Miksi se on niin hankalaa? Hajanaisia ajatelmia hankalasta asiasta.

Ai niin mikäkö on hankalaa? No se, minkä kaikki aikovat aina vuoden vaihtuessa aloittaa/lisätä/monipuolistaa/jatkaa yms. Enkä puhu nyt laihduttamisesta vaan siitä toisesta ällästä eli liikunnasta. Jostakin syystä olen onnistunut kehittämään siitä itselleni stressin ja mörön, eikä se tilannetta ainakaan helpota.

Odotusaikana sairastin raskaudenaikaista diabetestä, johon kuului tiukka ruokavalio ja luonnollisesti kaikenlainen kehotus monipuoliseen liikuntaan. Liikunan monipuolisuudesta en tiedä, mutta yritin liikkua sen verran kuin oma aikataulu ja jaksaminen antoivat myöten. Liikkuminen takasi sen, että jos tuli syötyä liikaa, niin reippaan lenkin avulla verensokeriarvot pysyivät hyvänä syömisestä huolimatta. Sohvalla löhöily kostautui liian korkeina sokeriarvoina ja huonon omantunnon kolkutuksena. Syksyn mittaa jaksaminen joutui koetukselle monessakin mielessä ja liikunta jäi välillä hyvinkin vähiin. Koska en liikkuen pystynyt vaikuttamaan sokeriarvoihin, ruokavalio nousi entistäkin tärkeämpään osaan. Tämä tarkoitti välillä aika vähäistäkin syömistä ja rehellisesti sanottua en viimeisten yhdeksän kuukauden aikana ole kovinkaan montaa kertaa syönyt mahaani oikein kunnolla täyteen. Raskauskilojakaan ei tosin tullut, mutta kunto on nollassa tai vähän alle.

Eläköön siis syömättömyys ja liikkumattomuus! Eipä ole mikään ihme, että ensimmäiset vaunulenkit ovat olleet varsin hikistä hommaa ja niiden myötä totuuden karut kasvot ovat paljastaneet oman kuntoni surkeuden. Mutta kertokaa hyvät kanssaihmiset, miksi oi miksi, se liikkuminen on joillekin (esim. minulle) niin hankalaa?? Miksi en siitä tykkää? Miksi löydän aikaa blogin kirjoittamiseen, mutta liikkumiseen se aika tuntuu olevan paljon enemmän kortilla? Ja kun kuitenkin järki sanoo, että liikkua pitäisi ja paljon.

Iskämies sanoo, että reilu kaksi viikkoa sitten synnyttäneen ei tarvitse eikä kannata vaatia itseltään vielä yhtään mitään. Olen samaa mieltä, mutta itseni tuntien aavistan pahoin, että liikkumattomuuden tila on minulle sen verran mieluinen, että siihen jämähtää liian helposti pysyvästi kiinni. Enkä haluaisi jämähtää. Mutta kun....mutkumutkumutkumutku.

Vinkkejä huonon itsekurin omaavan sohvaperunan liikkeelle saamiseksi otetaan kiitollisuudella vastaan.