lauantai 17. elokuuta 2013

Elokuista lauantaita

Enää ei voi aamuisin juosta yöpaidassa takapihan terassille rummuttamaan tuoleja.
Monet menneen viikon aamut ovat olleet harmaita ja sateisia.
Elokuu on vielä kesäkuukausi, 
mutta sateen lotistessa harmaan maiseman yllä, 
ajatukset ovat kääntyneet aika tavalla syksyyn.

Tänään aamu on kuitenkin valjennut kauniin aurinkoisena.
Minä nautin omasta aamuhetkestäni, 
kun kaikki muut vielä nukkuvat (ainakin toistaiseksi).
On mukava hiippailla kotosalla, juoda rauhassa kahvia 
ja kuunnella nukkuvan talon ääniä 
(mm. ylikierroksilla käyvän pyykkikoneen rummutus).

Koulujen aloitus ja sen myötä uudenlainen arki täällä kotona, 
ovat sujuneet pääsääntöisesti hyvin. 
Väsymystä taitaa kuitenkin olla ilmassa,
sillä kello on kohta puoli kahdeksan ja kaikki nukkuvat edelleen. 

Elokuiseen maisemaan kuuluvat viljapellot,
jotka vähitellen alkavat tulla puintikuntoon.
Tämä on kuukausi, jossa yhdistyvät kesä ja syksy. 
Uuden alkaminen ja vanhassa pysyminen.
 Kirkas aurinko ja sumuinen sade.

Ruohon leikkaaminen ei tunnu enää yhtä mukavalta mitä alkukesästä.
Muutaman kerran sitä on kuitenkin vielä harrastettava 
ennen kuin talvi saa pihan omakseen.
Syksyn merkkejä oli jo havaittavissa nurmikolla:

Ja jotain ihme jättimarjoja oli kasvanut leikkimökin luokse;)
Tällaisin kuvin ja tunnelmin toivottotelen leppoisaa lauantaita itse kullekin säädylle!

5 kommenttia:

  1. Olen huomannut saman, aamujen viileyden. Tänään hieno usva peitti maiseman, kun Pikku-Mimmin kanssa 6.30 heräilimme. Syksy tulee, mutta saakin tulla. :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. totta,syksy on tullut mutta vielä on kesän taikaa aistittavissa...
    toisenlainen elokuu ollut ku sataa...
    tänään paistaa aurinko ja tuulikin on niin leppoisaa :D

    VastaaPoista
  3. Riikuska:
    Kyllä syksy saakin tulla.
    Mukavaa viikonloppua sinne teillekin!

    Suvi:
    Nyt on satanut ihan mahdottomasti. Lehdessä oli, että tähän mennessä on satanut samanverran kuin yleensä koko elokuun aikana. Ja tätä kuuta on vielä melkein puolet jäljellä.

    VastaaPoista
  4. Syksy totisesti tekee tuloaan ja sade rummuttaa kattoon. Kynttilät siis kehiin kesätauon jälkeen. Velipojan visiitin jäljiltä söin juuri kylmiä grillausjämiä, ei olleet yhtä hyviä kuin eilen lämpiminä, mutta itse grillikin saa kohta kääntyä talviaikaan.

    VastaaPoista
  5. Täällä on paistanut komiasi aurinko koko päivän. Kieltämättä grilliruoka maistuu varmaan paremmalta kuumana... Me grillattiin kans tänään, kun koskaan ei tiiä milloin on kesän viimeiset grillailut, niin pitää ottaa siitä ilosta kaikki irti:)

    VastaaPoista