Viikko vierii

Yllä oleva maisema kuvastaa aika tavalla hyvin kuluneen viikon säätilaa: 

harmaata ja hämärää.

Välillä tuntuu, että se kuvastaa myöskin oman päänuppini tilaa: 

harmaata ja hämärää sielläkin.

Harmaassa ja hämärässä on omat hyvätkin puolensa. 

Ne aivan kuin antavan luvan siihen, 

että voi jämähtää kotiin, 

pysyä neljän seinän sisällä sadetta syyttäen ja antaa maailman pienentyä.

Menneen viikon aikana päivät ovat seuranneet toistaan 

ja vaikka välillä on tuntunut siltä, 

ettei meillä tapahdu kerrassaan mitään, 

niin oikeasti koko ajan sattuu ja tapahtuu.

 

 

Päivään kuuluvat kymmenet rutiinit tuovat hyvät raamit, joissa elää.

Toki sitten välillä tuntuu, että olisipa mahtavaa viettää päivä, 

jossa ei olisi yhtään rutiinia.

 

Työt ovat vieneet iskämiestä useampana päivänä useaan eri paikkaan. 

Kotoa on suunnilleen haettu puhtaat kalsarit laukkuun ja taas mentiin.

Mummulan suunnalta on saatu paljon apua, 

niin seinät eivät ole kaatuneet kenenkään niskaan.

Arkipäivässä saatu apu on elämän lisävalo 

(ontuva vertaus yllä olevaan kynttiläkuvaan). 

Se tuntuu monin kerroin paremmalta kuin juhlapäivänä ojennettu kallis paketti.

 

 

Piristystä kaamokseen tuovat kynttilät niin sisällä kuin ulkona.

 

 

Pimeyden keskellä tuikkivat valot tuovat hyvää mieltä. 

Kuuntelen joululauluja. 

Tällä viikolla olen nauttinut erityisesti kirjastosta löytyneestä 

Rajaton-yhtyeen "Jouluyö"-levystä.

Sen myötä on mieleen noussut haudattuna ollut haave, 

jospa vielä jonakin päivänä olisi mahdollisuus laulaa jonkinlaisessa kuorossa/ryhmässä.

Keittiö sai uutta ilmettä verhoista. 

Sopivan jouluista, mutta ei liikaa 

(=voin riiputtaa näitä verhoja paikallaan siihen asti, että kevät koittaa)

Ehkä huomenna olisi aika jouluvalojen. 

Useissa blogeissa on laitettu joulua jo paljon ja kauniisti. 

Niihin verrattuna minä olen myöhässä:)

Aika hajanaisin ajatuksin mennään kohti viikonloppua. 

Meillä talo on hiljennyt. 

Taidan keittää kupposen teetä.