Maatalousnäyttely takapihalla

Edellisessä postauksessa kirjoitinkin, että kerron tarkemmin, kun olimme viime keskiviikkona seuraamassa rehuntekoa. En tiedä onko blogini lukijoissa sellaisia henkilöitä, joille rehunteko sanana ei sano juurikaan mitään. Kyseessä on siis yksi tärkeimmistä ja isoimmista maatilojen kesiin kuuluvista töistä. Tai suuruusluokka riippuu tietysti maatilojen eläinmääristä, mutta joka tapauksessa rehunteko on tärkeä työvaihe kaikilla tiloilla, koska silloin kerätään varastoja tulevaa talvea varten, jotta karjalle on antaa ruokaa viikon jokaisena päivänä.

Itse olen elänyt lapsuuteni aikana, jolloin pelloilla ajoivat traktorit vetäen perässään kelasilppureita. Rehukärryt olivat suhteellisen pieniä ja työtunteja kertyi valtavat määrät ennen kuin tarvittava määrä rehua oli säilötty talvea odottamaan rehutorniin ja myöhemmin rehupatjoihin. Konevoimaa oli toki käytössä, mutta paljon työtä isä teki ihan puhtaasti ruumiillisena työnä, kun rehutornissa rehu levitettiin talikolla tasaiseksi ja sieltä taas lehmien eteen edelleen käsivoimin. Vuosien kuluessa ja eläinmäärän kasvaessa konevoiman osuus rehunteossa luonnollisesti kasvoi. Rehutorneista siirryttiin rehusiiloihin ja pyöröpaaleihin. Koneet kasvoivat isommiksi, tehokkaammiksi ja nopeammiksi. Ja näinhän sen kuuluukin mennä, sillä myös eläinmäärät tiloillla ovat nykyään suuremmat. Siinä missä omassa lapsuudessani kymmenellä lypsylehmällä elätettiin perhe, tarvitaan tänä päivänä moninkertainen määrä lypsettävää ja näin ollen myös ruokittavaa. 

Me emme täällä Puron varresa ole maanviljelijöitä, mutta lasten mummulassa on maatila ja sitä kautta olemme edelleen yhteydessä maatilojen arkeen. Tämän kesän ensimmäisen rehusadon kerääminen isoimmilta pelloilta oli ulkoistettu urakoitsijan hommaksi ja sehän antoi meille käytännössä maatalousnäyttelynomaisen (kuka muka haluaa opetella suomea?) työnäytöksen omalla takapihalla.

Ensin pappa kävi kaatamassa niittokoneella heinän. Se tuoksu!

Niitetty ruoho kuivahti muutaman tunnin (ja vähän kastuikin, kun satoi), jonka jälkeen pelto täyttyi jos jonkinmoisesta koneesta. Karhottimella kasattiin useampi niitetty siivu yhteen:

Ja perässä tuli ajosilppuri ja traktori kärryn kanssa:

Aika hurjaa menoa. Siinä ei pojilta pitkään nokka tuhissut, kun pelto oli putsattu kokonaan. Jälleen kerran tuli todistettua, että on suorastaan nautinnollista seurata työtä, joka sujuu. Kaikki toimi kuin ajatus. Sitä tarkoittaa ammattilaisuus. Ei ole oikeastaan väliä mistä työstä on kyse, sen kyllä huomaa aina, kun tekijät osaavat asiansa. Ja kukapa sitä antaisi kallliita koneita sellaisen käsiin, joka ei niitä osaa käyttää.

Meidän kohta 1v5kk vanha Eppu ei puhu vielä montaa ymmärrettävää sanaa. Hän on paljon äänessä, mutta sanoja on todella vähän. Traktoreille, autoille ja kaikille mahdolllisille perävehkeillle on yksi, yhteinen sana ja se on "a". Ja tätä sanaa hän toistaa aina, kun tieltä kuuluu auton ääni tai jos hän näkee ikkunasta traktorin, mopon tms. Voitte siis arvata, mitä hän puhui, kun pappan sylistä katseli pellolle.