Vielä muutamia kuvia ja tunnelmia leiriltä.
Leiri ei kai olisi leiri, ellei siellä uitaisi.
Niin nytkin.
Onneksi aurinko paistoi ja lämmintä riitti,
joten kaikki halukkaat pääsivät uimaan monta kertaa päivässä.
"Tettä, uimaan, sanoi Nelly" |
Itse olen varsinainen vilukissa, joten uimavalvojan rooli sopi minulle paremmin.
Olihan se hauskaa seurata laiturilta leiriläisten riemua:)
Mikä tekee partiosta partion?
Rantaleikit, vesileikit, pihaleikit, iltaohjelmaleikit ja metsäleikit.
Uiminen, vesisota, hyppykisat laiturilta, soutaminen, uiminen, uiminen,uiminen.
hiekkaämpäri muuttui kalaämpäriksi |
Leiriporukassa oli monta innokasta kalamiestä,
jotka käyttivät vapaa-ajan hyväkseen onkien ja virveliä heitellen.
Saalistakin tuli, isoja ja pieniä kaloja.
Mikä tekee partiosta partion?
Sotkeutuneiden siimojen selvittely yhdessä,
kalansaaliin jakaminen kavereiden kanssa,
matojen kaivaminen ja ilo saaliista.
askeleet laiturilla |
Meidän lippukuntamme ei ole iso.
Pienuus on joissakin asioissa harmittavaa,
mutta itse näen siinä myös monta hyvää puolta.
Kun väkeä on vähän, ei ole vara turhaan riitelyyn ja kaunailuun.
Kaikki tuntevat toisensa ainakin nimeltä ja yleensä vähän paremminkin.
Pienessä lippukunnassa isot ja pienet toimivat yhdessä
ja samaan telttaan mahtuu nukkumaan hyvinkin eri-ikäistä sakkia.
Ryhmien ikärajoista ei olla kovinkaan tarkkoja,
jokaiselle yritetään löytää hyvä paikka ja mielekästä tekemistä.
Lapset kulkevat mukana, oppivat isommilta
ja aikuisiakin saa välillä ihan luvan kanssa lapsettaa:)
Mikä tekee partiosta partion?
Kaiken ikäiset, kokoiset ja näköiset partiolaiset.
Talkoot, tehtävät ja työt.
leiri-illan rauhaa yön saapuessa |
Paras viimeisenä.
Se mikä minua itseäni sykähdyttää aina eniten.
Kun on koko päivä tehty ja touhuttu.
Ilta päättyy yhteiseen sisaruspiiriin:
"Hyvää yötä, Jeesus myötä,
kiitos tästä päivästä.
Se oli kiva."
Kaiken naurun, hälinän ja säätämisen jälkeen jokainen on löytänyt makuupussinsa,
yöpuvut päälle ja jalkoihin kuivat sukat.
Hämärä alkaa lasketua leirialueen ylle.
Järvi on peilityyni.
Jossakin kauempana kuuluu yksinäisen yölinnun huuto.
Ja sitten hiljaisuus.
Syvä hiljaisuus.
Pyhä hiljaisuus.
Mikä tekee partiosta partion?
Nauraminen yhdessä,
hiljentyminen yhdessä,
rukoileminen yhdessä.
Sisaruspiiri yhdessä.
Partiovasemmalla toivottelen kaikille hyvää yötä!
(tai huomenta tai päivää, milloin sitten tämän luetkin)
Sisaruspiiri on ihana juttu! Hienoa, että se on edelleen käytössä. Siinä hiljennytään ja ollaan yhtä perhettä konkreettisesti.
VastaaPoistaPartiovasemmalla toivottaen: Mukavaa päivän jatkoa! :)
Tuota kaikkea ihanaa partio on. Itse alitin partion kuusi vuotiaana ja lopetin viisikymppisenä. En olisi lopettanut, mutta uudella paikkakunnalla ei ollut sopivaa lippukuntaa, enkä enää jaksa uutta aloitella. Olen toiminut tonttuparvessa(lauma), vartiossa, vaeltajissa, lippukunnanjohtajana, hallituksessa, piirihallituksessa, akelana, sampona, valtermannina, olen ollut tekemässä uutta sudariohjelmaa(sitä edellistä), olen toiminut KOO:ssa (SP:n ryhmä) olen saanut olla koulutus ohjaajana piirissä. Olen ollut jäsenenä viidessä lippukunnassa ja KOGI:ssa.Nämä muunmuassa, joten aika laajalti olen partiota katsellut. Nykyään näen partiossa myös paljon epäkohtia, mutta onneksi vain meidän aikuisten kohdalla. Lapsille partio on edelleen se suuri seikkailu ja ihana kokemus, elämän opettaja ja paljon antaja.Onneksi omat ovat saaneet kasvaa partiossa ja nyt huomaan monien asioiden jääneen mukaan aikuisen elämään.
VastaaPoistaPikkuinen alle vuoden ikäinen lapsenlapsi tuli yökylään ja äitinsä oli laittanut kirjallisen "käyttöohjeen" illan lopuksi ohjeessa luki näin: Pesut,potta,iltamaito ja hyvää yötä Jeesus myötä. Jotain oli siis jäänyt partiosta mieleen.
Itse kaipaan vieläkin niitä iltoja, kun lapset oli saatu telttoihin ja istuttiin aikuisten
kanssa nuotiolla käymässä läpi kulunutta päivää ja suunnittelemassa seuraavaa.
ihana vadelmapuska :) HV
VastaaPoistavoi että...sinäpä sen sanoit! mulla ei oo kokemusta partiosta lainkaan,mutta kuulemani perusteella kivaa on :D
VastaaPoistaRiikuska:
VastaaPoistaHyvistä perinteistä ei kannata luopua ja sisaruspiiri kuuluu niihin ehdottomasti. Partiovasemmalla: mukavaa iltaa:)
Elina:
Sinulla onkin hurja kokemus partiosta sen eri osa-alueilta. Tuskin kovinkaan moni yltää samaan. Nostan hattua!
HV:
Niin minustakin:) Tänä kesänä vadelmista on tullut hyvä sato. Meillä on takapihan perukalla pieni rivi vadelmaa ja monen monta purkkia on pakkaseen kertynyt, vaikka tuoreeltakin niitä syödään koko ajan.
Suvi:
Yleensä se on kivaa, joskaan ei täydellistä kuitenkaan.