Joulun välipäivien tuoksinnassa meni vähän kuin huomaamatta ohitse eräs virstanpylväs, joka kuitenkin on merkittävä osa meidän perheen elämää. Välipäivinä tuli nimittäin kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun muutimme Puron varteen. Kymmenen vuotta sitten vietimme joulunpyhät Kolmen maakunnan mummulassa ja arjen koittaessa välipäivinä alkoi armoton muutto. Muuttomatka ei ollut pitkä, mutta keli oli hyvin liukas. Oli suorastaan ihme, ettei kukaan kaatunut ja loukannut itseään. Kymmenen vuotta sitten jouluna ei ollut yhtään lunta, mutta liukasta oli tosiaan sitten senkin edestä. Saimme paljon apua muuttoon ja tämän avun vuoksi kaikki sujuikin varsin jouhevasti. Itse olin silloin kiinni kaksi ja puolivuotiaan Kasperin ja vain 5 kk:n ikäisen Emmyn kanssa, joten kovin suurta panosta en varsinaiseen muuttoon voinut antaa. Lähinnä kai yritimme pysyä poissa jaloista. Paikalle saapui kuitenkin tehotiimi sukulaisia ja huis vain, tavarat olivat vaihtaneet osoitetta sen verrran rivakkaan tahtiin, että pääsimme nukkumaan uuteen kotiimme päivää oletettua aikaisemmin.
Tämä Puron varren talo, johon muutimme, ei ollut muuttohetkellä uusi ja nyt se on vielä kymmenen vuotta vanhempi. Se oli kuitenkin siinä kunnossa, että pääsimme muuttamaan heti kaupanteon jälkeen, emmekä siinä vaiheessa ryhtyneet mihinkään isompiin remontteihin. Näin jälkikäteen olemme miettineet, olisiko ollut kuitenkin viisaampaa ottaa kerralla isompi asuntolaina ja tehdä ennen muuttoa jonkinlaista remonttia. Oma ratkaisumme oli muuttaa heti ja remonttia olemme tehneet huone kerrallaan oikeastaan kaikkien näiden vuosien ajan. Puolensa kummassakin vaihtoehdossa. Tässä meidän valinnassa olemme suostuneet siihen, että elämme koko ajan tilanteessa, jossa joku nurkka kaipaisi kipeästi korjausta. Emme kuitenkaan elä jatkuvan remontin keskellä. Siitä kiitos kuuluu Puron varren iskämiehelle, jonka luonteelle ei kuulu sietää keskeneräisiä asioita (ei ainakaan remontti- ja rakennusasioissa). Perhekoko on muuton jälkeen lähes kaksinkertaistunut ja melkein näihin päiviin saakka olemme jossakin takaraivon takaosan syövereissä pitäneet pinnalla ajatusta yläkerran rakentamisesta. Siinä on nimittäin kotimme suurin puute (ainakin allekirjoitaneen mielestä): asumme kaikki yhdessä tasossa. Se haave on kuitenkin nyt lopullisesti kuopattu. Päätös perustui kylmään järkeen. Kun kerran yläkertaan ei ole nyt mahdollisuuksia, niin turha sitä on sitten myöhemminkään rakentaa. Keskitymme elämään ja olemaan siihen malliin, että mahdumme tänne yhteen kerrokseen. Tavaramäärä täytyy pitää kohtuullisena (öhöm...eipä siitä tämän enempää...) ja se on hyväksyttävä, ettei jokainen lapsi voi saada omaa huonetta, vaan samaan kamariin on mahduttava useampi.
Kylläpä se tämä tontti Puron varresa on kymmenen vuoden aikana tutuksi tullut ja kodilta tuntunut. Eniten muutosta on kokenut piha-alue, jossa on jäljellä aika vähän siitä miltä täällä kymmenen vuotta sitten välipäivinä näytti. Monenlaisia suunitelmia on edelleenkin, joten tuskin tämä pihanäkymä tulee säilymään seuraavaa kymmentä vuotta:) Mutta sitä vastaan minulla ei ole mitään, että asuisimme edelleen tällä paikalla myös vuonna 2028. Ei tuota elämänkulkua tietenkään voi ennustaa, mutta hyvä täällä on kotoelämää elellä, Puron varresa:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti