sitä mitä elämältä olen toivonutkin (paitsi imurointi, josta en ole tähän mennessä oppinut tykkäämään). Mutta samalla kun elämä sykkii ympärilläni täytenä ja työntäyteisenä, voi mennä pitkiäkin aikoja, että huomaan olevani oman elämäni sivustaseuraaja. Kun mielessä on yhtä aikaa monta muistettavaa ja hoidettavaa asiaa ja toisista huolehtimista, on usein helpointa ajatella omia asioitaan " sitten joskus". Ja taas kuluu useampi päivä,  ettei sitä "sitten joskus"-aikaa ole tullutkaan. Ja näin meni melkein koko kesäkuu. Kesä tuli ja hups heijaa, kuukausi sujahti ohi ennen kuin kunnolla tajusin sen alkaneenkaan.

Jonkinlainen tarve hidastaa ja hiljentää on siis olemassa. Ihan vain sen takia, että osaisi paremmin tarttua käsillä olevaan hetkeen ja elää, sen sijaan että vain mennä porhaltaisi ilman ajattelemista. Sillä ajatteleminen ja sen jälkeen ajatusten sanoiksi pukeminen (tavalla tai toisella) on minulle sama kuin eläminen ja hetkessä oleminen.

Mennyt viikonloppu oli täynnänsä hienoja hetkiä, jotka antoivat mahdollisuuden myös ajattelulle ja sen oivaltamiseen miten hienoa on, kun elämän eri kerrokset voivat täydentää toisiaan sen sijaan, että sulkisivat jotakin pois. Lauantaina huipentui useamman kuukauden työ lauluporukkamme kanssa, kun pääsimme ensimmäistä kertaa esiintymään oikean orkesterin soittaessa. Oli yllättävän rentoa esiintyä, oli kivaa tälläytyä tavallista paremmin ja nauttia kesäisestä illasta ja musiikista.

Sunnuntaina vietin päivän Herättäjä-juhlilla. Vaikken ole enää vuosiin kokenut kuuluvani tai edes halunnut kuulua mihinkään kirkkomme herätysliikkeeseen, on siinäkin oma vapautensa osallistua mihin haluaa. Vaikka laulamisesta tykkään, niin seurapenkissä tuhansien ja taas tuhansien ihmisten keskellä en halunnut veisata vaan kuuntelin veisuun voimaa ympärilläni. Jykevää ja vakaata. Pieni ihminen ja suuri Jumala. Niin sen täytyy olla.

Ja miten paljon haluaisinkaan kirjoittaa tästä kesästä. Kesästä ja siitä, että se saisi jatkua vielä pitkään. Ilokseni löysin runoilija Elina Salmisen tekstin, jossa oli puettu sanoiksi minunkin ajatukseni.

KESÄLLÄ AJAN SOISI SEISAHTUVAN

LIPUVAN VASTARANTAAN KUIN

AIRONSA NOSTANEEN VENEEN

JUUTTUVAN PÄIVÄKAHVEILLE

KURKIEN LENTONÄYTÖKSEEN

JÄÄVÄN HAUTOMAAN

NIITÄ NÄITÄ JA SORSANPOIKASIA

LÄMPIMILLE KIVILLE

SAVUNHAJUISIN HIUKSIN

- Elina Salminen -

Kesää mittumaarin molemmin puolin

Juhannus on tältä vuodelta vietetty ja pieni pessimisti minussa pakottaa sanomaan, että niin ne päivät alkavat taas vähitellen lyhentyä. Onneksi valoisaa aikaa riittää vielä vaikka kuinka pitkään, joten en sen enempää voivottele lyhenevistä päivistä. Paitsi sen huomion haluan tänne jakaa, että tänä iltana tunsin ensimmäisen kerran aavistuksenomaisen syksyn hipaisun ilmassa. Laitoin nuorimmaista nukkumaan ja vilkaisin kamarin ikkunasta ulos. Taivas oli pilvessä ja sää enteili muutenkin alkavaa sadetta, joten sen vuoksi ulkona oli tavallista hämäränpää. Pienen ohikiitävän hetken ajan ilmassa häilyi pieni syksyn henkäys, joka toki katosi yhtä nopeasti kuin sinne ilmestyikin, mutta muistutti kuitenkin olemassaolostaan ja siitä, että kesä etenee (liian) nopeasti alkukesän heleän vihreästä maisemasta kohti loppukesän syvän vihreitä sävyjä.

Viikonloppuna vietettiin keskikesän juhlaa, juhannusta, mittumaaria. Minusta tuo vanha suomalainen nimitys mittumaari on jotenkin tosi sympaattinen ja oikein harmittaa, että sitä näkee käytettävän suhteellisen harvoin. Oma juhannukseni jakaantui kolmeen, keskenään hyvinkin erilaiseen, päivään.

Juhannusaaton olimme kotona ja saimme illalla grillausseuraa omista vanhemmistani, veljestäni ja hänen vaimostaan niin ja tietysti verrattomasta koirakaverista, joka heillä oli mukanaan. Kerrankin aaton sää oli mitä mainioin: aurinko paistoi, linnut lauloivat, ei tuullut liikaa. Kaikki palaset loksahtelivat kohdilleen ja tulen rätistessä pannun pohjaan oli mukava paistaa lättyjä grilliherkkujen jälkiruuaksi.

Juhannuslauantain olin pitkän päivän töissä ja sunnuntaina teimme juhannusajelun Pyhäjärvelle tädin perheen mökille, niin kuin aika monena muunakin juhannuksena.  Näimme samalla serkkujani, mikä on aina yhtä mukavaa. Sunnuntain kelit eivät olleet enää yhtä lämpimät kuin perjantaina, mutta siitä huolimatta lapset halusivat uimaan. Hui, sanoin minä! Vatsat täynnä herkkuja jatkoimme kesäistä ajelua Kolmen maakunnan mummulaan, jonne jätimme esikoisen muutamaksi päiväksi kesätalkoisiin ja Islannin tädin hemmoteltavaksi. 

Paljon ehti tapahtua yhden viikonlopun aikana ja kaikki oli virkistävää ja mukavaa. Kesä jatkuu hyvin arkiseen tahtiin. Yritän saada päivittäin tehtyä jotakin ekstrahommia pois mielenpäältä. Tänään se homma oli pienen pakastimen sulatus (miten niin jäässä?). Ei se kyllä ihan joka päivä onnistu, että tekee jotakin ns. ylimääräistä, mutta siihen pyritään. Tulee itselle hyvä olo, kun saa tekemättömiä hommia alta pois.

Mukavaa kesäkuun viimeistä viikkoa!

Kesäkoloja

Kyllä vain, otsikko on kirjoitettu oikein. En puhu kesäOloista vaan nimenomaan kesäKoloista. Kesäkolo on oma sana sellaiselle tunteelle ja fiilikselle, jonka täyttymyksen huomaa ja tajuaa vasta jälkeenpäin. Arvelisin niin, että meillä jokaisella on omat kesä (tai talvi-)kolomme. Näillä koloilla tarkoitan sellaisia asioita, jotka eivät ole meille välttämättömiä ja ilman niitä voi elää mainiosti vuosi tolkulla. Sitten kun tauon jälkeen saa tyhjät kolot täyteen, huomaa yhtäkkiä että niitä täytteitä onkin kaivannut enemmän kuin on itsekään tajunnut. Ymmärsitkö pointin, mitä tarkoitan? Ei se mitään, en minäkään olisi ymmärtänyt.

Muutama esimerkki selventäköön asiaa. Eilen talomme takana olevalta pellolta tehtiin rehua. Aamupäivällä nurmi niitettiin ja siinä se sitten kuivui lämpimässä auringonpaisteessa iltaan saakka, jonka jälkeen se silppuroitiin kärryihin ja ajettiin siiloon odottamaan talven pakkasia. Nurmen niittämisen jälkeen koko päivän pihallamme leijui vastaniitetyn heinän tuoksu. Se on työn, kesän, eläinten, kodin ja maaseudun tuoksu. Se on tuoksu, jonka tuntee kesän aikana muutaman kerran, talvella ei koskaan. Se on tuoksu, jonka puute ei minua muserra, mutta joka kerran sitä haistellessani tunnen, miten jokin tyhjä osa minussa täyttyy. Olen joskus tänne blogiinkin kirjoittanut, että niitetty pelto ruokkii ruumiin lisäksi myös sielun ja jostakin tämän tyyppisestä siinä oli eilenkin kyse. 

Toinen esimerkki löytyy kesän aamuista ja illoista. Helteiset kesäpäivät sopivat joillekin meistä, minä en liian kuumasta pidä. Talomme on rakenteeltaan sellainen, että hellepäivänä siellä todellakin tarkenee. Suorasanainen ihminen totetaa, ettei sisällä voi olla, koska siellä on kuuma kuin pätsissä. Itsekin  tuskailen kuumuutta, kun pelkkä imurointi saa hien virtaamaan aivan kuin olisi käynyt pidemmälläkin lenkillä. Päivät ovat myös aina täynnä toimintaa ja tekemistä. Liikkuvia osia on tätä nykyä varsin paljon ja iltaisin olo on väsynyt. Mutta kesäaamut ja -illat ovat aivan toista maata. Kun ulkona on vielä viileää, kevyt tuuli viilentää ihon ja hengittäminen on helppoa, silloin tuntuu hetken aikaa aina siltä, että kaikki on edes suunnilleen järjestyksessä. Ympäriltä kuuluvat äänet eivät ota korviin ja asiat tuntuvat loksahtelevan kohdilleen samaa tahtia lintujen laulun ja koivuissa humisen tuulen kanssa. Jokin tyhjä sopukka sisälläni täyttyy silloinkin.

Onko sinulla kesäkoloja, jotka täyttyvät talven varalle näinä aikoina?

Miniloma lähellä

Arpajaiset ovat hauska juttu varsinkin silloin, jos voitto osuu kohdalleen. Oma arpaonneni on huono, mutta lapsille voittoja tuntuu tulevan useammin. Viime vuoden puolella, marraskuun pimeänä arki-iltana, järjestettiin kylällämme varainkeruutapahtuma lasten koulun retkikassan kartuttamiseksi. Illan päätteeksi oli arpajaisten vuoro ja niinhän siinä kävi, että vanhin tyttäremme voitti pääpalkinnon. Palkinto mahtui kirjekuoreen ja piti sisällään lahjakortin isolle kirkolle kylpylähotelliin. Alusta asti oli selvää, että kahdelle tarkoitettu lahjakortti käytettäisiin tyttären ja hänen hyvän ystävänsä yhteiseen lomareissuun. Koska alaikäisiä ei voinut laittaa reissuun kahdestaan, oli heidän siedettävä minua lisävuoteella mukana.

Eilen iltapäivällä lähdimme sitten tyttöjen kanssa minilomalle lähelle. Ja hyvin ehdimme illassa tehdä kaiken sen mitä aioimme. Kävimme kylpylässä uimassa, söimme hyvät pitsat ja kävimme jälkiruuaksi jäätelöllä, nautimme ilta-auringosta hotellihuoneemme parvekkeella ja kellon lähestyessä puolta yötä kävelimme vielä meren rantaan iltauinnille. Minä tyydyin tosin vain katselemaan toisten uintia, heinäkuun pitää olla pitkällä ennen kuin suostun luonnonvesissä kastautumaan. Aamulla nukuimme pitkään ja nautimme sitten aamupalan ennen kotiin lähtöä. 

Oli mainio reissu. Pitää ostaa vastakin arpoja:D

Kesälomareissulla Virossa

Olen kuullut useammastakin suusta, että kesäloma pyörähtää hyvin käyntiin, jos sen alkajaisiksi suuntaa heti reissuun. Omakohtaista kokemusta aiheesta ei ole tähän asti ollut, mutta nyt on. Ja täytyy sanoa, että olen kuluneen viikon aikana saanut useampaankin otteeseen ihmetellä, onko koululaisten kesälomaa todellakin kestänyt vain viikon, sen verran pitkältä ajalta viikko on tuntunut. Viikko on tuntunut pitkältä ajalta pelkästään positiivisessa mielessä, päinvastoinkin asiat voisivat olla. Tapahtumia ja tekemistä on riittänyt.

Viikko sitten sunnuntaina aamutuimaan suuntasimme yhdentoista hengen seurueen voimin kahden auton nokat kohti Helsinkiä. Tavoitteena oli ehtiä puoli viideltä lähtevään lauttaan, joka veisi meidät Tallinnaan. Reissun ainoat sadepisarat putoilivat tuon reilun 500 kilometrin aikana ja sen jälkeen elämä olikin pelkkää auringonpaistetta. Lautta oli melko täynnä, mutta matka ei onneksi kestänyt kuin reilun pari tuntia. Tallinnassa emme jääneet sen kummemmin kaupunkia ihmettelemään, vaan suuntasimme samantien kohti ensimmäistä yöpaikkaamme Tyrisalua, joka on pieni kylä reilun puolentunnin ajomatkan päässä Tallinnasta. Navigaattori ei meinannut millään löytää yöpymispaikkaamme, mutta pienen haeskelun jälkeen osuimme kärrytielle, joka johti meidät majapaikkamme takapihalle:D Pitkän päivän jälkeen uni maistui, ulkona lauloi satakieli ja pihassa oli useita sellaisia puita, joita ei Puronvarren vyöhykkeellä kasva.

Maanantaina kävimme katsomassa Keila-Joen putouksia, jotka olivat lähistöllä kauniin puiston ympäröimänä ja jatkoimme sitten automatkaa Virtsun satamaan, josta lähdimme lautalla Saarenmaalle. Saarenmaalla ajoimme lähes koko saaren halki Kuressaaren kaupunkiin, jossa olimme yötä. Kuressaarressa kävimme tutustumassa Piispan linnaan ja nautimme kivasta yöpaikastamme, joka kantoi samaa nimeä kuin tie, jonka varteen talo oli rakennettu: Sinilille.

Tiistaina lähdimme takaisin kohti manteretta ja kiersimme Anglan kylän kautta. Angalassa on näytteillä tuulimyllyjä, joita kävimme katsomassa ja toki koko matka oli yhtä "näyttelyä", kun kiersimme paikkoja, joissa emme olleet ennen käyneet (tai ainakaan kaikki eivät olleet käyneet). Tiistain ajomatka oli aika pitkä, sillä määränpäämme oli Tartton kaupunki. Olimme varanneet yöpaikaksemme huoneiston keskeltä kaupunkia, joten pääsimme kävellen kiertelemään ja katselemaan paikkoja. Raekoja plats eli Raatihuoneen tori oli kulman takana ja Emajoki kierteli lähistöllä. Pikku-ukkomme olisi viettänyt kävelykadun varrella olevassa leikkipuistossa päivän ja siitä oli helppo käydä isompien kanssa kaupoissa. Tartossa tapasimme myös eestiläisiä ystäviä ja tuttuja vuosien takaa.

Keskiviikkona lähdimme ajamaan takaisin pohjoista kohti Aegviidun kautta. Aegviidussa asuu lisää tuttuja ihmisiä ja kävimme heillä kylässä ihanassa vanhassa talossa, jonka he olivat vuosien varrella kunnostaneet. Meitä odotti lämpimän ilman lisäksi lämmin vastaanotto herkkuja notkuvan pöydän kansssa. Siitä olikin hyvä jatkaa matkaa Tallinnaan ja iltalautalla kohti Helsinkiä. Talllinnassa oli tietöiden vuoksi suljettuna moni sellainen tie, jota meidän olisi navigaattorin mukaan pitänyt käyttää. Puhelimen google mapsin, iskämiehen suuntavaiston ja hyvän tuurin avulla löysimme satamaan. En usko, että kenellekään jäi varsinaisesti sellaista tunnetta päälle, että haluaisi tulla Tallinnaan ajamaan autolla ihan huvikseen.

Kun keskiviikkoiltana olimme Helsingissä, meillä oli kunnianhimoinen tavoite ajaa yötä myöten kotiin. Toisen auton matkalaset jäivät suunnitellusti pääkaupunkiseudulle yöksi. Meillä menikin alkumatka hyvin, mutta sitten koko matkan reippaasti jaksanut pikku-ukko päätti, että nyt riittää, autossa hän ei ainakaan nuku. Uni oli katkonaista ja loppui joka välissä lohduttomaan itkuun. Eikä häntä voi syyttää. Jokainen voi koettaa nukkua turvavöillä turvaistuimeen sidottuna, kun takana on useampi päivä matkustamista.  Kivempiakin asioita maailmassa on. Jyväskylän kohdalla aamuyöllä päätimme, että teemme mutkan ja käymme nukkumassa kolmen maakunnan mummulassa muutaman tunnin ja jatkamme kotiin vasta aamulla. Se oli hyvä ratkaisu ja näin jaksoimme kaikki paremmin.

Automatka Viroon oli ensimmäinen meidän koko perheen reissu ulkomaillle. Tämän kokemuksen valossa voin suositella Viroa autoilijan kohteeksi muillekin. Sillä edellytyksellä tosin, että mukana täytyy olla sellainen kuljettaja, joka haluaa ajaa sekavassa kaupungissa. Ainakin sellaisena Tallinna meille näyttäytyi, vaikka takuulla maailmassa on paljon sekavampiakin paikkoja autoilijalle. Tiet olivat hyvässä kunnossa, ja huoltoasemia oli sopivasti. 

Etukäteen luin useammaltakin nettisivulta suosituksen, että lauttamatka Saarenmaalle kannattaa varata etukäteen. Me emme varanneet lippuja ja mahduimme silti hyvin lautan kyytiin. Tämä johtui varmaan siitä, että olimme matkassa sesongin ulkopuolella. Virossa lapset olivat vielä koulussa. Me koimme tämän sesongin ulkopuolella matkustamisen pelkästään positiiviseksi asiaksi, jota voimme suositella. Yöpaikat varasimme bookin.com:in kautta ja se sujui myös tosi hyvin. Majapaikkamme olivat hyvin pitkälle juuri sellaisia kuin kuvaukset antoivat ymmärtää ja varsinkin omakotitalo Kuressaaressa ja kerrostalohuoneisto Tarttossa olivat aivan nappivalintoja reilun kymmenen hengen porukalle.

Loppuviikko onkin sitten mennyt kotihommissa ja ihan tästä Puronvarren omasta kesästä nauttimisessa. Tuomi on kukkimisensa kukkinut, samoin päärynäpuut. Nyt on pihlajien vuoro kantaa huntujaan. Ukkonen on jyrissyt, vettä on satanut ja aurinko on paistanut. Sellaista perusmeininkiä siis.