Kun poikkeaa totutulta polulta....

...löytää aina jotakin sellaista, jota ei muuten löytäisi.

Tätä ajatusta voi soveltaa jokaiseen elämän osa-alueeseen, 

mutta näin voi käydä myös ihan konkreettisestikin 

(olipa hankala sana kirjoittaa, piti lukea neljästi, että menikö oikein). 

Viime sunnuntaina toteutimme serkkutytön kanssa 

pitkään suunnitelmissa olleen pyöräretken, 

joka suuntautui aivan näille lähinurkille tässä kotokylällä.

Minä kuulun siihen ihmistyyppiin, 

joka lenkkeilee ja pyöräilee lähes aina saman reitin. 

Tylsää, tiedetään, mutta niin minä vain teen. 

Joskus repäisen ja menen saman reitin, 

mutta totutusta poikkeavaan suuntaan. 

Tällä kertaa oli tarkoitus, 

että kiertelemme minulle oudommilla reiteillä ja katsomme mitä löytyy. 

Koska kuluneen kesän aikana näissä kotokylän maisemissa 

on tehty tuttavuutta myös susien kanssa, 

tuntui samalla turvallisemmalta 

sukeltaa pyörien kanssa metsäautoteille kahdestaan.

Ja jälleen kerran kävi niin, 

että poikketessa polulta, löytyi kaikkea kaunista.

 Kilometrejä kertyi parisenkymmentä 

ja illalla jalat tuntuivat "jotenkin oudoilta";)

 Miten niin huono kuntoinen? 

Syksyinen luonto hoiti mieltä 

ja soratie renkaiden alla antoi kyytiä jaloille. 

Tänään sain hauskan kuvan pyörästä, 

joka lojui hetken aikaa sateessa ennen kuin se kiidätettiin katokseen:

 Näistä poluilta poikkeamisista saisi kirjoitettua huomattavasti syvällisemminkin. 

Ehkä sellaisenkin kirjoituksen aika vielä tulee... 

 

 

Syysretkellä osa II

Partion syysretkiviikonloppu jatkui vielä viime sunnuntainakin. Kotimatkalle oli varattu kaksi kivaa kohdetta, joista ensimmäinen oli Kuusamon suurpetokeskus. Ketäpä ei sudet ja karhut kiinnostaisi ja kun niitä saa ihmetellä turvallisesti aita välissä, niin kierros oli hyvin mielenkiintoinen. Tämän kesän ja syksyn aikana suurpedot ovat puhuttaneet meidänkin kulmilla ja valitettavasti tuhoiltakaan ei ole vältytty. Itse olen sitä mieltä, että karhut ja sudet kuuluvat erämaihin, enkä halua niitä tänne ihmistenilmoille ollenkaan kotieläimiä syömään ja ihmisiä pelottelemaan. Tuolla suurpetokeskuksessa on tiettävästi Suomen suurin karhu ja kyllähän se aikamoinen "nallukka" olikin, kun vararavintoa talvea varten oli kerääntynyt jo ihan kivasti tuuhean turkin alle. Tyytyväisenä karhut popsivat herkkuja hoitajansa kädestä: viinirypäleet näyttivät maistuvan, samoin irtokarkit:)

Karhujen jäädessä syömään irtokarkkejaan, me jatkoimme matkaa Julma-Ölkyn kanjonille. Julma-Ölkky on kanjonijärvi, jonka seinämät kohoavat parhaimmillaan noin 50 metrin korkeuteen. Teimme puolen tunnin veneretken kanjonijärvellä ja näimme vanhoja kalliomaalauksia sekä ihastelimme tuota luonnon suurenmoista taideteosta. Minne tahansa päänsä käänsi, saattoi vain ihastella kuinka hienolta kaikki näytti. Ihmisen pienuus ja luonnon sekä Luojan suuruus tuli jälleen kerran käsinkosketeltavan lähelle.

Ja niin kuin aina epätavallisen viikonlopun jälkeen, seuraava viikko tuntuukin sitten tavallistakin tavallisemmalta. Tässä tapauksessa ehkä ei-niin-hyvässä mielessä. Mutta kivasti ruska on löytänyt tiensä tänne meillekin. Sumuiset aamut ja aurinkoiset sekä lämpimät päivät ovat tehneet tästä syyskuun alkupuolesta parhaan mahdollisen syksyn. Lempivuodenaika, ei siitä mihinkään pääse:)

Syysretkellä osa I

Saa nähdä kuinka hankalaa on huomenna aamulla herätellä lapsia kouluun? Ainakin kahtena edellisenä aamuna se on ollut huomattavasi hankalampaa kuin yleensä. Syy "loiviin lähtöihin" on kuitenkin sen verran hyvä, ettei venymisestä ja vetkuttelusta jaksa suuremmin verenpainetta nostattaa. Viime perjantaina starttasimme koulu- ja työpäivän jälkeen ylipakatun auton kohti koilismaata ja Kuusamoa, partion syysretkelle.

Viikonloppu piti sisällään paljon erilaisia aktiviteetteja, niin kuin kunnon partioretken tuleekin. Perjantai meni matkustamiseen ja vaikka matka tuntuikin aika pitkältä pahemmilta kitinöiltä vältyttiin. Vähitellen maisemat alkoivat muuttua tasaisista peltoaukeista kumpuileviksi vaaramaisemiksi ja mukavahan niitä oli katsella. Peltojen keskellä kasvaneelle vaarat näyttävät varsin eksoottisilta:) Ensimmäiset porot astelivat tiellä vastaan ja kokonaissaldo "porobingosta" oli 71 sarvipäätä teiden varsilla viikonlopun aikana. Onneksi yhtään todellista vaaratilannetta porojen kanssa ei ollut.

 Lauantain aamupäivä käytettiin melontakoulussa, joka itselleni oli aivan uusi kokemus. En nyt tiedä puraisiko minua mikään melontakärpänen, mutta olihan se mukavaa ja ennenkaikkea kaunista meloa peilityynellä järvellä, jonka rantoja reunustivat vähitellen ruska-asuun pukeutuvat puut, kalliot ja kumpuilevat rannat. Joka puolella olisi ollut kuvattavaa, mutta ymmärrettävistä syistä meitä kehotettiin jättämään kaikki puhelimet, kamerat yms. rannalle. Kukaan ei kastunut, vaikkakin se kanootti, jossa Kasper oli toisena melojana, kävi aika lähellä kaatumista...

Iltapäivällä suurin osa retkiporukkaa suuntasi pienelle karhunkierrokselle. Itse jäin Nellyn kanssa tutkailemaan Myllykoskea kierroksen alkupäähän, koska neiti ei vielä jaksa kävelä reilun 12 kilometrin matkaa edes hyvien eväiden voimalla, emmekä hoksanneet/ehtineet/muistaneet kysellä kantoreppua lainaksi etukäteen. Hyvin meillä aika kului, sillä ilma oli syksyisen kaunis ja kun ei ollut kiire mihinkään, saatoimme pysähtyä tutkimaan jokaisen kiven ja kannon, jonka neiti halusi kääntää. 

Itse olisin voinut istua vaikka miten pitkään Myllykosken rannalla ja katsella kuohuvaa virtaa. Nelly puolestaan ihastui kosken partaalla olevaan vanhaan myllyyn, jonka sisätiloissa hän kulki edestakaisin ja leikki kotia. Repusta kaivelimme eväitä, sillä onhan toki jokaisella retkellä yksi tärkeimmistä jutuista eväiden syöminen.

Ja hyvin oli mennyt kierros muiltakin partiolaisilta. 

Unta ei tarvinnut illalla kauaa odotella...

"Vielä on kesää jäljellä..."

"...vielä löytyy kauniita päiviä...", laulaa Mamba ja on siinä oikeassa.

Syksyihmisenä olen yleensä tässä vaiheessa elokuuta jo kovasti odottanut, että saisin kaivella pihalyhdyt varastosta esille ja viritellä ne pihalle. Nyt ei tunnu siltä ollenkaan. Päinvastoin tuntuu siltä, että kesä on juuri alkanut ja syksyyn on vielä monen  monta viikkoa. Hiljalleen kellastuvat lehdet, kirpeät aamut ja nopeasti viilenevät illat kertovat kuitenkin aivan muuta. Syksy on ihan nurkan takana. Viikon päästä on elokuun viimeinen päivä ja sen jälkeen alkaakin jo ihan "virallinen" syyskuu, syksyn kuu.

Mutta vielä hetken aikaa aion roikkua kiinni kesässä: ripustan pyykit ulos kuivumaan, olen työpäivän aikana ulkona niin paljon kuin mahdollista, annan lasten kantaa ns. sisäleluja pihalle, en välitä pitkin pihaa levinneistä tavaroista (niin kuin se tässä rakennushässäkän keskellä missään näkyisi, että irtotavaroita olisi kerätty pois, hahhaa:D), haistelen kesän tuoksuja ja annan auringon paistaa. 

Viikonloppuna käpäisimme kolmen maakunnan mummulassa. Serkusten leikkejä seuratessa tuli hyvin kesäinen olo ja mieli. Työ- ja koulurumba jäi hetkeksi taakse, kun kesämekkojen hulmutessa kannettiin kaikki leikkimökin astiat pihalle. Jos olisin "maljojen nostaja"-tyyppi, olisin viikonloppuna nostanut maljan "vielä kerran kesälle".

Ennen kotiinlähtöä harrastimme hieman hortonomiaa ja siirsimme monissa miehin kahvipuun sisältä ulos ja autoon. Puu saa uuden kodin korkeamman katon alta, niin ei tarvitse anoppilaan tehdä yläkertaa sen takia. Uskokaa tai älkää, mutta siirto sujui yllättävän hyvin. Lehtiä irtosi vain muutama, eikä yksikään oksa taittunut. Tarina ei kerro kuinka matka meni, mutta toivottavasti hyvin.

 Nyt on uuden viikon aika, entisin kujein ja kotkotuksin.

Arki ja kesä

Ne saapuivat yhtä aikaa: kesäisen lämmin sää ja koululaisten arki. Mukavaahan se on, kun ei tarvitse tuulihousujen kanssa tapella kouluun lähtiessä, vaikka olisin minä kyllä suonut, että nämä ihanan aurinkoiset ja lämpimät päivät olisivat meidät löytäneet muutamaa viikkoa aikaisemmin. Mutta sillä mennään mitä meille annetaan. Ja tämä kesä nyt on ollut ilmojen puolesta vähän sitä sun tätä.

 Viikonloppuna meidän piha näytti samalta kuin vuosi sitten näytti melkein koko heinäkuu

Nuket pääsivät kylpyyn ja nukkepyykkiä oli joka paikka täynnä. Samalla tuli pestyä hiekkalaatikolta astioita leikkimökkiin. Tuollainen työ on sinällään aika turhaa, mutta onhan se mukava viedä astiat ensimmäistä kertaa puhtaina leikkimökkiin, vaikka ne ensimmäisten leikkien jälkeen ovat taas likaisia. Ja kun innokasta tiskausväkeä oli jonoksi asti, niin en pannut vastaan...:)

 Viikonloppu menee kuitenkin äkkiä ja maanantai tulee eteen yhtä nopeasti kuin aina ennenkin. Huomenna koulua on käyty viikko ja ainakaan vielä en muista automaattisesti kuka lähtee mihinkin aikaan aamusta liikenteeseen. Puron varresa laitetaan iltaisin kolme koulureppua eteiseen odottamaan aamua ja katsotaan vaatteet sängyn viereen valmiiksi. Vielä ei voi sanoa, että homma sujuu aamuisin kuin rasvattu, mutta uskon, että kunhan tämä viikko on taputeltu loppuun, niin jonkinlainen rutiini lähtöihin on kesän jälkeen löytynyt.

 

Nelosluokkalainen, tokaluokkalainen ja eskarilainen muodostavat meidän koululaistrion. Toistaiseksi tunnelmat sekä aamuisin kouluun lähtiessä että iltapäivällä koulusta palatessa ovat olleet pääosin positiivisia. Lähetin tämän trion luottavaisin mielin koulutielle. Toivon, uskon ja rukoilen, että he pärjäävät ja riittävät kukin omalla paikallaan. Haikeus ajan kulumisesta kouraisee välillä sydäntä, mutta samalla tiedän, että näin sen kuuluukin kulua. Nyt vain intoa, iloa, reippautta ja rohkeutta kaikille koululaisille!

 

Puronvarren iskämieskin palasi takaisin sorvin ääreen tänään. Laiska töitään luettelee, mutta minä en nyt puhukaan omista töistäni, vaan iskämiehen töistä. Neljä viikkoa sitten alla olevassa kuvassa oli puiden kantoja ja leikkimökki...

Sitten siihen kaivettiin syvä kuoppa, jota ruettiin vähitellen täyttämään. 

Enää ei ole kuoppaa. 

Lattian valu loppuviikosta:D

 

Vauva

Hahaa:D

Menikö joku lankaan ja luuli, että nyt on luvassa vauvauutisia Puronvarren suunnalta?:)

 Ei ole täältä, mutta ihanaa vauvantuoksua ollaan saatu nuuhkutella tässä viime päivien aikana, eikä siitä saatu vielä ollenkaan tarpeeksemme.

Yläkuvan (luvan kanssa julkaistu) Ihanuus täyttää tänään kokonaisen kuukauden ja ehti käydä ensimmäisellä vierailullaan mummulassa ja serkkujensa luona alkuviikosta.

Viime viikon perjantaina vietimme Ihanuuden kastejuhlaa Savon suunnalla. 

Sateet taukosivat ja juhlapäivän kruunasi aurinkoinen sää, joka mahdollisti sen, 

että saatoimme kattaa osan tarjoiluista pihalle ja syödäkin siellä. 

Harvinaista herkkua tälle kesälle. Itseasiassa ilma oli niin hyvä, että itse kastetoimituksenkin olisi voinut siirtää ulos, niin halutessaan. 

Ihanuus itse nukkui koko kasteen ajan, mikä sekin osaltaan kuvastaa hyvin kasteen olemusta: lahja, jonka saadakseen ei tarvitse edes olla hereillä tai hyvällä tuulella.

 

 Meidän tytöt odottavat kovasti, että uusi serkkuvauva kasvaisi ja he saisivat opettaa miten väritetään. Viimeksi tänä iltana meillä käytiin kovaa keskustelua siitä, millainen värityskirja Sanni-vauvalle ostetaan, kun on ensimmäisten synttäreiden aika. Kuulemma sellainen, missä on paaaaljon kuvia (mieluiten eläimiä) ja uudet värit pitää ostaa myös. Toisaalta, barbejakin pitäisi hankkia... Tätä menoa lahjalista ehtii kasvaa ihan kelvollisiin mittasuhteisiin ennen kuin ollaan ensi kesässä.

Toki Sanni on ehtinyt saadakin tähän mennessä jo monenlaisia lahjoja ja täti on saanut hyvällä syyllä hiplailla kirpputoreilla kaikkea nättiä, pientä ja vaaleanpunaista. Jos luonto suosii, niin pitkäikäisin lahja taitaa olla kummien ostama tammi, jonka juurelle kastevesikin kaadettiin.

 

Toivottavasti nähdään taas oikein pian Sanni.

 

p.s. Tiedoksi niille, jotka tuntevat meidät oikeasti =blogin ulkopuolelta. Sanni on Sanni vain täällä blogissa. Annetaan pienelle kasvurauha tätin höpötyksistä huolimatta;)

 

Terassia pukkaa...

...oikein urakalla. 

Vitsailimme jo isännän kanssa, 

että meillä on kohta oma tanssilava omalla pihalla. 

Vielä pitäisi opetella valssin askeleet ja tangon taivutukset kunnolla:D 

Etupihan ruohonpläntti on pitkään mietityttänyt lähinnä siinä mielessä, 

että mitä sille tehtäisiin. 

Ruoho kasvaa, kun huvittaa ja siellä missä huvittaa. 

Nurmikko on koko ajan niin kovan kulutuksen ja käytön alla, 

ettei se yksinkertaisesti pysty kasvamaan kunnolla. 

Jossakin vaiheessa ajatukset karkasivat terasseihin. 

Mitäpäs, jos ei enää yritettäisikään saada nurmikkoa kasvamaan, 

vaan laajennettaisiin terassia ihan kunnolla. 

Ja siitä se ajatus sitten lähti... 

Olihan se aikamoista kaivamista, 

onneksi tuta pääsi apuun, niin ei mennyt koko viikkoa.

 Vielä ei ole valmista, mutta sitten kun on, niin meillä on terassi, jossa on neliöitä enemmän kuin meidän ensimmäisessä yhteisessä asunnossa oli.

Kaaos jatkukoon...