Joulukuun alkupuolisko, voi miten aika rientää!

"Joulu tupaan astuu, meille hymyää..." lauloimme eilen lauluyhtyeemme pienessä joulukonsertissa. Joko siellä ruutujen toisella puolen on joulu tupaan astunut? Entä onko joulu astunut mielen päälle?

Tämän vuoden joulukuu on itselleni ollut mahdollisesti eniten täynnä tekemistä sitten... niin, en edes muista. Ehkä minulla ei ole ollut näin paljon tekemistä koskaan aikaisemmin. En halua puhua kiireestä, koska sillä sanalla on tavattoman negatiivinen leima. Vaikka tekemistä on ollut paljon, se ei ole ollut millään tavalla negatiivista, päinvastoin. En myöskään voi sanoa, että työtä on ollut paljon, koska läheskään kaikki tekeminen, joka päiväni ja iltani ovat täyttäneet, ei ole ollut millään tavalla edes sukua työn tekemiselle. On vain ollut paljon kaikkea mahdollista. Ja ihan itse olen sen kaiken elämääni ahtanut. 

Niinä vuosina, kun olin kotona lasten kanssa, tuntui usein, etten saanut aikaiseksi yhtään mitään. Näin jälkikäteen tarkasteltuna taisin kuitenkin saada edes jotakin tehdyksi tai ainakin minulla oli huomattavasti enemmän aikaa kaikenlaiseen puuhaamiseen. Nyt kodin ulkopuolella töissä ollessani ovat vuorokauden tunnit tulleet vastaan: ne eivät riitä kaikkeen mihin haluaisin niiden riittävän. On ollut pakko hyväksyä, että välillä pyykkivuoren selättäminen menee joulukonserttiin lähtemisen edelle tai ruuan laittaminen on tärkeämpää kuin mieluisien joululehtien selaaminen.

No, mitäkö ovat sitten olleet ne moninaiset puuhat, jotka ovat tehneet tästä joulukuun alkupuolikkaasta hyvinkin täyden? Työ tietenkin vie ison osan arkipäivistä. Ajokelit ovat välillä olleet kohtuullisen kettumaiset, kun lämpötila on heitellyt nollarajan molemmin puolin. Liukkaan kelin päivänä ajamiseen kieli keskellä suuta on mennyt tovi jos toinenkin. Iso lovi vapaa-ajasta on kulunut myös laulaen. Eilen illalla joululaulujen täyttämä syksy sai päätöksen, kun lauluyhtyeemme joulukonsertti kokosi yhteen mukavan määrän yleisöä. Aina se on yhtä jännittävä tilanne. Kuulijoiden tehtäväksi jää arvioida miten onnistuimme. Oma fiilis illasta on kohtuullisen hyvä, vaikka toki parantamisen varaa jäi moneenkin paikkaan.

Kaikkein mieliinpainuvin tapahtuma tämän kuukauden alkupuolella on kuitenkin ollut viikko sitten ollut lomamatka miehen kanssa kahdestaan. Olimme viikonlopun Helsingissä. Kiertelimme jalat kipeiksi pääkaupungin katuja. Kävimme Senaatintorilla Tuomaan markkinoilla, ihastelimme uutta keskustakirjasto Oodia (se oli täydellinen, olisin voinut viettää siellä kokonaisen päivän), kiertelimme kauppakeskuksissa ja tietysti söimme hyvin (ja usein ja paljon). Lauantai-illan kruunasi upean artistin "välitilinpäätöskonsertti" loppuunmyydyllä Hartwall-arenalla. Juha Tapio on jäämässä keikkatauolle ja konsertti oli kooste hänen tähän astisen uransa hittibiiseistä, joita riitti kahdeksi ja puoleksi tunniksi. En edes yritä kuvailla konserttia sanoin, koska en sitä osaa. Tyydyn toteamaan, että ilta oli sydäntä sykähdyttävä, upea ja kaikinpuolin ihan mahtava:D

Ja nyt ollaan tässä, joulukuun puolessa välissä. Jouluaattoon on kymmenen päivää. Ja näin on hyvä. Joululla on jo jalka tämänkin tuvan ovenraossa ja mielessä se on enemmän ja vähemmän aina. Huomenna syttyy kolmas adventtikynttilä, joulumatka etenee.

Adventin aattona

Edellisen kerran adventinaattoa vietettiin 365 päivää sitten. Tuntuu ihan uskomattomalta, että vuosi on vierähtänyt siitä, kun fiilistelin edellisen kerran alkavaa joulunaikaa ja sitä kutkuttavan mukavaa tunnelmaa, joka valtaa mielen aina tähän aikaan vuodesta. Kaikki joulunauhan ihanat helmet ovat vielä edessäpäin. Ensi yönä tasan puolenyön aikaan Jouluradiosta kajahtavat Hoosiannan sävelet ja sitä aion tänäkin vuonna kuunnella. Tänä vuonna Hoosiannan esittäjäksi on valittu räppäri PastoriPike, joten odotettavissa on varmasti jotakin ei-niin-perinteistä versiota Hoosiannasta. En tiedä pitääkö ottaa pienet iltaunet sitä ennen vai sinnittelenkö hereillä vaikka väkisin;D Nykyään iltaisin väsyttää aika tavalla enemmän kuin ennen. 

Uskomattomalta tämä kaikki tuntuu siksi, että vuosi on mennyt hyvin nopeasti. Niin paljon on tapahtunut edellisen adventin jälkeen. Huomenna alkava joulukuu tulee myös pitämään sisällään paljon kaikenlaisia tapahtumia. Otan päivän kerrallaan ja odotan kaikkea tulevaa joulumielellä.

Tänään illalla  nautein jouluostoksista. Tarkoitan myös mitä kirjoitin. Joulunaikaan kaupoissa voi välillä olla aika kaoottinen meininki, mutta suosittelen kokeilemaan lauanatai-iltaa. Iso peukku sille. Vein esikoisen ripariryhmänsä nuorteniltaan ja sen sijaan, että olisin välissä ajanut kotiin, ajoinkin kauppoihin. Kuuden jälkeen lauantai-iltana väkeä oli liikkeellä jonkin verran, muttei missään tapauksessa tungokseen asti. Joka puolella sai kierrellä kaikessa rauhassa ja se oli aivan aidosti mukavaa. Jouluostokset ovat olleet täysin alkutekijöissään, mutta nyt sain ne hyvälle alulle. Koska emme aio hankkia mitään suuria lahjamääriä, oli mukavaa, kun löysi pukinkonttiin jotakin sellaista, jota lahjan saaja oikein kovasti toivoo.

Täällä kotona kynttilät ovat valmiina odottamaan huomista aamua ja sytyttämistä. Yllä olevassa kuvassa loistaa kynttilöistä tehty risti kotikirkkomme portailla. Viime tiistaina meillä oli partiossa uusien sudenpentujen ja seikkailijoiden lupauksenantotilaisuus. Räntäsateesta huolimatta kynttiläristi loisti kauniina ja jouluisenakin.

Adventti sanana tarkoittaa odottamista. Samalla kun adventtiaika odotetaan joulua, tuntuu että joulu on kuitenkin jo tässä. Ei valmiina, ei täydellisenä, mutta kuitenkin läsnä ja olemassa.

Kuuntele...

Tiukuja voit jo kuulla,

Joulu on jo porraspuulla.

Sytytä kynttilä, hiljenny tovi,

avaa Joululle ovi.

(www.birgitmummu.vikki.fi)

Oikein hyvää alkavaa adventin aikaa jokaiselle lukijalle!

Marraskuinen viikko

Loskaa, räntää ja harmautta. Näihin kolmeen sanaan voisi halutessaan tiivistää kaikki marraskuun viikot. Mutta toki näihin viikkoihin mahtuu paljon muutakin ja nyt ajattelin kertoa, millainen on ollut oma viikkoni.

Maanantai 11.11.

Tämän viikon maanantai ei ollut ihan perusmaanantai, sillä perheen iskämies aloitti virallisesti ensimmäistä päivää uudessa työpaikassa. Epävirallisesti hän oli tehnyt jo muutamia työjuttuja, joten aivan alusta ei tarvinnut ensimmäisenä päivänä aloittaa. Oma maanantaiaamuni oli hyvin tavallinen. Nuorimmainen hoitoon ja sitten töihin. Koululaiset selviävät tällä hetkellä kotona aivan kiitettävästi keskenään ja se on suuri ilon aihe joka päivä. Töiden jälkeen pienellä kiireelllä kotiin ja pikaisesti perheelle ruokaa ääntä kohti. Pintapuolista siivousta ja sitten onkin aika joka maanantaisten laulutreenien. Tällä kertaa treenit kestivät tavallista pitempään, sillä meidän lauluyhtyeestä tehtiin lehtijuttu, joka tietysti vei oman aikansa. Harjoituksen alla on monta joululaulua, joiden kanssa riittää työtä, jotta ne saadaan esityskuntoon. 

Tiistai 12.11.

Hoitopaikan kautta töihin. Kuopus ei olisi halunnut pukea, joten oma vääntönsä oli siinä, että pihalle päästiin. Iltapäivälllä kotiin ja illaksi partioon. Partioon lähtivät myös kolme lasta. Nämä alkuviikon illat tuppaavat meillä olemaan aika tavalla täysiä. Illalla ehdittiin onneksi koko perhe syömään yhteistä iltapalaa.

Keskiviikko 13.11.

Tämä aamu oli tavallista työteliäämpi, sillä puoliso lähti omaan työhönsä paljon meitä muita aikaisemmin ja kaikki aamuhommat jäivät minulle.  Tämä ihan siitä syystä, että minun iltatöiden vuoksi hän tulee töistään normaalia aikaisemmin. Hoitoon ja töihin ehdittiin ja tänään jatkoin itse päivätöiden jälkeen "kakkostyötäni", jossa teen satunnaisia iltavuoroja aina silloin tällöin. Tänään oli keskimmäisen lapsen partio ja he menivät tutustumaan ja käymään savusaunassa. Itse kotiuduin vasta siinä vaiheessa, kun lapset olivat jo sängyissä. Pikaisesti ehdin kuulla savusaunakuulumiset ja koulujutut. Nuorimmainen oli jo untenmailla. Uni antoi omalla kohdallani odottaa itseään, vaikka väsy silmiä painoikin.

Torstai 14.11.

Loppuviikko alkaa näkyä aina torstaisin. Nuorimmaisen herääminen on työläämpää kuin alkuviikosta, mutta taas selvittiin hoitoon ja töihin ajallaan. Vaikka talviset ajokelit eivät ole niitä kaikken mukavimpia, tykkään työmatkastani, jonka aikana kuuntelen radiota, joululauluja tai sitten ihan vain hiljaisuutta. Lehtijuttu lauluyhtyeestämme julkaistiin tänään ja päivän aikana tuli muutamia positiivisia viestejä aiheesta. Kyllähän se hyvältä tuntui ja itsekin olimme juttuun kovasti tyytyväisiä. Työpäivän jälkeen vaihdoin taas kakkostyöhön ja illalla ajelin kotiin hirvittävässä lumituiskussa. Lunta tuiskutti siihen malliin, että onnistuin käyttämään lähes tunnin työmatkan ajamiseen. Lapset olivat jo nukkumassa, kun tulin kotiin. Rentoutumista iltaan toi iso kasa vanhoja joululehtiä, joista kummini luopuivat. Niissä riittää fiilistelyä koko joulukaudeksi.

Perjantai 15.11.

Hyvin normaali päivä. Kahden pitkän työillan jälkeen oli mukava nähdä perhe hereillä. Siivousta, kaupassakäyntiä, pyykkäystä, sellaista normaalia perjantaipuuhaa. Esikoinen lähti kavereidensa kanssa yöksi mökille. Lähikaupungissa olisi ollut joulunavajaistapahtuma, mutta emme lähteneet sinne ollenkaan.

Launtai 16.11.

Iskämies lähti aamusta metsähommiin ja minä lähdin kuopuksen ja tyttöjen kanssa käymään mummulassa. Iltapäivällä ei tarvinnut laittaa ruokaa ollenkaan, kun kävimme metsästysseuran tarjoamalla hirvisopalla. Hyvältä maistui! Illaksi iskämies lähti töihin, vanhin tyttö meni vuorostaan kaverille yöksi ja me muut vietimme koti-iltaa saunan ja herkkujen parissa.

Sunnnuntai 17.11.

Lunta satoi koko aamupäivän. Ensi viikoksi on luvattu lämpöasteita, joten liukasta tiedossa. Minulla oli pyhäkouluvuoro aamupäivällä, keskimmäinen lapsi kävi kaverinsa synttäreillä ja iltapäivällä pyörähdin lähikaupungissa vaateostoksilla. Kun riittävän kauan välttelee vaatekauppoja, löytää itsensä tilanteeta, ettei töihin ole kuin  kaksi sopivaa vaatekertaa ja se ei nykyisellä pyykinpesutahdilla tahdo riittää millään. Näin sunnuntain alkuillasta täytyy katsetta suunnata jo kohti tulevaa viikkoa. Mitä menoja itse kullakin on? Mitä syödään? Kenellä on kokeita? Onko koulussa jotakin erityistä? 

Toivottavasti teillä muillakin on ollut hyvä viikko.

Näistä olisin halunnut kirjoittaa

Hei sinne ruudun toiselle puolen! Blogin kävijälaskuri kertoo minulle, että tällä sivulla on päivittäin kävijöitä. Moni käy kaiketi katsomassa onko tullut uusia postauksia ja joku toinen ehkä menee tätä kautta lukemaan jotakin toista blogia. Hyvältähän se tuntuu, kun huomaa, että joku aina muistaa. Kirjoitustahti meinaa vain olla aika harvaa nykyisellään ja tuskin se tästä kovinkaan suuresti tihenee ellei vuorokauden tuntimäärä yllättäen lisäänny.

Vaikka valmista tekstiä ei nykyisellään tunnu syntyvän, niin hyviä aikomuksia riittää senkin edestä. Niinpä päätin listata tähän ne asiat, joista olisin viimeisten viikkojen aikana kirjoittanut, mikäli aikaa olisi ollut.

Olisin kirjoittanut meidän syyslomasta, jonka alkuosan vietimme Savon suunnalla. Siskon kanssa päätimme viedä lapset museoon, mutta aikomukseksi se jäi. Syyn näette alla olevasta kuvasta:

Loppuosan syyslomasta olimme kotona. Kuopukselle loman loppuosan kohokohta taisi olla uintireissu kylpylään, sen verran paljon siitä on kotona jälkikäteenkin puhuttu.

Olisin kirjoittanut syksyn pihatöistä, haravoinnin ärsyttävyydestä ja puolivalmiista kasvihuoneesta. Talvi ja pakkanen olisivat saaneet myös osakseen useamman kappaleen ja se jouluinen maisema, jonka läpi ajan joka aamu töihin.

Olisi ollut hauskaa kirjoittaa meidän partioleiristä, joka oli pyhäinpäiväviikonloppuna. Ylipäätään vapaaehtoistyöstä olisi paljonkin sanottavaa.

Kohta alkava joulunaika on joka vuosi yhtä mukavaa. Toivottavasti monesta blogista voisi seurata joulukalentereita, kun itse en moiseen repeä. 

Ja sitten kaikki ne ajatukset ja tuumailut milloin mistäkin: miltä tuntuu melkein vuosi kodin ulkopuolela aloitetun työn jälkeen, mitä kirjoja on lukulistalla tällä hetkellä, onko elämässä menossa jotakin erityistä juuri nyt.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Niin paljon kirjoittamattomia sanoja, jotka minä vielä joskus...

Ja hetken aikaa maa oli valkoinen....

Tänään on ollut se päivä, kun syksy ja talvi lyövät kättä toisilleen. Aamusella rupesi satamaan lunta ja hetken aikaa maa oli valkoinen. Lapsia pyhäkouluun viedessäni jäin hetkeksi kirkon pihalle kuvaamaan kauniin punaisena hohtavaa marja-aroniapensasta. Ohut kerros lunta sen ympärillä oikein korosti lehtien hehkuvaa väriä. 

Ei se lumi pitkään maassa pysynyt, mutta kummasti se vain saa jälkikasvuun vipinää. Pikku-ukko halusi heti ulos, kun näki ensimmäisten hiutaleiden leijuvan  maahan, eikä isosiskoakaan tarvinnut pitkään houkutella. Itsellekin tuli jotenkin jouluinen olo, kun pihalla seisoin. Mutta yhtään ei harmittanut myöskään se, että lumi suli pois. Sisälle päästyä piti vähän selailla jouluisia leivontalehtiä ja mietin, joko kaivaisin läjän joululehtiä esille illalla selailtavaksi. 

Syksy ja talvi löivät kättä toisilleen, mutta älä talvi ihan vielä tule. Käy kierros ensin jossain muualla.

Syksyistä elämää ja ongelmanratkaisuja

Kun on (jälleen kerran) ollut pitkään kirjoittamatta mitään, tuntuu aloittaminen kovin työläältä. Joku piuha aivojen ja sormien välissä on niin solmussa, etteivät mielessä pyörivät ajatukset tulostu näppäimistölle millään ja muutenkin on hankala saada ajatuksia mihinkään loogiseen järjestykseen. Jälleen kerran tuntuu siltä, että elämässä on meneillään aika paljon kaikenlaista yhtä aikaa. Tapahtumat ja tilanteet pyörivät ruskalehtien lailla sinne tänne ja tarvittaisiin joku topakka puutarhuri haravansa kanssa laittamaan kaikki järjestykseen, niin lehdet kuin sen kaiken muunkin. Mutta luullakseni ja toivoakseni tästä kaikesta selvitään, ehkäpä vielä ihan hyvin.

Loppujen lopuksi kiire ja sen tuntu on ainakin osittain oman pääkopan aikaansaamaa. Kun on paljon kaikenlaista meneillään, huomaan ajautuvani ajattelemaan kaikkea aivan liian isoina kokonaisuuksina. Että koko maailman ongelmat pitäisi ratkaista heti, tässä ja nyt. Mikä siis neuvoksi? Mikä auttaa minua silloin, kun aivot käyvät ylikierroksilla?

Yritän noudattaa omaa  neuvoani, joka ei kylläkään ole omasta päästäni lähtöisin, mutta jota toistelen päivittäin töissä kuin parastakin mantraa: isot asiat paloitellaan ja hoidetaan sitten pala kerrallaan kuntoon. Entinen opettajani tapasi sanoa, ettei norsuakaan syödä kerralla. Kun aamulla miettii vain tulevan työpäivän  asiat ja vasta iltapäivällä kotiin ajaeassa alkavan illan tapahtumat, ei mieli täyty kiireellä vaan kohtuullisella määrällä edessä olevia asioita.

Eikä se kiire tai kiireen tuntu aina tarkoita pelkästään negatiivista sävyä. Katsantokantaa muuttamalla asiat saavat ehkä hieman totuudellisemmat raamit ympärilleen. Levällään olevat tavarat kertovat toki sotkusta, mutta myös siitä, että illalla ollut mieluisa harrastus vei energian muualle kuin siivoamiseen. Täydet pyykkikorit eivät tyhjene itsestään, mutta siltikin valitsen mieluummin kuraiset housunpolvet, öljyiset verkkarit ja jauhonpölyiset puserot kuin pienemmät pyykkivuoret ja illat, joilloin ei tehdä yhtään mitään.

Ja kun oikein tuntuu siltä, että nyt on liikaa kaikkea, yritän ottaa oppia kaksi ja puolivuotiaan elämänasenteesta: ihmettele kaikkea, tee pieniä jekkuja, naura paljon, ihastele jokainen traktori kuin näkisit sen ensimmäistä kertaa, syö vain sitä mistä tykkäät, piereskele vapaasti, itke silloin kun itkettää ja iltarukouksen jälkeen sano painokkaasti aamen ja paina pääsi tyynyyn varmana siitä, että se rukous kuultiin.

Kysymyksiä (vailla vastausta) syyskuussa

Joskus elämää on hauska, tai ainakin vaihtelun vuoksi virkistävää, tarkastella kysymysten kautta. Kysymysten, joihin ei ole suoraa vastausta olemassakaan. Omalla tavallaan kysymykset kertovat myös arkisista tapahtumista. Kertovat siitä, mitä mielessä on liikkunut ja antavat vinkkiä mitä olemme syyskuun alkupuoliskolla puuhailleet.

* Jos työpaikan virkistysmatkalle pitää nousta klo 3.30, jotta ehtii mukaan, onko silloin kyseessä virkistysmatka vai joku ihan muu? 

On aika oletettavaa, että tänä iltana kotiin saapuu fyysisesti aika väsynyt virkistysmatkalainen. Oletan kuitenkin, että työreissun muut seikat ovat (toivottavasti) myös mieltä virkistäneet.

* Kuinka monta osaa mopon moottorissa on? Kuinka monta kertaa ne voivat mennä rikki?

Monta ja monta.

* Koittaako joskus aika, että viikkosiivous on mukavaa? 

Tähän kysymykseen luulen tietäväni vastauksen: ei koita. Olen yli 40 vuotias, enkä ole vielä koskaan tykännyt kodin viikkosiivouksesta. Mutta tykkään siististä ja siivotusta kodista, joten olen lopettanut ajattelemasta, että tykkäänkö siivota vai en ja vain siivoan. Tosin tämän postauksen alussa kerroin, että kirjoitan ylös kysymyksiä, joita mielessä on viime aikoina liikkunut, joten sen perusteella en ole vielä edes lakannut ajattelemasta tykkäänkö siivota.

* Haiseeko hevonen pahalta vai tuoksuuko hyvältä?

Riippuu täysin tilanteesta. Kesällä ulkona laiduntava hevonen tuoksuu hyvältä. Syksyllä märät ratsastusvaatteet auton kosteassa ilmassa eivät ehkä ihan vastaa määritelmää "hyvästä tuoksusta".

* Onko sisarusrakkautta seuraavanlainen keskustelu? Nuorin sisko sanoo: " Mun nilkka on olllut pari päivää kipeänä". Keskimmäinen sisko vastaa: " Elämää lapselle-konsertissa kerrottiin semmosessa pojasta, jonka nilkka oli kans kipeä. Siihen  nilkkaan tuli patti, joka olikin kasvain ja sitte se poika kuoli pois".

Hmmm....

* Kuinka monta whatsapp-viestiä on mahdollista lähettää yhden konsertin tiimoilta?

Aika näyttää, konserttiin on aikaa vielä kaksi viikkoa:D

* Voiko entisistä "inhokeista" tulla nykyisiä suosikkeja?

Ehdottomasti! En minä koskaan ole mopopoikia oikeasti inhonnut, korkeintaan olen ajatellut, että kylläpä siellä nyt taas rällätään ja onkohan se nyt ihan välttämätöntä. Nykyisin näillä rällääjillä on ihan oma, spesiaali paikkansa mun sydämessä. Ovat vain niin tavattoman mukavaa porukkaa<3 Tämän mielipiteen puoluettomuuden saa jokainen vapaasti kyseenalaistaa.

Että tämmöisiä kysymyksiä täällä suunnalla mietitään.