nimittäin raparperi.
Itse olen oppinut tykkäämään raparperista vasta vähän näin "vanhemmalla" iällä;)
Tänään keitin kesän ensimmäisen raparperikiisselin
ja viikonlopulle suunnittelin piirakan leipomista.
Ihmeellisellä tavalla pienistä nysäaluista
on lyhyessä ajassa kasvaa hurauttanut jo ihan mukavan kokoisia raparpereja
ja vauhti vain kiihtyy.
Pitkät ja suuret raparperit ovat komeita katsella,
mutta maku on parempi näissä pienissä ja tuoreissa varsissa.
Omassa mummulassani, jossa ei enää isovanhempia asu,
oli ja taitaa kyllä olla edelleenkin iso ja komea raparperipenkki,
joka antoi satoa suunnilleen koko suvun tarpeisiin.
Muistan miten lapsena katsoin,
kun äiti keräsi siitä meille raparperin varsia ison kassillisen
ja silti penkki näytti (ainakin lapsen silmiin) aina siltä,
kuin siitä ei olisi viety varttakaan.
Minunlaiselleni puutarhurille raparperi on hyvin kiitollinen hyötykasvi:
kovin on vähään tyytyväinen
ja silti palkitsee (laiskan) hoitajansa hyvällä sadolla vuosittain.
Itse käytän raparperiä piirakkaan ja kiisseliin.
Keitän myös valmiiksi raparperihilloketta,
joka on hyvän makuista vaikka brita-tortun täytteenä
tai ihan tavallisen kääretortun välissä.
Ja aamupuuroonkin se sopii hyvin.
Kunhan puna- ja mustaherukat loppukesästä kypsyvät,
pilkon raparperejä mehumaijaan marjojen joukkoon.
Minkälainen suhde blogin lukijoilla on tähän alkukesän herkkuun?
Suosikki vai inhokki?
tykkään:) itellä ei raparperia kasva,mutta vuosien ajan ollaan saatu joka kesä jäte-säkillinen raparperia,jonka oon pilkkonu pakkaseen.Menee mehuksi herukoiden kanssa!kiisseliä eikä piirakkaa erikoisemmin lapset syö...
VastaaPoistaEi tehnyt meilläkään kiisseli kauppaansa. Itse söin sitten kaikkien muidenkin edestä:)
PoistaHyvin sulla on muistissa Kantiksen satoisa raparperipenkki. Siellä se pari viikkoa sitten puski taas ensisatoaan, kun siellä kävin. Mahtavatko vielä olla noin mahtavan kokoisia sielläkään, kuin teillä puron varressa. Raparperi oli lapsena arkipäivän jälkiruokaa pitkin kesää. Parhaita olivat juuri nuo ensimmäiset lyhyet ja miedot varret. Niitähän syötiin sellaisenaan raakana suoraan penkistä vedettynä. Kiisseliin laitettiin rusinoita ja joskus myös vähän riisejä ja tiekenkin melkoinen määrä sokeria. Lämmin kiisseli kylmän maidon kanssa oli herkkua. Raparperihilloa keitettiin sitten loppukesästä niistä metrin mittaisista varsista. Silloin käytettiin tavallista sokeria, koska hillosokeria ei silloin ollut myytävänä. Keitettiin sokerin kanssa pari tuntia niin, että hillosta tuli punaruskeaa, paksua ja todella makeaa. Hillo laitettiin lasipurrkkeihin ja pinnalle sulatettiin kerros säilykevahaa, joka hyytyi ja muodosti yhtenäisen kalvon hillon pinnalle. Näin hillo säilyi huonommassakin kellarissa.
VastaaPoistaHillo oli kaikkein parasta kääretortun täytettä sitten pitkin talvea. Hui tulipa vesi kielelle.
Melkein haistaa nenässään lämpimän hillon tuoksun. Njam!
PoistaRaparperi hyvä piristys kesän antimiin. Tuli kyllä vesi kielelle tuosta Seijan kirjotuksesta. raparperi sokerin kanelin ja voi-kauraryyni mössän peittämänä uuniin ah miten hyvää!! Tyylikkäät nuo kalusteet ja mikä mukavinta kun ulkona syöminen näin alkukesään sopivaa.
VastaaPoistaKiitos muistutuksesta, olin kokonaan unohtanut raparperipaistoksen. Sitähän pitääkin jonakin päivänä tehä. Se on kyllä tosi hyvää.
PoistaMummulan raparperipenkki on legenda! Voi sitä satoa. Ja muistan, että mummu puhui usein reparperästä - liekö joku vanhakantaisempi väännös sanasta, jossa kuuluu kenties ruotsinkielinen vivahde.
VastaaPoistaTuore raparperi on parasta. Pakkasessa mullakin sitä on ollut, ja kyllähän siitä kiisseli ja piiras syntyy. Tuoreena silti kaikkein paras. Mahtava tuo teidän penkki!
Raparperä, sehän se oli:) Nyt ne ovat kyllä parhaimmillaan ja kannattaa hyödyntää heti. Hyvää pyhää teille!
PoistaSiis raparperää minäkin tarkoitin - olinpa kirjoittanut touhussani väärin :)
Poista