Viikko uutta elämää

Reilun viikon verran Puronvarresa on eletty uudenlaista elämää. 

Sillä väistämättä elämä muuttuu uudenlaiseksi, 

kun perhe saa uuden jäsenen.

Puolet tästä ajasta on eletty elämää kahdessa eri paikassa, 

minä ja vauva sairaalassa ja muu perhe kotosalla.

 Maanantaista lähtien olemme saaneet olla kaikki saman katon alla 

ja opetella mitä tarkoittaa,kun perheen väkiluku kasvaa 

reilulla kolmella ja puolella kilolla ja puolella metrillä. 

Uusin tulokas on ottanut ensimmäisen viikkonsa varsin rauhallisesti. 

Unta on riittänyt osin liikaakin, 

koska syömään on täytynyt herätellä ensimmäisinä päivinä tiuhaan.

 Nyt onneksi tilanne on parempi 

ja vauvan voi antaa nukkua sen mitä unta riittää, 

Hän herää jo itsekin syömään. 

Isommat sisarukset ovat toivottaneet pikkuveljen lämpimästi tervetulleeksi perheeseen.

Kouluaamuisin varsinkin isojasiskoja joutuu patistamaan 

muutaman ylimääräisen kerran laittamaan kenkiä jalkoihinsa,

 koska heillä on yleensä "vielä yksi asia" tai "vielä yhet heipat", 

jotka pikkuveljelle pitää käydä sanomassa.

Isoveli on räpsinyt vauvasta kuvia 

ja pitänyt huolen, että kauempana asuvat tädit 

ovat päässeet näkemään vauvan skypen välityksellä.

Mutta eiväthän kaikki asiat tietenkään aivan täydellisesti mene,

eikä uusi tilanne ole joka hetki pelkästään mielyttävä. 

Varsinkin uusin isosisko, "ylennyksen" saanut perheemme ex-nuorimmainen, 

on kunnostautunut muutamalla suorasukaisella kommentilla pikkuveljestä. 

"Meillä on liikaa lapsia", hän tuumasi muoto mustana eräänä päivänä ruokapöydässä. 

Kun kysyimme, kuka on liikaa, 

hän osoitti vanhempia siskojaan ja totesi hyvin syyttävästi: "nuo kaksi!". 

"Sen ois sittenkin pitänyt olla tyttö", 

oli toinen myrtynyt kommentti kyynelet silmissä myöhemmin samana päivänä. 

Kysyttäessä syytä moiseen, hän selitti, että

"sitten mää voisin antaa sille kaikki mun vanhat mekot".

Niinpä niin, kenelläkään muulla kuin sisaruksella

 ei ole oikeutta sanoa tällaisia asioita ääneen. 

Kenen tahansa muun sanomana vastaavanlainen kommentti olisi loukkaava. 

Siskot ja veljet voivat tällaisia puhua, 

koska heidän suustaan kuullaan myös ne parhaimmat lauseet:

 "meijän vauva on kaikkein suloisin".

Sitä mieltä on äitikin:)

Suomi 100v-teema näyttäytyy tänä vuonna monella tapaa. 

Sairaalassa, jossa meidän vauva syntyi, 

annetaan tänä vuonna jokaiselle vauvalle Suomi-pipo ja sinivalkoiset villasukat.

Ne ovat ehdottomasti niitä vaatteita, 

jotka talletetaan vauvan muistojen laatikkoon.

Elämä on nyt yhtä vaaleansinistä hattaraa. 

Olo on kiitollinen ja helpottunut. 

Vauvan pehmeitä poskia voisi silittää koko ajan, eikä sylissä voi liikaa pitää.

Tiedän, että niitä toisenlaisiakin päiviä on tulossa.

Mutta nyt on tämä hetki

ja minä annan itselleni luvan nauttia.

Täällä ollaan

"Oman lapsen, pienen linnun,

kannoin alla sydämen.

Nyt on onni täydellinen

syliini saan ottaa sen.

Tunnen kädet, pienet hennot,

tunnen posken pehmeän.

Voiko olla kauniimpaa

kuin alku uuden elämän."

Puron varressa tuoksuu vauva.

Puron varresa ollaan kiitollisella ja onnellisella mielellä.

Meillä on ensi yönä viisi vuorokautta täyttävä poikavauva.

Loppiaisen matkassa

Alkaa tämänkertainen joulumatka olla kohta päätöksessään. Kaiketi se kaikkein perinteisin joulun päätöspäivä on 13. päivä Nuutinpäivänä, mutta meille Nuutinpäivä on Nellyn synttäripäivä ja jotenkin tuntuu helpommalta siivota ensin joulu alta pois ja viettää sen päälle synttäreitä. Tosin tänään vietetään loppiaista ihan pyhäpäivänä ja kuusi ja muut koristeet saavat olla paikoilllaan huomiseen. Jouluvalot loistakoon ikkunoissa vielä jonkun aikaa. Päivän aurinkoisista tunneista huolimatta pimeää aikaa riittää vielä enemmän kuin tarpeeksi, niin lisävalaistus ei ole ollenkaan huono asia.

 Kovista pakkasista huolimatta pihan perällä soljuva puro ei ole vielä ollenkaan kunnolla jäässä. Aamun kävelylenkillä otin tämän kuvan:

e

 Aivan paljasta vettä näkyy vielä, eikä tuo "jää" ole missään kohdin paksua. Järvien jäät alkavat kai olla jo sellaisissa paksuuksissa, että niille uskaltaa mennä, mutta itse olen todella arka jäille menemään. Pitää olla täydellinen varmuus jään kestävyydestä, että minä sinne menen. Siksi tuntuukin niin uskomattomalta lukea lehdistä, että jo tämän talven aikana ihmisiä on hukkunut, kun jäät ovat alla pettäneet. En vain voi käsittää mikä hinku sinne jäälle on, ettei voi odottaa kunnon kestävyyttä? Niin turhia kuolemia tuollaiset:(

 

Tämän päivän lukemisena minulla on ollut Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto (näen jo muutaman blogini lukijan pyörittelevän epäuskoisena silmiään:D). Minusta on mielenkiintoista lukea, miten vanha kansa on ennustanut ilmoista vuoden tai ainakin tulevan kesän säätä ja miten muutenkin vuodenkierto on säädellyt ihmisten ihan arkista elämänrytmiä aivan toiseen tyyliin mitä nykyään. 

Loppiaisesta alkavat "härkäviikot ja reikäleivät". Sillä tarkoitetaan pitkää, sydäntalven juhlatonta arkiaikaa, johon kuuluivat tietyt arkiset työt ennen kevään saapumista, erityisesti metsätyöt. Herkkuruokainen joulunaika ja loikominen lämpimässä pirtissä ovat takana.  Ajatus keväästä tuntuukin vielä kovin kaukaiselta ja niin sen kai kuuluukin tuntua, koska ennen kevättä on elettävä tämä sydäntalven aika pakkasineen kaikkineen. Ja mieluummin kunnon talvi nyt, jos sen päälle saisi kunnon kevään ja kesän, ilman mitään haaleita välimuotoja.

Hyvää loppiaispyhää kaikille!

Pakkanen paukkuu

Niinpä sitä ollaan jo uutta vuotta menossa loppiaisen aatossa. 

Pakkanen paukkuu varsin kalseita lukemia 

ja nenää nipistelee, kun ulos päänsä pistää. 

Mikäpä se on täällä sisällä ollessa niin kauan kuin kaikki toimii kuten pitääkin. Leivinuunissa ja saunassa kun pitää tulta, 

niin ei veto käy liian kovaksi. 

Kun talon ikä käy kolmenkymmenen paremmalla puolella, 

eivät nurkat ole liian tiiviit ja sen näin pakkasella huomaa.

Kovasti sitä aina toivoo, ettei missään vesijohdot jäätyisi, 

niin pystyisivät ihmiset ja eläimet olemaan ja asumaan.

 Ja toivottavasti autot kestävät pakkasen. 

Meilläkin iskämies joutui lähtemään työreissulle juuri tänään, 

viikon kylmimpänä päivänä. 

Mutta nyt on jo onneksi tulossa kotiinpäin, vaikka matkaa vielä jäljellä onkin.

Pakkanen määräsi työtahdin eilen ja tänään 

ja se tarkoitti petivaatteiden tuuletusta ja siivouspäivää.

 Ärsyttävää hommaa, josta en ole vielä tähän mennessä oppinut tykkäämään. 

En senkään varjolla, että onhan se illalla nautinnollista

 kaivautua puhtailta tuoksuviin, raikkaisiin lakanoihin.

Onneksi lapset tekevät osansa,

niin siivouspäivät eivät tunnu nykyään ollenkaan niin raskailta kuin ennen. 

Ja oletteko muuten huomaneet, että päivä on pidentynyt?! 

Luultavasti olette, koska minäkin huomasin sen tänään

 puoli neljän aikaan, kun hämmästelin sitä, miten ulkona ei enää olekaan 

kuin pelkkää hämärää, entisen pimeän sijaan 

(ja yleensä siis huomaan tällaiset asiat siinä vaiheessa,

 kun muut ovat huomanneet jo kauan aikaa sitten). 

Mahtava homma!

Vaikka nyt onkin vielä kunnon sydäntalven aika,

niin ajatus pitenevästä päivästä tuntuu mukavalta. 

Pysykäähän lämpiminä!

Hyvää loppuvuotta!

Uuden vuoden ensimmäinen päivä.

Siispä, oikein hyvää loppuvuotta jokaiselle tätä lukevalle!

 

 

Itse hyvästelin vanhan vuoden jollakin tavalla ristiriitaisissa tunnelmissa.

Menneen vuoden aikana yksi suuri haave,

joka tällä hetkellä potkii vielä muutaman viikon ajan vatsassani, tuli todeksi.

Se oli haave, jonka välillä luulin ja pelkäsin jäävänkin pelkäksi haaveeksi.

Mutta sitten taas siinä missä mennyt vuosi antoi meille runsaalla mitalla hyvää,

se myös otti omansa ja välillä tuntui, että korkean koron kanssa.

Vuosi 2016 toi kylään väsymyksen.

Väsyn, joka ei ollut mitään pientä haukotusta, vaan kaiken peittävää uupumusta.

Uupumusta, joka tuntui välillä vievän ilon kaikesta siitä hyvästä,

mitä ympärilläni koko ajan on ollut.

Olin onnekas, koska sain mahdollisuuden jäädä sairaslomalle.

Olen saanut vain olla ja tehdä asioita omaan tahtiini ja tällä hetkellä oloni on hyvä.

Olo on toki paksu, hetkittäin tukala, mutta koen voivani paremmin kuin pitkiin aikoihin.

On mahtavaa, kun ei väsytä enää koko ajan.

 

Uuden vuoden toivotimme tervetulleeksi kolmen maakunnan mummulassa

lasten serkkujen perheen kanssa.

Kävimme uimassa, mikä osoittautui mainioksi ideaksi.

Uimahalli oli puolityhjä, saimme uida kyllästymiseen asti 

ja silti ehdimme vielä hyvin vuodenvaihteen "juhlamenoihin".

Mitään kovin riehakkaita juhlamenoja meillä ei ollut.

Syömistä, herkuttelua, raketteja ja tinojen valamista.

Sellaista mukavaa ja tavallista.

 

Ja nyt ollaan taas kotosalla Puron varresa.

Edessä on vuoden verran tyhjiä sivuja.

Toivottavasti niihin kirjoitetaan enemmän hyvää kuin huonoa.

Alla oleva kuva kertoo mikä meitä odotti mummulaan saapuessamme:

 

 

 



Joulun pyhäpäivät

Joulumatka on kulkenut tapaninpäivän iltaan. Joistakin blogeista olen jo lukenut, miten jouluttelu saa nyt riittää ja ajatukset siirtyvät ohi joulun uuteen vuoteen ja aivan muihin aiheisiin. Itseäni moiset kirjoitukset jollakin tasolla hämmentävät. On toki niin, että nyt eletään varsinaisten joulunpyhien viimeistä iltaa, mutta kyllähän itse joulua vielä riittää. Eihän se ole ohi ollenkaan. Jos tähän juhla-aikaan valmistaudutaan marras- ja jopa lokakuulta lähtien, tuntuu jotenkin nurinkuriselta, että koko homma ollaan valmiita laittamaan pakettiin ensi vuotta varten siinä vaiheessa, kun pitäisi vain olla ja nauttia siitä juhla-ajasta, johon on pitkään ja hartaasti valmistauduttu. Pakostakin tulee mieleen, emmekö enää osaa pysähtyä ollenkaan? Onko koko ajan vain mentävä kohti uusia projekteja ja päämääriä niin, että tuntuu täysin vanhanaikaiselta hetkeksi huokaista ja keskittyä käsillä olevaan hetkeen? Minä vaan kysyn....

 

Joulunpyhät Puron varresa ovat sujuneet kaikinpuolin mukavasti. Ehkä kuulostan imelältä, mutta totuus on, että meillä on ollut tosi ihana joulu. Ei mitään maata mullistavaa, mutta tavallista, riehakasta, herkullista, jännittävää, iloista ja lopulta myös rauhallista. Sellaista, kuin se varmasti aika monen muunkin kohdalla on ollut. Tavallinen joulu, johon ei kaipaa mitään lisättävää.

 

Aattona ilma täyttyi jännityksestä lasten odottaessa iltaa. Sitä ennen kävimme kirkossa ja mummulassa syömässä. Illalla kokoonnuimme kymmenen hengen porukalla meillä, joulupukki kävi ja loppuilta olikin sitten iloista hulinaa lahjojen parissa. Tämä karvainen kaveri ei ollut joulupukista moksiskaan, vaan kävi innokkaasti nuuskimassa ja tutustumassa pitkäpartaiseen vieraaseen.

Joulupäivä kului kotona rennoissa merkeissä. Suklaata kului laatikko tolkulla, jouluruoka maistui edelleen ja uudet lahjat pääsivät kovaan käyttöön. Oli mukavaa vain olla.

 



 

 

 

Tänään kotielämä jatkui, mutta saimme seuraa mummusta ja tutasta, jotka pääsivät pitkästä aikaa käymään. Illalla moikkasimme vielä Sanni-serkun perhettä mummulassa, joten säpinää on riittänyt tähänkin päivään oikein sopivasti. Jouluruoka ei kyllästytä edelleenkään. Voisin aivan mainiosti syödä sitä välipäivätkin uuteen vuoteen saakka, mutta arvelisin kinkun loppuvan huomenna.

 

Joulu jatkukoon!



Aatonaattoillassa

Joulumatka on kulkenut aatonaattoiltaan. Ja voitteko kuvitella, minä istun ja bloggaan, taustalla pyörii telkkarista ohjelmaa, kinkku tuoksuu, eikä yhtään lahjapaperirullaa, koristenauhaa tai muutakaan paketointitarviketta näy missään. Pääsimme siihen tavoitteeseen, että tänä vuonna aatonaatto ja varsinkin sen ilta käytetään jotenkin muuten kuin lahjoja paketoiden. Vapauttava tunne!

Tästä jos mistä haluan tulevan Perinne isolla peellä.

 

Tällä viikolla lapset aloittivat joululomansa keskiviikkona, jolloin enää vain pyörähtivät koulussa todistukset hakemassa. Sitä ennen vietimme tiistaina ihanan perinteistä ja joulun tunnelmaa täynnä olevan joulujuhlan koululla. Perinteitä vaalittiin myös viime sunnuntaina, kun iskämies lähti lasten kanssa kuusivarkaisiin ja oikein komean yksilön kanssa tulivatkin kotiin.

 

 

Mieluiten jättäisin kokonaan kommentoimatta tuota kuusivarkautta, mutta ehkä nyt selvyyden vuoksi kuitenkin sanon, että rosvoreissulla käytiin sen verran tutun ja läheisen ihmisen metsässä, että sen kehtaa täälläkin julkisesti tunnustaa. Vaikka mistäpä minä varmaksi pystyn sanomaan mitä sanktioita tästä vielä seuraakaan:D

 

Tänä jouluna saimme kuusen alle uuden asukkaan, kun Nanna oli koulussa tehnyt pienen tontun, jonka koti on kuulemma joulukuusen alla.

 

 

Karkkikepistä tonttu-ukko sai mainion kävelykepin itselleen.

Kuusen vierestä sijansa löysi viime vuotiseen tapaan

isän tekemä jouluseimi "asukkeineen".

 

 

Tonttu Toljanteriakin ehdittiin yhtenä iltana tyttöjen kanssa katsoa.

 

Vaikka telkkarissa pyörivä joulukalenteri on osoittautunut ensimmäistä jaksoaan paremmaksi, niin ei se kuitenkaan vanhaa kunnon Toljanteria voita, "kehevatsu sentään":)

 

Huomenna on sitten jouluaatto.

Ulkona keli ei ole jouluinen, mutta eipä se sitä ollut viime vuonnakaan.

Ei anneta sen häiritä, liikenteeseen vain malttia ja löysää kaasujalkaa.

 

Toivotan jokaiselle Puron varresa vierailevalle rauhallista ja hyvää joulua!