Hei, hei kesä 2020

Elokuun viimeinen viikonloppu sanoo hyvästit kesälle. Ensi viikonloppuna on jo syyskuu. Täällä länsirannikolla kesän päättäjäisiä juhlitaan venetsialaisten merkeissä. Jossakin muualla vietetään muinaistulien yötä tai sitten ihan muuten vain laitetaan kesä pakettiin ja siirrytään kohti syksyä.

Meillä ei ole mitään joka vuosi toistuvia perinteitä kesän päättäjäisten suhteen. Yleensä olemme kotona, niin nytkin. Aikaisemmin tällä viikolla mietin, että josko lähtisimmme venetsialaisajelulle lauantai-iltana, mutta perjantaina iskenyt flunssa ratkaisi sen, että pysyimme kotona, ainakin valtaosa perhettä. Tämä aika on nyt sitä, että kaikenmaailman flunssat harmittavat tavallista enemmän. C-vitamiinin ja inkiväärin kanssa olen yrittänyt itseäni lääkitä ja nyt näyttääkin jo huomattavasti paremmalta. Josko tästä huomenna töihin selviäisi. 

Muutaman lyhdyn sytyttelin illalla pihalle ja se taitaakin olla ainut venetsialaisperinteeni. Mukavalle ne näyttivät pimeässä illassa. Vielä täytyy kuitenkin odottaa jonkin aikaa, että illat hämärtyvät kunnolla ennen kuin isommasti laitan lyhtyjä pihalle. Ja oikeastaan toivon vielä, että valoisat illat jatkuisivat.

Mitä sitten tästä kesästä jäi mieleen? Kuuma kesäkuu ja kylmä heinäkuu. Pitkästä aikaa tein iltatöitä ja ylipäätään palkkatöitä kesällä. Selvisimme uudenlaisesta elämän aikataulusta, jonka omat työni väistämättä perheen arkeen toivat. Tapasimme sukulaisia melko paljon, teimme lyhyitä pikkureissuja lähistölle ja vietimme esikoisen ihanat rippijuhlat. 

Kesän paras hankinta oli ehdottomasti kaasugrilli, jonka uumenissa valmistui ateria jos toinenkin. Vinkkinä kaikille grillaajille: avomaankurkku grillattuna  maistuu hirveälle. Mutta takana oli lämmin ajatus kasvislisäkkeestä grillatun kanan kaveriksi. Eihän sille mitään voi, että se meni grillaajalla sekaisin kesäkurpitsan kanssa:D

Ja kasvihuone, oi että! Sieltä on tullut satoa ja vielä enemmän hyvää mieltä. Nyt tiedän, ettei ensi kesänä kannata istuttaa kesäkurpitsaa sisälle kasvihuoneeseen. Se vie suhteettoman suuren tilan satoon nähden. Ehkä kokeilen sitä ulkona. Kurkkua laitetaan ensi vuonnakin, suuremmilla väleillä ja tomaatit istutetaan hieman toisella tapaa. Paljon olen oppinut.

Että tämmöinen kesä 2020. Koronakesä, jolloin kuitenkin saimme myös hengittää vähän kevyemmin koronakevään ja väljentyneiden rajoitusten suhteen.

Kesäarjesta arkiarkeen

Arki on alkanut. Siis se sellainen arki, jolloin iltaisin katsotaan seuraavan päivän kouluvaatteet valmiiksi, varmistetaan että repuissa ovat ne kirjat ja tavarat, jotka sinne kuuluvatkin ja kukin tietää noin suunnilleen seuraavan päivän aikataulut eli minne menee, mistä tulee ja mihin aikaan.

Tällaiseen arkiarkeen kuuluvat molempien vanhempien työt, kahden yläkoululaisen ja kahden alakoululaisen koulujutut sekä yhden päivähoitolaisen menot. Ja vaikka kesäarjen jälkeen kestää aina tovin totutella kouluarkeen, on siinä samalla jotakin tuttua, turvallista ja ennalta tiedettyä. Suurin muutos elämään on varmasti ollut meidän tuoreella seiskaluokkalaisella, joka aloitti uudessa koulussa, linja-automatkan päässä. Jotakin hän toki tiesi entuudestaan isoveljensä ja ystävän kokemusten kautta yläkoulun elämästä, mutta kyllä se hyppäys alakoululaisesta yläkoululaiseksi on jokaiselle meistä suuri. Onneksi kaikki on mennyt mukavasti ja koulu tuntuu sujuvan. Alakoululaisilla vaihtui molemmilla opettaja, joten uusia tuulia on ollut silläkin suunnalla.

Korona pisti näppinsä meidänkin koulun aloitukseen ja tuore tokaluokkalainen joutui suureksi harmikseen aloittamaan kouluvuotensa kaksi päivää muita myöhemmin (ja kun vielä viikonloppu sattui siihen päälle, niin odottavan aika oli to-del-la pitkä). Meidän kunnassa noudatetaan ohjeistusta, jonka mukaan pienistäkin flunssaoireista täytyy jäädä kotiin ja kouluun tai päivähoitoon voi mennä vain terveenä. Tämän vuoksi nenäänsä niiskuttava ja selkeästi flunssaoireinen neiti jäi kotiin, vaikka entisessä elämässä en olisi miettinyt hetkeäkään voiko hän mennä kouluun vai ei, ilman muuta olisi mennyt.

Ymmärrän tuon ohjeistuksen, että flunssaoireisena pysytään kotona. Ihannetapauksessa tämä johtaa siihen, että isossa mittakaavassa väki pysyy paljon terveempänä kuin yleensä. Mutta jokatapauksessa niitä flunssia tulee ja menee. Itse kuulun siihen ihmisryhmään, joka saa flunssan ja sen parannuttua yskii 3-4 viikkoa vähintään. Jokainen koululainen sairastaa kouluvuoden aikana muutaman flunssan, päivähoitoikäisistä puhumattakaan. En voi kieltää, etteikö ajatus jatkuvista poissaoloista hieman hirvittäisi. Omassa työssäni poissaolo tarkoittaa vääjäämättä sitä, että työkaverit tekevät minunkin hommani eli aiheutan heille lisätyötä olemalla poissa. Mitä useampi lapsi, sitä suurempi on vanhempien työstä poissaolojen määrä tulevan talven aikana. Ei tunnu hyvältä ajatukselta, että joka ilta arvotaan kuka jää kotiin ja kuka jää kotiin jäävää hoitamaan. Mutta sellaista se taitaa tuleva kouluvuosi olla. Ja toki tilanne on kaikille sama eli siinä mielessä toivon ja uskon, että esimerkiksi työnantajilta löytyy joustoa ja ymmärrystä poissaolojen lisääntymiseen. Mutta kai se raja jossakin tulee vastaan? 

Yritän tehdä omalla kohdalla parhaani eli pysyä mahdollisimman terveenä. Pesen käsiä, syön vitamiineja ja koitan olla palelluttamatta itseäni. Jos/kun flunssa iskee, pysyn kotona ja lepään, niin jospa sen kestokin sillä lyhentyisi.

Jos säätietoja on uskominen, niin tähän viikonloppuun taisivat jäädä tämän kesän helteet. Helteitä en jää ikävöimään, mutta syksyn hiipiminen niin ulos kuin sisällekin saa aikaan monenlaisia mietteitä. Toisaalta oikein mukavaa, että syksy tulee. Vuodenajoista syksy on oikeinkin lähellä sydäntäni. Mutta toki on myös haikea olo siitä, että vähitellen on päästettävä kesästä irti. Vielä se viipyy, mutta astuu taka-alalle pikkuhiljaa.

Tällä viikolla sytytytin ensimmäisen kerran kynttilät sitten viime talven. Lauluyhtyeemme treenit koostuvat joululauluista, joten tunnelmaan sopivat myös kynttilät iltakahveilla. Tänään keskimmäinen tytöistä poimi pihlajista kimpun pöytään ja kaveriksi laitoin kulhon täydeltä omenia, jotka ystävällinen tuttava lahjoitti. Kunhan täällä sisällä vähän viilenee helteiden jälkeen, niin ripottelen kynttilöitä enemmänkin esille.

Hyvää viikonlopun jatkoa!

Lorkkimassa

Edellisen postauksen puutarhakierroksen jälkeen kävimme pienellä reissulla lasten toisessa mummulassa. Siellä kävimme "lorkkimassa" lasten tädin kanssa, joka oli hankkinut itselleen ison ja voimakkaan magneetin. 

Lorkkimisen idea on kaikessa yksinkertaisuudessaan etsiä vedestä metalliesineitä. Tietysti jokainen meistä halusi uskoa löytävänsä jotakin suurta, mahtavaa ja etenkin arvokasta, vaikka tuskin Keski-Pohjanmaan matalat joet kovin suuria aarteita pohjassaan hautovatkaan.

Aurinko paistoi sunnuntaiaamuna lähes pilvettömältä taivaalta, kun kävelimme kaunista puistotietä pitkin joen rantaan. Magneettiin oli kiinnitetty pitkä köysi, jonka jokainen heitti vuorollaan jokeen. Loiskahdusta seurasi jännittynyt hiljaisuus, jonka aikana magneetti painui pohjaan. Sitten ei muuta kuin köysi kiskotaan ylös ja toivotaan, että  magneettiin olisi tarttunut jotakin. Ja ei muuta kuin uusiksi vähän eri kohtaan, kun/jos ensimmäinen heitto ei tulosta tuonut.

Edellisenä iltana esikoispoika kävi lorkkimisreissulla tätinsä ja setänsä kanssa. He löysivät muutamia pattereita. Meillä oli köyhempi reissu, sillä matkaan ei lopulta tarttunut yhtään mitään. Kerran magneetti jämähti oikein kunnolla kiinni ja hetken luulimme jo, että nyt satimeen jäi vähintäänkin pyöränrunko, heteka tai jokin muu iso rautaesine, mutta magneetti olikin jäänyt kiinni sillan alla, veden alla piilossa olevaan rautaputkeen. Se ottikin hetken aikaa, että saimme magneetin siitä putkesta irti.

Lopulta jouduimme lähtemään takaisin mummulaan tyhjin käsin. Mutta olihan meillä hauska lorkkimisretki. Ehkei se saalis ollut kuitenkaan tärkeintä. Tai no... en kyllä olisi pistänyt pahakseni, vaikka olisimme löytäneetkin jonkun ikiaikaisen korun tai vanhan vaakunan tai jonkun taikaesineen tai vanhoja rahoja tai.... Pitää mennä seuraavalla kerralla uudestaan.

Heinäkuun puutarhakierros

Olen monta kertaa aikonut, että tekisin pihalla pienen kierroksen ja kuvaisin itselleni muistiin minkälaisia hyötykasveja meillä kasvaa kesällä 2020. Viimeinkin pääsin tuumasta toimeen ja tässä on tallennettuna Puronvarren pihasatoa vuosikymmenen ensimmäisenä kesänä. Otsikon sana "puutarhakierros" kuulostaa turhan mahtipontiselta, mutta olkoon. Näitä kuvia katsoessa ei kannata luulla, että olisin joku viherpeukalo, kaikkea muuta. Olenkin sanonut, että kaikki mitä meillä kasvaa, kasvaa pelkästä Jumalan armosta tai puhtaasta vahingosta. Minun taidoillani on hyvin vähän tekemistä minkään kasvun kanssa. Kunhan olen kantanut kasvihuoneeseen vettä ja lisännyt siihen toisinaan lannoitetta ja taitellut tomaateista varkaita pois, siinä kaikki. Mutta palkitsevaa tämä pihan hyötykasvien kasvun seuraaminen on ollut. Kun sain haettua kasvihuoneesta ensimmäisen kurkun iltapalapöytään, olin ylpeä kuin  kuka tahansa suurempikin puutarhuri. Keväällä tavoitteenani oli, että kunhan edes joku kasvi kasvaisi ja tuottaisi vähän satoa, niin se olisi enemmän kuin olin uskaltanut toivoa. Ja nyt näyttää siltä, että toiveeni on toteutunut.

Joten, tervetuloa Puronvarren puutarhakierrokselle:

Karvaiset näyttävät tuottavan tänä kesänä hyvää satoa. Pensaat ovat olleet meillä sen verran vähän aikaa, että aikaisempina vuosina sato on syöty suoraan pensaista, eikä siitä ole säilötty mitään. Nyt näyttäisi siltä, että marjoja tulee sen verran runsaasti, että säilöntäänkin saattaisi riittää. Luin jostakin, että porkkanoista ja karviaisista saa keitettyä "köyhän miehen lakkahilloa", jonka maku on hyvinkin samanlainen oikean lakkahillon kanssa. Onko kellään kokemusta vastaavasta? Kannattaako kokeilla?

Raparperipenkki kasvattaa komeita varsia vuodesta toiseen. Tänä kesänä se näyttää erityisen mukavalta kasvihuoneen tuomaa valkoista taustaa vasten. Joku sanoikin, että hyvin on kasvihuone sopinut raparperien taakse. Homman juju oli siinä, että raparperipenkki määritteli kasvihuoneen sijainnin ja oven paikan:D Ilmankos se nyt niin hyvin siinä istuukin. Raparpereistä ajattelin tehdä juomaa ja keitän ehkä vähän hilloketta talven aikana mahdollisesti leivottavien britatorttujen väliin.

Sitten kurkistus kasvihuoneeseen, jossa paprikoissa on pieniä, söpöjä paprikavauvoja. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, miltä paprikoiden pitäisi tähän aikaan vuodesta näyttää, enkä osaa yhtään arvioida ehtivätkö paprikat kypsyä ennen syksyn pakkasia, mutta katsotaan. Silmäniloa ne ovat tarjonneet jo nyt.

Vesimeloni kasvattaa pitkiä luikeroitaan vähän turhankin innokkaasti. Tämä taimi tarttui matkaani kesäkukkien ostoreissulta. Olen lykännyt sen multaan ja antanut olla. Kukkia on paljon ja joissakin kohdin olen näkevinäni pieniä melonin alkuja. Ilmeisesti vesimelonissa pitäisi olla sekä tyttö- että poikakukkia, jotta siitä saataisiin satoa. Jännä nähdä miten käy.

Kesäkurpitsa on myös levittänyt lonkeroitaan laajalle. Tässä kasvissa pitäisi myös olla sekä tyttö- että poikakukkia ja jos faebookin erinäisiä puutarharyhmiä on uskominen, jotkut pölyttävät näitä sutimalla pienillä pensseleillä siitepölyä kukalta toiselle. En ole tehnyt asialle mitään ja näyttäisi siltä, että  muutama kesäkurpita on kuitenkin tuloillaan. Lämpiminä päivinä kasvihuoneen ovi on ollut auki, joten pölyttäjät ovat päässeet työhönsä.

Kirsikkatomaatissa on muutama pieni tomaatin alku. Nämä taimet sain serkultani, jolta olen saanut myös hyviä neuvoja kasvihuoneeseen liittyen. Jännityksellä odotan mitä näistä tulee.

Tomaatit ovat minulle aikamoinen mysteeri. Netistä olen lueskellut niiden hoito-ohjeita, mutta kovin sekava vaikutelma niistä on jäänyt. Välillä on tuntunut, ettei tomaattien kasvattamisessa voi onnistua. Sitten olen ajatellut, että tässäkin asiassa jään katsomaan mitä tapahtuu. Tomaateissa on edelleen aika paljon kukkia ja raakileita vain muutamia. En tiedä mikä olisi ns. normaali tila ja kuinka paljon tämä kesän viileys vaikuttaa asiaan, mutta olisihan se aivan mahtavaa, jos jonakin päivänä voisin kerätä omia tomaatteja pöytään.

Kurkkuja tulee paljon. Ostin jo aikaisemmin mainitulta kesäkukkareissulta myös kurkun taimia. Istutin ne liian lähekkäin ja aluksi nypein niistä pois juuri niitä kurkun alkuja, kun luin jostakin, että kurkuistakin pitää varkaita poistaa. Sitten tajusin, että olen nyppinyt pois juuri niitä osia, joista kurkut kasvavat ja lopetin koko homman. Satoa näyttää tulevan, vaikken ole mitään varkaita poistanut enää aikoihin. Meidän pikku-ukko on mahdottoman kova syömään kurkkuja, joten ylituotantoa näistä ei varmasti pääse tulemaan. 

Kasvihuonee ulkopuolella kasvaa avomaankurkkua, sipuleita, lehtisalaattia ja herneitä. Herneet ja lehtisalaatin kylvimme aika myöhään, mutta näyttävät ehtivän muiden mukaan. Sipulit istutin keväällä pieniin, muovisiin kukkaruukkuihin. Ne ovat mielestäni sen verran kivan näköisiä, että jos vain onnistuvat näin, niin teen sipuleista samanlaisen ruukkupuutarhan ensi keväänäkin. Sipulit ovat sekä kelta- että punasipuleita. Kälyltä saadut avomaankurkut näyttivät ensin kasvavan hitaasti, mutta nyt ne ovat päässeet juonesta kiinni. Kukkia ja pieniä kurkun alkuja löytyy mukavasti.

Puronvarren perunamaa näyttää tältä. Päätin kokeilla saako satoa, jos kasvattaa perunat ämpäreissä. Kukkia ei ole vielä kovin monesta varresta löytynyt, joten en tiedä mitä tästä tulee. 

Mustaherukat kypsyvät omaa tahtiaan. Mitä kovin suurta satoa niistä ei näytä tulevan. Talvi verotti muutenkin mustaherukkapensaita, joista  jouduimme leikkaamaan aika paljon kuivettuneita oksia pois nyt kesällä. Viime syksynä pensaat jäivät talvehtimaan terveillä oksilla.

Vadelmia tulee jonkin verran. Näistä tuskin riittää pakkaseen minkään verran, sillä pikku-ukko käy samantien syömässä jokaisen vähänkään punaisen marjan. Se ei haittaa. Vitamiinit ovat parhaimmillaan tuoreissa marjoissa, joten talvea varten kannattaa tankata  nyt.

 

Punaherukkapensaat kantavat terttujaan urheasti. Näistäkin marjoista syödään kypsät (ja varmaan aika paljon raakojakin) sitä mukaa, kun niitä tulee, mutta eiköhän näistä riitä myös mehumaijaan. Sekä puna- että mustaherukoiden maku on todellinen loppukesän ja alkavan syksyn maku.

Päärynäpuista löytyy muutamia päärynöitä. Vuodet eivät ole veljeksiä tässäkään asiassa. Viime vuonna päärynöitä oli vaikka kuinka paljon, tänä vuonna sen verran, että niistä saa muutaman välipalan.

Tulipas siitä pitkä kierros. Sadonkorjaajan paras aika on vielä edessäpäin ja nyt pitää vain malttaa odotella, että kaikki kypsyvät ja valmistuvat ajallaan.

Syksyistä kesää

Istuin illalla suihkun jälkeen vilvoittelemassa terassillla. Taivas oli pilvessä ja pihan koivuissa suhisi vieno tuuli. Eilen kuljin pihalla vähän ennen sadetta. Taivas oli silloinkin pilvessä ja kesäillassa oli jo tietynlaista hämärää. Tiistaina lähdin poimimaan mansikoita ja viimeisen ämpärinpuolikkaan kohdalla alkoi sataa. Sadepisarat pitivät yllättävän kovaa ääntä osuessaan mansikkamaan muovikatteeseen. 

Kaikkiin näihin edellä kuvattuihin tilanteisiin liittyi yksi ja sama asia: ilmassa oli aistittavissa syksyn tuntu. Muistelen, että aikaisempinakin vuosina tähän aikaan, heinäkuun kääntyessä loppuaan kohti, ilmaan tulee vivahdus tulevasta. Syksyn tuntu tuntuu ensin häivähdyksenä, jonka aluksi luulee vain kuvitelleensa, mutta sitten se vähä vähältä voimistuu. Siinä on jotakin vääjäämätöntä, joka saa mielen yhtä aikaa haikeaksi ja hyväksi. Haikeaksi siksi, että kesä tuntuu tässä vaiheessa kestäneen vasta hyvin vähän aikaa, eikä siitä millään haluaisi päästä vielä irti. Hyväksi siksi, että syksy tulee, muttei kesäkään vielä ohi ole, vaan edessä on pilvisten päivien jälkeen vielä ihan varmasti monta aurinkoista ja ehkä (tuskastuttavankin) kuumaa päivää. Ei siis hätää, vaikka mieli hoppuileekin liian nopeasti eteenpäin, vaikka ehkä se haikeus kuitenkin on tässä vaiheessa se voimakkaampi tunne.

Edellisen postauksen jälkeen Puronvarren elämään on kuulunut tavallisia kesäjuttuja. Kävimme pienellä kesäreissulla Savossa lasten serkkujen luona ja tällä viikolla serkut ovat olleet lähellä meitä mummulassa. Joka kesäinen mattojenpesu-urakka on suoritettu, vaikkei sitä tänä vuonna miksikään urakaksi edes voinut sanoa, sen verran vähän pestävää oli. Kuulun siihen matonpesijäjoukkoon, joka pesee koneessa kaikki matot, jotka suinkin saa sinne tungettua. Pihalla ruoho kasvaa kohisten ja tuntuu, että sitä saa olla koko ajan leikkaamassa. Sekin urakka on nykyään jaettavissa, kun osa lapsista osallistuu siihen myös. Näin kesä etenee ja päivät täyttyvät tavallisista kodin töistä. 

Välillä mietin, että pitäisikö tässä kesässä olla enemmän jotakin erikoista? Itse olisin ehkä kaivannut jotakin vähän pitempää reissua koko perheellä. Toisaalta, itse olen sen ratkaisun tehnyt, että olen töissä lähes koko kesän ja lomat pidämme eri aikoihin. Kaikkea ei voi saada ja tämä kesä menee  nyt näin. Ehkä ensi kesänä sitten jotakin muuta. Jospa koronakaan ei olisi vuoden päästä mörkönä lomasuunnitelmien takana.

Ja aivan kuin luonto olisi lukenut mitä tänne olen kirjoittanut. Samalla, kun tekstiä on tullut ruudulle, taivas on vähitellen kirkastunut, ilta-aurinko paistaa ja syksyn tuntuu työnnetty taas hetkeksi loitommalle:)

Heinäkuun ensimmäinen puolisko Puronvarresa

Kesäkuun vaihtuessa heinäkuuksi myös ilmat vaihtuivat: helteiden tilalle tulivat viileys ja sateet. Siksi nyt tuntuukin erityisen mukavalta istua ulkona ja nauttia pitkästä aikaa auringon lämmöstä, kevyestä tuulesta ja kesän tunnusta. Koko loppuviikoksi on luvattu lämmintä säätä, mikä kuulostaa oikein mainiolta. Toivon kovasti, että meidän kannettava tietokone, jolla tätä postausta naputan, jaksaa uurastaa täällä pihallakin. Konevanhus on sen verran iäkäs, ettei mikään ole enää itsestäänselvää.

Juhlaa

Puronvarren heinäkuun ensimmäinen puolisko on pitänyt sisällään niin arkea kuin juhlaa. Suurin juhlan aihe oli luonnollisesti esikoisen rippijuhlat, joita saimme viettää kuun ensimmäisenä sunnuntaina. Koronarajoituksista johtuen konfirmaatiokirkkoon sai jokainen nuori kutsua vain kolme vierasta, mutta kotona juhlimme sitten vähän isommin sukulaisten ja kummien kesken. Pilvisenä ja melko tuulisena alkanut juhlapäivä muuttui iltaa kohden aurinkoiseksi ja kauniiksi kesäpäiväksi. Monenlaiset tunteet olivat pinnalla tuona päivänä, kun katselin omaa nuortani juhlahumun keskellä. Ei siinä hetkessä voi muuta kuin olla kiitollinen siitä, miten hienon nuoren miehen olemmme saaneet ja toivoa ja rukoilla kaikkea mahdollista hyvää johdatusta kaikkien nuorten elämään,.15 vuotiaalla elämä sykkii niin kovin täysillä ja voimakkaana joka suuntaan. 

Kotihoitoa

Heinäkuu toi tullessaan kesäloman myös meidän pikku-ukolle. Hoitopaikan ovet sulkeutuivat neljäksi viikoksi ja hän nauttii olostaan kotona. Vaikka hoitoon jääminen ei enää nykyisellään ole aamuitkuja aiheuttaut, ei voi sanoa, että pikku-ukkomme mitenkään erityisesti hoidosta nauttisi. Hoitopaikassa sen kummemmin kuin henkilökunnassakaan ei ole mitään vikaa, mutta siitä huolimatta hän olisi mieluiten kotona. Aamulla sängystä kuuluu kysymys: " Menenkö tänään hoitoon?". Kun siihen vastatataan: "Et, nyt ollaan kesälomalla", pieni pää vaipuu takaisin tyynyyn ja uni jatkuu vielä pitkään. Edessä on vielä kaksi viikkoa lomaa ja sen jälkeen palataan taas hoitoon takaisin.

Lomaa

Iskämies on ollut lomalla kohta kaksi viikkoa ja ensi viikolla hänen palatessa töihin aloitan itse kahden viikon kesäloman. Tällä viikolla omia työvuoroja on ollut sen verran vähän, että yhteisiä lomapäiviä on ollut useitakin.

Reissuja

Tänä kesänä reissaamme aika vähän. Takana on reissu toiseen mumulaan ja toinen reissu Powerparkkiin. Osa perheestä jatkoi Powerparkista matkaansa lasten serkkujen luo, mutta itse tulin esikoisen kanssa kotiin. Tämän kesän työt sijoittuvat niin arkipäiviin kuin viikonloppuihin,joten vapaa viikonloppu ei ole mikään automaatio. Tällä viikolla olemme lähdössä käymään Savon suunnalla, joten Suomen kesää päästään taas katselemaan auton ikkunasta käsin.

Mansikoita

Ja mitäpä olisi kesä ilman mansikoita. Kävin taas poimimassa ensimmäisen mansikkasatsin pakkaseen. Perinteeseen kuuluu, että onnistun mansikoiden lisäksi saamaan itseni niin kipeäksi, ettei minusta oikein ole mihinkään seuraavana päivänä. Tämäkin perinne täyttyi. En tiedä mikä olisi optimaalisin asento poimia mansikoita, jotta seuraavana päivänä ei olisi täysin raatona: köykkiä takamus pystyssä mansikkapellolla, jolloin kipeänä ovat selkä ja takareidet vai kyykistellä, jolloin selkä säästyy, mutta jalkojen kaikki lihakset huutavat ja lujaa. Näiden asentojen sekoitus saa aikaan sen, että koko kroppa on kuin tulessa. Minulle tietysti kävi tämä viimeinen vaihtoehto.

Kesämielellä mennään heinäkuuta eteenpäin. Palataan taas!

Kesäkuu 2020

Kesäkuu on kulkenut viimeiselle kokonaiselle viikolle. Olisin halunnut kirjata muistiin kesäjuttuja paljon useammin, mutta tällä hetkellä se ei ole mahdollista. Työt, jotka ajoittuvat lähes kokonaan iltoihin, eivät hirveästi anna mahdollisuutta kirjoitteluun ja näin päiväsaikaan kirjoittelu tuntuu kuin pahanteossa olisi. Ennen töihin lähtöä yritän vain saada mahdollisimman paljon asioita tehtyä, mutta nyt ajattelin ainakin aloittaa kesäkuun muistojen naputtelun vaikka kuinka olisi kesän kirkas keskipäivä.

Työt

Moninaiset koti- ja ansiotyöt ovat pitäneet Puronvarren väen kohtuullisen kiireisenä koko kesäkuun ajan. Me vanhemmat olemme kumpikin omissa töissämme ja itse varsinkin vielä opettelen sitä, että oma työaikani on yleensä iltapäivästä iltaan. Koska teen töitä myös viikonloppuisin, niin se tarkoittaa arkivapaita silloin tällöin. Esikoinen on myös tehnyt parin viikon ajan omia kesätöitään. Oli mahtava homma, että tällaisen koronakevään jälkeen ylipäätään löytyi nuorelle kesätöitä.

Kesäillat

Jos minulla olisi ollut aikaa enemmän, olisin tämän kesäkuun aikana kirjoittanut lukuisia postauksia valoisista kesäilloista ja öistä. Miten sen aina talven pimeydessä unohtaakaan, kuinka kaunista ja valoisaa kesällä on. Valoisista illoista ja öistä ei meinaa millään saada kyllikseen ja se kostautuu aamulla. Vaikka kuinka tietää, että aamulla on noustava ylös ja haluankin herätä myös kesällä aikaisin, niin silti iltaisin nukkumaan menoa venyttää ja venyttää aivan liian myöhään. Ulkona viileässä illassa istuessa tuntuu, ettei haluaisi menettää hetkeäkään siitä kauneudesta, mitä ympärillä oleva luonto jo ihan omassa pihassa tarjoaa.

Helle

Kuuma, uuvuttava ja kuitenkin vähän ihanakin helle. Joka lämpimistä keleistä tykkää, ei voi tästä kesäkuusta valittaa. Minä en ole helteiden ystävä, joten varsinkin nämä viimeiset päivät ovat tuntuneet melko tukalilta. Säätietojen lupaus ensi viikon viileämmistä ilmoista otetaan ilomielin vastaan.

Lapset

Lapset ovat hoitaneet osuutensa täällä kotona hienosti koko kesäkuun. Sovimme yleensä illalla tai sitten aamulla, mitä hommia päivän aikana itse kukin tekee ja sen jälkeen he ovat vapaat viettämään kesäpäivät miten haluavat. Yleensä se on tarkoittanut kotona oleskelua omalla porukalla tai sitten ovat pyytäneet jonkun kaverin käymään. Mukavasti olemme selvinneet tähän asti tästä aikaisemmista vuosista poikkeavasta kesästä.

Sosiaalinen elämä

Vaikka alunalkaen kesäkuu näytti varsin työteliäältä kuukaudelta, on ollut mukava huomata, että olemme siitä huolimatta ehtineet nähdä kummankin puolen lapsuuden perheitä ja muitakin sukulaisia. Olemme grillanneet porukalla, käyneet toisessa mummulassaa yötäkin, vietimme juhannuspäivänä kokoontumisajoja tätini perheen mökillä (niin kuin aika monta kertaa ennenkin) ja lapsilla oli serkkutyttö kylässä useamman päivän ajan.

Ripari

Ajan kulumista ei ole voinut olla huomaamatta erityisesti nyt, sillä tällä viikolla esikoisemme lähti rippileirille. Kun katsoin miten hän kaverinsa kanssa laittoi laukkujaan linja-auton konttiin ja hyppäsi kyytiin, en kyennyt käsittämään mihin viimeiset 15 vuotta ovat menneet. Tai toki siis tiedän mihin ne ovat menneet, mutta siinä tilanteessa kaikki tuntui jotenkin ihan uskomattomalta.

Kasvihuone

Meille valmistui pihan perälle viime kesänä pieni kesämaja/kasvihuone. Tänä keväänä istutin sinne tomaattia, kurkkua, paprikaa, kesäkurpitsan ja pari vesimelonia. Vaikka emme saisi sieltä mitään satoa, niin nyt jo tuo pieni kasvihuone on tuottanut paljon iloa. On hauska seurata taimien kasvua ja jokaisesta tomaatin kukasta olen ollut lapsellisen iloinen. Olen täysi noviisi kaikessa kasvihuoneisiin liittyvässä ja todennäköisesti teen kaikki mahdolliset virheet, joita tuore kotitarvepuutarhuri voi palstallaan tehdä. Serkultani olen saanut neuvoja tomaattien hoitoon yms. ja niitä neuvoja olen koittanut tarkasti noudattaa. Loppukesä näyttää, saammeko edes vähän satoa. Ja jos niin onnellisesti käy, täytyy ensi keväänä miettiä pystyisinkö jossakin kasvattamaan taimia siemenistä asti.

Tällainen oli kesäkuu Puronvarresa. Ensimmäinen puolikas uuden vuosikymmenen ensimmäisestä vuodesta on kulunut. Mukavaa kesän jatkoa kaikille täällä vieraileville!