Ja hetken aikaa maa oli valkoinen....

Tänään on ollut se päivä, kun syksy ja talvi lyövät kättä toisilleen. Aamusella rupesi satamaan lunta ja hetken aikaa maa oli valkoinen. Lapsia pyhäkouluun viedessäni jäin hetkeksi kirkon pihalle kuvaamaan kauniin punaisena hohtavaa marja-aroniapensasta. Ohut kerros lunta sen ympärillä oikein korosti lehtien hehkuvaa väriä. 

Ei se lumi pitkään maassa pysynyt, mutta kummasti se vain saa jälkikasvuun vipinää. Pikku-ukko halusi heti ulos, kun näki ensimmäisten hiutaleiden leijuvan  maahan, eikä isosiskoakaan tarvinnut pitkään houkutella. Itsellekin tuli jotenkin jouluinen olo, kun pihalla seisoin. Mutta yhtään ei harmittanut myöskään se, että lumi suli pois. Sisälle päästyä piti vähän selailla jouluisia leivontalehtiä ja mietin, joko kaivaisin läjän joululehtiä esille illalla selailtavaksi. 

Syksy ja talvi löivät kättä toisilleen, mutta älä talvi ihan vielä tule. Käy kierros ensin jossain muualla.

Syksyistä elämää ja ongelmanratkaisuja

Kun on (jälleen kerran) ollut pitkään kirjoittamatta mitään, tuntuu aloittaminen kovin työläältä. Joku piuha aivojen ja sormien välissä on niin solmussa, etteivät mielessä pyörivät ajatukset tulostu näppäimistölle millään ja muutenkin on hankala saada ajatuksia mihinkään loogiseen järjestykseen. Jälleen kerran tuntuu siltä, että elämässä on meneillään aika paljon kaikenlaista yhtä aikaa. Tapahtumat ja tilanteet pyörivät ruskalehtien lailla sinne tänne ja tarvittaisiin joku topakka puutarhuri haravansa kanssa laittamaan kaikki järjestykseen, niin lehdet kuin sen kaiken muunkin. Mutta luullakseni ja toivoakseni tästä kaikesta selvitään, ehkäpä vielä ihan hyvin.

Loppujen lopuksi kiire ja sen tuntu on ainakin osittain oman pääkopan aikaansaamaa. Kun on paljon kaikenlaista meneillään, huomaan ajautuvani ajattelemaan kaikkea aivan liian isoina kokonaisuuksina. Että koko maailman ongelmat pitäisi ratkaista heti, tässä ja nyt. Mikä siis neuvoksi? Mikä auttaa minua silloin, kun aivot käyvät ylikierroksilla?

Yritän noudattaa omaa  neuvoani, joka ei kylläkään ole omasta päästäni lähtöisin, mutta jota toistelen päivittäin töissä kuin parastakin mantraa: isot asiat paloitellaan ja hoidetaan sitten pala kerrallaan kuntoon. Entinen opettajani tapasi sanoa, ettei norsuakaan syödä kerralla. Kun aamulla miettii vain tulevan työpäivän  asiat ja vasta iltapäivällä kotiin ajaeassa alkavan illan tapahtumat, ei mieli täyty kiireellä vaan kohtuullisella määrällä edessä olevia asioita.

Eikä se kiire tai kiireen tuntu aina tarkoita pelkästään negatiivista sävyä. Katsantokantaa muuttamalla asiat saavat ehkä hieman totuudellisemmat raamit ympärilleen. Levällään olevat tavarat kertovat toki sotkusta, mutta myös siitä, että illalla ollut mieluisa harrastus vei energian muualle kuin siivoamiseen. Täydet pyykkikorit eivät tyhjene itsestään, mutta siltikin valitsen mieluummin kuraiset housunpolvet, öljyiset verkkarit ja jauhonpölyiset puserot kuin pienemmät pyykkivuoret ja illat, joilloin ei tehdä yhtään mitään.

Ja kun oikein tuntuu siltä, että nyt on liikaa kaikkea, yritän ottaa oppia kaksi ja puolivuotiaan elämänasenteesta: ihmettele kaikkea, tee pieniä jekkuja, naura paljon, ihastele jokainen traktori kuin näkisit sen ensimmäistä kertaa, syö vain sitä mistä tykkäät, piereskele vapaasti, itke silloin kun itkettää ja iltarukouksen jälkeen sano painokkaasti aamen ja paina pääsi tyynyyn varmana siitä, että se rukous kuultiin.

Kysymyksiä (vailla vastausta) syyskuussa

Joskus elämää on hauska, tai ainakin vaihtelun vuoksi virkistävää, tarkastella kysymysten kautta. Kysymysten, joihin ei ole suoraa vastausta olemassakaan. Omalla tavallaan kysymykset kertovat myös arkisista tapahtumista. Kertovat siitä, mitä mielessä on liikkunut ja antavat vinkkiä mitä olemme syyskuun alkupuoliskolla puuhailleet.

* Jos työpaikan virkistysmatkalle pitää nousta klo 3.30, jotta ehtii mukaan, onko silloin kyseessä virkistysmatka vai joku ihan muu? 

On aika oletettavaa, että tänä iltana kotiin saapuu fyysisesti aika väsynyt virkistysmatkalainen. Oletan kuitenkin, että työreissun muut seikat ovat (toivottavasti) myös mieltä virkistäneet.

* Kuinka monta osaa mopon moottorissa on? Kuinka monta kertaa ne voivat mennä rikki?

Monta ja monta.

* Koittaako joskus aika, että viikkosiivous on mukavaa? 

Tähän kysymykseen luulen tietäväni vastauksen: ei koita. Olen yli 40 vuotias, enkä ole vielä koskaan tykännyt kodin viikkosiivouksesta. Mutta tykkään siististä ja siivotusta kodista, joten olen lopettanut ajattelemasta, että tykkäänkö siivota vai en ja vain siivoan. Tosin tämän postauksen alussa kerroin, että kirjoitan ylös kysymyksiä, joita mielessä on viime aikoina liikkunut, joten sen perusteella en ole vielä edes lakannut ajattelemasta tykkäänkö siivota.

* Haiseeko hevonen pahalta vai tuoksuuko hyvältä?

Riippuu täysin tilanteesta. Kesällä ulkona laiduntava hevonen tuoksuu hyvältä. Syksyllä märät ratsastusvaatteet auton kosteassa ilmassa eivät ehkä ihan vastaa määritelmää "hyvästä tuoksusta".

* Onko sisarusrakkautta seuraavanlainen keskustelu? Nuorin sisko sanoo: " Mun nilkka on olllut pari päivää kipeänä". Keskimmäinen sisko vastaa: " Elämää lapselle-konsertissa kerrottiin semmosessa pojasta, jonka nilkka oli kans kipeä. Siihen  nilkkaan tuli patti, joka olikin kasvain ja sitte se poika kuoli pois".

Hmmm....

* Kuinka monta whatsapp-viestiä on mahdollista lähettää yhden konsertin tiimoilta?

Aika näyttää, konserttiin on aikaa vielä kaksi viikkoa:D

* Voiko entisistä "inhokeista" tulla nykyisiä suosikkeja?

Ehdottomasti! En minä koskaan ole mopopoikia oikeasti inhonnut, korkeintaan olen ajatellut, että kylläpä siellä nyt taas rällätään ja onkohan se nyt ihan välttämätöntä. Nykyisin näillä rällääjillä on ihan oma, spesiaali paikkansa mun sydämessä. Ovat vain niin tavattoman mukavaa porukkaa<3 Tämän mielipiteen puoluettomuuden saa jokainen vapaasti kyseenalaistaa.

Että tämmöisiä kysymyksiä täällä suunnalla mietitään.

Hei sitten kesä!

Tänään sanon kesälle näkemiin. En siksi, että huomenna olisi jotenkin tavallista "epäkesäinen" sää, vaan siksi, että huomenna on syyskuun ensimmäinen päivä ja  ajattelen syksyn alkavan. Tänään monilla kesämökeillä syttyvät ulkotulet hämärtyvään iltaan, tänään rannikolla on liikkeellä paljon ihmisiä ihailemassa niitä tulia ja illan kääntyessä yöksi ilotulitteet valaisevat pimeän taivaan. On siirtymäaika kesän ja syksyn välissä. Täällä länsirannikolla tätä siirtymää kutsutaan venetsialaisiksi.

Jos tekisin tästä viikosta vastaavan postauksen kuin viime viikolla, se olisi hyvin pitkälle samanlainen, moninpaikoin jopa täysin identtinen kuin edeltäjänsä. Lauluharkkojen tilalla olisi esiintymiskeikka maanantaina, tiistaina partioilta ja siinä samalla iskämiehen parin päivän työreissu. Omat työt kulkisivat mukana samalla tavalla kuin ennenkin. Suurin ero viime viikkoon oli loppuviikosta, kun kaksi vanhinta tyttöä oli kolme päivää leirikoulussa. Eilen illalla saimme tytöt kotiin ja kuulumisia on riittänyt kerrottavaksi pitkin päivää. Ihanaa kun ainutlaatuinen, vain kerran alakouluaikaan mahtuva, kokemus oli heistä mukava, hauska, jännä ja kaikinpuolin onnistunut.

Ja nyt sanomme kesälle näkemiin. En jää kaipaamaan helteiden kuumuutta, vaikkei niitä edes mitenkään erityisen paljoa ollut. Sen sijaan iltojen ja öiden valoisuutta tulee varmasti ikävä. Leikatun nurmen tuoksua en vieläkään ole osannut pullottaa ja tuomenkukkien tuoksu tervehtiköön minua heti toukokuussa. Sytytin tänään ensimmäistä kertaa tälle kesälle/syksylle kynttilät muutamaan pieneen lyhtyyn pihalla. Olemme kotona, lämmitämme saunan ja hengähdämme hetken. Ajatus viivähtänee menneessä, huomenna on aika suunnitella tulevaa, nyt vain olen.

 Kiitos kesä 2019! Olit meille hyvä.

Kuulumisia

Välillä on hauska kirjata itselleen ylös, mitä tapahtuu niinä päivinä, kun ei oikeastaan tapahdu mitään erikoista. Elokuun viimeisellä kokonaisella viikolla Puronvarresa on touhuiltu seuraavaa:

Maanantaina olin itse töissä ja iskämies oli työreissulla Oulussa. Illalla oli tuttuun maanantaiseen tyyliin lauluharkat, jotka täyttivät talon aikuisilla, lapsilla ja laululla.

Tiistaina työpäivän aikana meille kaivettiin valokuitukaapeli pihalle. Päivän ikävä puoli oli, että piha näytti sen jälkeen kuin pommin jäljiltä. Ei muuta kuin soittoa perään, että ihan tämmöisestä työnjäljestä ei ollut puhe. Joku taso sentään! Ilta meni vauhdikkaasti partion uuden toimintakauden ensimmäisessä kokoontumisessa ja lippukunnan hallituksen kokouksessa sen jälkeen.

Keskiviikkona iskämies lähti yön yli kestävälle työreissulle työalueensa pohjoiseen osaan. Työpäivän jälkeen lapset poimivat vadelmia ja minä tein muita kotihommia. Isommat lapset ehtivät nähdä kavereitaankin. Illalla uni tuli aikaisin.

Torstaina töihin hyvissä ajoin ja töiden jälkeen kotona odottivat lasten mummu ja täti. Täti jäi yöksi ja illalla saatiin iskämieskin kotiin.

Perjantaina täti lähti aikaisin jatkamaan matkaansa. Minulla oli helppo aamu, koska mies jäi tekemään etäpäivää kotiin. Saivatpa koululaisetkin nukkua vähän tavallista pidempään. Sateinen ja syksyinen päivä. Töiden jälkeen vein vanhimman tytön ystävänsä kanssa ratsastamaan ja tein sillä aikaa nuorimman tytön kanssa viikonlopun ostokset. 

Tänään lauantaina olimme lähikunnassa maatalousmessuilla. Meidän pikku-ukko oli onnensa kukkuloilla kaikista traktoreista ja muista koneista. Alkuillasta täti poikkesi paluumatkalla kahvillla. Illalla lämpesi sauna.

Ja huomenna on sunnuntai. Sen tapahtumia voi tässä vaiheessa vasta suunnitella, mutta mikäli suunnitelmat edes suunnilleen pitävät paikkansa, niin huomenna ulkoillaan, valmistellaan isojen tyttöjen kanssa ensi viikolla alkavaa leirikoulureissua ja itse irtaudun kotiympyröistä hetkeksi, kun käyn lauluyhtyeemme kanssa esiintymässä.

Että semmoinen viikko. 

Partioleiri päätti uusien alkujen viikon

Tätä viikkoa voisi kai otsikoida myös sanoilla "Arki alkoi" tai jotakin vastaavaa, mutta kutsun tätä mieluummin uusien alkujen viikoksi kuin arjen alkamiseksi. Sillä arkea se on sekin arki, jossa koululaiset ovat kesälomalla. Ja nyt kesäloma on ohi ja koulut pyöräyttivät käyntiin uuden lukuvuoden viime torstaina. Osassa Suomea koulut alkavat vasta nyt tulevalla viikolla, mutta täällä meillä on tänä vuonna näin. Puron varresta lähdettiin kouluun kahdeksannelle-, kuudennelle-, neljännelle- ja ensimmäiselle luokalle. Koska ekaluokkalainen on käynyt viime vuoden eskaria samassa koulurakennuksessa, missä aloitti nyt ensimmäisen luokan, tuntui torstain koulunaloitus hyvin luontevalta ja tutulta asialta jokaisen koululaisen kohdalla. Itse aloitin omat työni samaan aikaan koululaisten kanssa, joten he saivat suoriutua koulutielle itsekseen ja toistensa avustuksella. Kuvat napattiin aamutuimaan ja kukin lähti tahoilleen. 

Ensimmäiset koulupäivät ovat olleet tavallista kouluviikkoa kevyempiä ja kesän tuntu on pysynyt hyvin elokuun päivissä mukana. Ensimmäinen viikonloppu koulujen alkamisen jälkeen jatkoi omalla tavallaan kesää, sillä olin lasten kanssa partiolippukuntamme kesäleirillä. Itse karkasin välillä juhlimaan kummisetäni tasavuosia, mutta lapset leireilivät perjantai-illasta sunnuntaiaamupäivään. Aloitimme leirin seurakunnan kanssa yhteistyössä jumalanpalveluksella ja siitä ohjelma jatkui muiden perinteisten partioaktiviteettien parissa: patikointia, kädentaitoja, uimista, syömistä, yhteisiä leikkejä. Ainoastaan savunhaju puuttui, sillä metsäpalovaroituksen vuoksi makkarat paistuivat tänä(kin) vuonna upouudella kaasugrillillä. 

En ollut nukkunut koko kesänä teltassa, mutta nyt tuli sekin puute korjattua. Uni maistui yllättävän hyvin ja kun illalla malttoi pukea tarpeeksi vaatekerroksia päälle, ei kylmäkään haitannut. Leiri sujui kaikinpuolin hyvin. Tutulla porukalla ja hyvällä meiningillä homma toimi hienosti. Nyt pidetään pari viikkoa partiovapaata ja sen jälkeen pyöräytetään uusi partiosyksy taas käyntiin.

Helteinen viikko

Ei kai tätä mennyttä viikkoa voi muutenkaan tiivistää kuin toteamalla, että kyllä tarkeni. Lämpömittarin huidellessa kolmenkymmenen asteen paremmalla puolella tuntui välillä, että aivot sulavat samaa tahtia kuin kädessä oleva jäätelö. Itse en todellakaan kuulu siihen ihmisjoukkoon, joka riemuitsee hellesäistä, mutta koitan ajatella niin, että muutama hellepäivä vuodessa on kuitenkin kohtuullista, kun sitä muunlaista säätä riittää kaikille muille päiville. Eli toivottavasti kaikki te, jotka helteistä nautitte, olette pystyneet menneestä viikosta nauttimaan. Itse huomasin tulevani enemmän omaksi itsekseni tänään, kun lämmintä oli "vain" alle kolmekymmentä astetta ja ulkona kävi vilvoittava tuulenvire. Liiallinen kuumuus tekee minusta kiukkuisen ja voimattoman.

Mutta vaikka en helleihminen olekaan, niin pakkohan se on myöntää, että tällä viikolla kesä antoi kaikkensa. Me lomailimme alkuviikosta kolmen maakunnan mummulan suunnalla ja loppuviikosta saimme itse kesävieraita lasten serkkujen perheen muodossa. Eilen lauantaina lähdimme käymään Hiekkasärkillä. Alkuperäinen ajatus oli, että käymme syömässä jäätelöt ja sen päälle menemme uimaan. Molemmat ajatukset pääsivät  kyllä käytännön toteutukseen asti, mutta eivät aivan niin jouhevasti kuin kotoa lähtiessämme ajattelimme. Ennen kuin saimme jäätelöt käsiimme, kohtasimme päivän suurimman haasteen eli vapaan parkkiruudun löytämisen kahdelle autolle. Muutama muukin oli saanut samanlaisen ajatuksen päähänsä, että helteisenä kesälauantaina voisi ajella meren rantaan. Autoja oli ihan joka paikassa (laillisissa ja laittomissa) ja kiertelimme melkoisen kauan ennen kuin löysimme  vapaata parkkitilaa. Saavutetuista eduista ei ollut halukkuutta luopua, joten valitsimme jäätelöiden jälkeen pitemmän kävelyn rantaan, jotta vapaan parkkitilan (tuloksetonta) etsintää ei tarvitsisi aloittaa uudelleen.

Väkeä oli paljon, mutta rantaviivaa riitti kaikille, eikä ahdasta ollut. Kävely palkittiin vilvoittavalla merituulella ja lämpimällä vedellä, joka hellitteli jalkoja. Yllättävän paljon oli liikkeellä samanlaisia vesikävelijöitä kuin minäkin, että he vain kulkivat matalassa rantavedessä ilman, että menivät uimaan. 

Ja samaan aikaan, kun nautin auringosta ja lämpimästä vedestä, tunsin huonoa omaatuntoa, että minä tällä tavalla arkipäivänä vain lorvin meressä. Kovin lujassa istuu se ajatus, että tekemisen pitäisi arkena varsinkin, olla jollakin mittarilla mitattuna tuloksekasta ja tehokasta. Että minun jotenkin täytyisi itselleni ja toisille perustella se, miksi olen täällä, enkä jossakin muualla tekemässä jotakin muka-järkevämpää. Ihan typerää tällaiset ajatukset, sillä jos joku toinen kertoisi minulle tällaisesta, kehottaisin häntä välittömästi unohtamaan moiset ajatukset ja keskittymään nauttimaan käsillä olevasta hetkestä. Jospa voisin tästäkin syyttää helteen pehmittämiä aivoparkojani.

Tankataan aurinkoenergiaa hyvällä omallatunnolla:)