Tänään on taas se päivä, jolloin on ihan luvallista ja jopa toivottavaa menettää äänensä ellei sitten ole sattunut menettämään sitä jo ennakkoon. Se on presidentin vaalipäivä tänään.
Äänioikeus on asia, jota pidämme nykyisin itsestäänselvyytenä. Näin ei kuitenkaan ole aina ollut. Suomi on kulkenut eturintamassa naisten äänioikeuden suhteen ja meistä jokainen on saanut kasvaa demokraattisessa maassa, jossa jokainen saa äänestää. Enää ei ole merkitystä sukupuolella, säädyllä tai omaisuudella. Jokaisella on yksi ääni ja sitä soisin jokaisen myös käyttävän.
Omassa elämässä toimimme niiden mallien mukaan, jotka olemme lapsuudenkodista saaneet. Toimimme joskus tietoisesti täysin eri tavalla tai sitten tiedostamatta tai ihan tietoisella päätöksellä samalla tavalla. Äänestäminen on minulle itselleni sellainen tapa, jonka olen täysin tietoisesti halunnut tehdä sen mallin mukaan, jonka lapsuudenkodistani sain. Meillä nimittäin äiti ja isä kävivät aina äänestämässä. Tai ainakaan en muista, että he olisivat koskaan vaaleja väliin jättäneet. Näin olen toiminut itsekin. Olen käynyt aina äänestämässä, oli sitten kysymys eduskunta-, presidentin- tai vaikkapa kirkollisvaaleista. Minusta se nyt vain kuuluu asiaan, että äänestämässä käydään. Se on suuri oikeus, eikä mikään ikävä velvollisuus.
Tänään valitaan Suomeen presidentti tai ainakin kaksi eniten ääniä saanutta ehdokasta seuraavalle kierrokselle. Kunnioita sitä oikeutta, jonka meitä ennen olevat sukupolvet ovat hankkineet: käytä äänioikeuttasi. Äänestä! Jos et muusta syystä, niin saapahan sitten luvan kanssa valittaa.
Olen samaa mieltä. Jos ei äänestä, ei voi sen jälkeen periaatteessa arvostella päivän politiikkaa. Kävin päivällä suorittamassa tehtävän taas kerran.
VastaaPoistaJuuri näin. Äänioikeus käyttöön kaikilla. Minusta äänestysprosentti jäi harmittavan alhaiseksi näissä vaaleissa.
Poista