Taitteessa

Ensimmäisten kouluvuosieni aikana koulu loppui aina toukokuun viimeinen päivä. Jossakin vaiheessa tyyli muuttui ja koulu päättyi viikon 22 viimeisenä arkipäivänä, niin kuin tekee tänäkin vuonna. Tämän kevään olen elänyt entistäkin vahvemmin koulumaailman rytmin mukaan, koska tammikuussa löytynyt työpaikkani sijoittuu  myös koulumaailmaan. Viimeisten koulupäivien ja -viikkojen etenemistä on tullut seurattua niin kotona omien lasten kuin työpaikan lainalasten/nuorten mukana. Ja tänään oli oman palkkatyöni viimeinen päivä. Paperipinot on selvitetty, mapitettu ja arkistoitu. Työpaikan kaapit siivottu ja paikat järjestetty niin, että syksyllä on taas hyvä aloittaa uusi lukuvuosi. Hyvillä mielin suljin työpaikan koulumaailman ovet tietäen, että niistä samoista ovista saan kävellä taas elokuussa sisään. Miten paljon olenkaan oppinut tämän kevään aikana uutta. Ja miten iloinen olen siitä, että me saimme arjen pyörimään kohtuullisesti uudenlaisen elämänvaiheen keskelllä. Siitäkin kuulin epäilyjä työn alkaessa.

Oma eskarilaiseni lopetti tänään esikoulutaipaleensa. Kulunut vuosi eskarissa on ollut kaikin tavoin hyvä: mielekästä tekemistä, paljon uuden oppimista, kivoja kavereita, mukava ja osaava opettaja. Jos lapselta itseltään kysyttäisiin, niin hän olisi voinut jatkaa eskaria vielä monta viikkoa. Voiko vanhempana enempää edes toivoa? Hyvällä mielellä saamme odottaa kesän jälkeen koittavaa ekaluokkaa.

Isommat sisarukset saavat todistuksensa ja lopettelevat oman koulu-urakkansa huomenna. He odottavat kesälomaa innokkaammin mitä nuorin sisarensa, mutta onneksi mennyt kouluvuosi on heidänkin kohdallaan ollut enimmäkseen positiivisia asioita sisältävä. Välillä on väsyttänyt, mutta kaikesta on selvitty. Huomenna edessä on kesäloma ja kaikki mahdolliset kesätouhut.

Meidän kohta kaksi ja puolivuotias pikku-ukkomme oli myös viimeistä päivää hoidossa tänään. Hän saa olla kesälomalla yhdeksän viikkoa ja mikäli asiasta mitään ymmärtäisi, niin tänään olisi ollut suuri juhlapäivä. Päivähoidossa ei ole ollut mitään vikaa, mutta aika koville se on kuitenkin ottanut. Kuinka mielelläni kirjoittaisinkaan, että meidän nuorimmainen jää joka aamu iloisena hoitoon, eikä haluaisi lähteä sieltä iltapäivällä ollenkaan pois. Totuus on kuitenkin se, että neljän hoidossa vietetyn kuukauden jälkeen hän ei edelleennkään halua sinne jäädä. Lohduton itku korvissani olen ajanut lähes  joka aamu töihin ja vain sekä sydämen että järjen ehdottoman luja varmuus  siitä, että olen tehnyt oikean ratkaisun, on estänyt minua palaamasta takaisin ja jatkamasta kuopuksen kanssa kotiäidin elämää. Huomisesta eteenpäin onkin ihana ajatus, että pikku-ukko saa aamuisin nukkua niin pitkään kuin haluaa (ei halua), katsoa yökkäreissä Muumia ja aloitella päivänsä kaikessa rauhassa. Tämän kaiken hän on suuresti ansainnnut.

Lyhyesti tämän päivän tunnelman voisi tiivistää sanaan taitekohta. Sillä taitekohdassa me olemme ja elämme juuri nyt. Kevät taittuu kesään, kouluvuosi taittuu kesälomaan. Jotakin vanhaa jää taakse ja hetken aikaa elämme taitteessa, kunnes suuntaamme taas kohti uutta. Vauhti hidastuu, jotta voisi kohta taas nopeutua. Kaikki on tuttua ja uutta yhtäaikaa. Haikeaa ja hauskaa, levollista ja levotonta. Taitteessa kaikki pysähtyy, vaikka jatkaakin matkaansa. Siksi kesäkin on juuri oikealla paikalla, vuoden kahden puoliskon taitteessa.