tiistai 6. tammikuuta 2015

Rauhallista loppiaista!

Kirpakka pakkanen ja sen myötä mahtavat talvimaisemat ovat siivittäneet Puron varren loppiaista. Päivä on sujunut erittäin rauhallisissa merkeissä, sillä kaikki lapset lähtivät viikonloppuna joululoman lopettajaisretkelle "Kolmen maakunnan mummulaan" ja kotiutuvat kohtapuolin. Kivaa on kuulemma ollut:)
 
Vaikka itse olenkin ollut välipäivät töissä normaalisti, niin siitä huolimatta huominen ja koulujen alkaminen tuntuvat aloittavat sen varsinaisen arjen. Härkäviikot ja reikäleivät,  eikös sitä niin ole ennen sanottu, kun joulunpyhät loppuivat. Niiden aika on nyt käsillä. Tiukkaa arkea päivä kerrallaan.
 
Olen tyytyväinen itseeni siinä, että tänä jouluna olen osannut nauttia joulun ajasta. En ole haikaillut talvea, alkavaa kevättä tai mitään muutakaan. On tuntunut hyvältä rauhoittua ja nauttia juuri siitä hetkestä, mikä on käsillä. Tämän tunteen haluan pysyvän täällä vielä senkin jälkeen, kun joulukuusi josakin vaiheessa tätä viikkoa meiltä ulos kannetaan.
 
Hyvää loppiaisen pyhää kaikille!
Pakkanen paukkuu, koitetaan pysyä lämpiminä.

10 kommenttia:

  1. Hyvää loppiaista puron varteen ! Pakkanen paukkuu, mutta ei taida ainakaan meillä päin kestää kauaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pauku täälläkään enään. Mittari nollassa ja räntää puskee... Mielenkiintoinen tammikuu....

      Poista
  2. Voi, teijän lasten loppiaisreissu on varmasti ollut mukava! Mahtavaa, että tuli taas lunta ja pakkasta - mieluummin otan talven kuin loputtomat kurakelit. Näin on, tästä se arki alkaa. Me oltiin jo maanantaina töissä, mutta tuntuu, että huomenna se "oikea" arki vasta koittaa. Ellei olisi arkea, ei olisi juhlaa, ja rehellisesti sanottuna minusta on ihan mukavaa, että juhlat on taas juhlittu hetkeksi ja on aika palata tuttuihin, välillä vähän tylsiinkin arkikuvioihin. Härkäviikot, tervetuloa siis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se elämä loputonta juhlaa voi olla ja nyt on totisen arjen vuoro. Kunhan tästä kunnolla käyntiin päästään, niin eiköhän tämä tästä taas etene. Hyvää loppuviikkoa teillekin!

      Poista
  3. Hyvää arjen alkua puron varteen! Itsekin aloitin arjen siirtymällä toiseen blogiini elämänmenoa ihmettelemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun pitääkin tulla piipahtamaan siellä sinun toisessa blogissa myös. Hyvää arjen alkua sinullekin!

      Poista
  4. Antoisaa arkea härkäviikkojen hulinaan. Kevät on nurkan takana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on täällä nopeammin kuin arvaammekaan. Mukavaa arkea myös sinulle!

      Poista
  5. Olin itsekin välipäivät töissä, loma onneksi pian odottaa. Mutta kyllä tämä päiväkodin ja koulun aloittaminen aloittaa tosiaan sen varsinaisen arjen, varsinaista hulinaa nämä ensimmäiset päivät :)

    Ihania maisemia ja kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja käynnistä Puron varresa. Kyllä se niin on, että tässä elämäntilanteessa koulun loma-ajat leimaavat kodinkin vuoden kiertoa. Eikä se mitään haittaa.

      Poista