maanantai 19. elokuuta 2013

Suut makiaksi

Viikonloppuna herkuteltiin.
Mummun ja vaarin omenapuu tuotti runsasta satoa 
ja sieltä riitti meillekin ämpärillinen makoisia omenoita.
Minulla oli alkuperäisenä tarkoituksena keittää omenoista hilloa talven varalle,
mutta olin liian hidas.
Lapset tykästyivät omeniin niin paljon,
ettei niistä jäänyt mitään keitettävää.
Oikeastaan parempi niin.
Nyt omenat syötiin hyvällä halulla 
ja huomattavasti vähemmällä määrällä sokeria. 

Parhaat kommentit omenansyönnin lomassa:
"Kyllä nämä varmasti on suomalaisia omenia, 
kerta vaari ne ihte on puusta pujottanu."

Ja riemuhuuto koulusta palaavalle Kasperille:
"Ota siittä ämpäristä omena. 
Ei tartte muuta kuin haukata vaan. 
Ne on oikein kotokyläläisiä 
(*tässä kohdin siis sanottiin kotokylämme oikea nimi*) omenoita"." 

Meillä puhutaan ruuan alkuperästä aika usein ja
lapset on totaalisesti aivopesty suomalaisen ruuan paremmuuden puolesta.
Mutta kai sitä on huonompiakin aivopesuja olemassa...

Muutakin herkkua kuului viikonloppuun:
 grillausta, johon emme ole vieläkään kyllästyneet 
(makkaraa oli enemmänkin, mutta olin taas liian hidas).

 Ja mutakakkua tyttöjen yhteistyönä.
Äiti luki ohjeen ja otti ainekset korkealta kaapista.
Emmy rikkoi kananmunat 
(eikä yksikään hajonnut pöydälle, kiitos mummun opetuksen) 
ja sekoitti. 
Nanna käytti "plesilitlaa" 
ja mittasi jauhot, sokerit ynnä muut kulhoon.

Hyvälle maistuivat kaikki herkut.
 Joku sanonta sanoo, että omena päivässä pitää lääkärin loitolla.
Toivottavasti.
Nelly ainakin inhoaa korvalääkäriä niin paljon, 
että uhallakin syö monta omenaa:)
Syökäähän kaikki muutkin.

11 kommenttia:

  1. Meilläkin tehtiin omenapiirakkaa viikonloppuna koko perheen voimin: isäntä kuori ja paloitteli omenat, esikoinen mittasi ainekset, kuopus sekoitti taikinan, ja yhdessä pojat laittoivat omenat ja kanelisokerit päälle. Mun tehtäväksi jäi tärkein eli työnjohto ja laadunvalvonta. ;) Piirakan syöminen jäi lopulta toissijaiseksi, parasta oli yhdessä tekeminen. :)

    VastaaPoista
  2. Yhdessä leipominen on mukavaa.
    Teidän omenapiirakanteko kuulostaa tosi mukavalta koko perheen touhulta.

    VastaaPoista
  3. Me Suomalaisen ruuan tuottajat(tosin jo eläkkeellä,mutta avustavina perheenjäseninä)olemme tosi iloisia,jos ruuan alkuperä ja ennenkaikkea kotimaisuus ja lähiruoka kiinnostaa.Sitä viestiä on hyvä juuri lapsille viestittää,he ovat tulevaisuuden uusia kuluttajia ja sitten osaavat tehdä oikeita valintoja.Ja ei muuta kuin syömään

    VastaaPoista
  4. Tottakai pitää suosia suomalaista.
    Se on kaikkien yhteinen etu.

    VastaaPoista
  5. Varmasti oli herkullisia omenoita, kun oli vaarin pudottamia. :) Kotimaiset omenat on parhaita juuri ihan sellaisenaan. Omenapiirakka ja kaura-omenapaistos ovat myös herkullisia, mikäli niitä omenoita jää. :)

    Kuulosti ihanalta tuo yhteinen leipomushetki. :) Mä jo leipoessa selitän lattialla tai sitterissä puuhaavalle Pikku-Mimmille leipomisen vaiheita. Enköhän minäkin saa joskus apulaisrn. :)

    VastaaPoista
  6. Meiltä tuuli kaatoi yhden satavuotiaan maatiaisomenapuun, jossa oli hyvät omenat.
    Uusia istutetaan, vaan ne ei heti ole, kuin entiset..
    Hyviä ovat omat omenat! Lapsikin sen tajuaa :)
    Mukavaa päivää sinne
    tuksu

    VastaaPoista
  7. mun miehellä on kokemusta siittä että omenoita syyessä ei tartte tohtorille mennä :)Hän ei meinaan oo sairastanu mitään niitä tauteja,mitä me muut perheessä on sairastettu :O
    hyviä on omenat,meillä ne ovat kypsiä vasta eka pakkasilla!;)

    VastaaPoista
  8. näyttää maistuvan hyvin! :) mää en varsinaisesti ompuista kauhiasti tykkää, mulla alakaa tuntuun kurkusa sillälailla inhottavalta jos syön omppuja, eikä ne kovin hyviäkään oo :D

    VastaaPoista
  9. Riikuska:
    Olen aika varma siitä, että teidän Pikku-Mimmistä tulee vielä mestarileipuri äitinsä opeilla.

    tuksu:
    Varmasti harmittaa, kun vanha puu kaatuu. Mutta tuulelle ei oikein voi mitään. Ei muuta kuin uutta istuttamaan. Mukavaa viikon jatkoa!

    Suvi:
    Kyllä se sanonta varmaan paikkansa pitää.

    MaiMa:
    Ootkohan vähän allerginen omenoille, jos kurkkuun tulee tuntemuksia niiden syömisestä? Omena-allergia on kuitenkin aika yleistä.

    VastaaPoista
  10. Hyviä oli nuo omenat:) Puusta riitti meinaan vielä meillekkin ja tehtiin niistä äitin kanssa hilloa. Tosin jonku verran neidin kanssa syötiinkin ja olivat kyllä tosi makeita :)

    VastaaPoista
  11. Se on ihme puu, kun siitä riittää vuosi toisensa jälkeen vaikka kuinko moneen taloon syötävää:)

    VastaaPoista