Niin se vain tammikuun viimeinen viikko etenee kohti loppuaan
ja samalla etenee koko kuukausi kohti helmikuuta.
Minulle on tästä kuukaudesta jäänyt mieleen pilvisyys.
Joko olen tyystin unohtanut kaikkien edellisten vuosien säät
vai mistä johtuu,
että minusta tämä kulunut kuukausi on ollut tavattoman pilvinen.
Onko se muka aina näin?
Toki aurinkokin on näyttäytynyt,
mutta varsin usein taivaan verhona on ollut paksut pilvet.
Päivä on kuitenkin pidentynyt jo huomattavasti.
Koululaiset lähtevät vielä aamulla hämärässä
(mutta eivät enää säkkipimeässä) kouluun,
mutta iltapäivällä töiden loputtua ei enää olekaan pimeää,
vaan vasta alkavaa hämärää:)
Puron varren viikko on ollut jälleen kerran tavattoman tavallinen.
Paitsi viime sunnuntaina,
jolloin kävimme Kasperin kanssa aivan ensimmäistä kertaa laskettelemassa yhdessä:) Omasta edellisestä laskettelukerrastani oli ehtinyt kulua lukuisia vuosia
(ei kuitenkaan vuosikymmentä) aikaa,
mutta kai se sitten on vähän kuin pyörällä ajaminen,
että jostakin tuolta muistin sopukoista tulivat mieleen ne niksit,
joiden avulla suksilla pystyssä pysyi.
Toivon mukaan pääsemme vielä useasti tämän talven aikana mäkeen
ja jospa saisimme mukaan vielä jonkun siskoistakin...
Vällillä kipuileva polveni osoitti mieltään sunnuntai-iltana,
mutta ei onneksi äitynyt sen pahemmin vihoittelemaan.
Eilen Emmy innostui koulun jälkeen leipomaan patonkeja
ja niistä tulikin oikein makoisia.
Lisämausteensa taikinaan antoi ekaluokkalaisen onnistumisen ilo,
kun selvisi puuhasta vain hyvin vähin opastuksin ja avuin.
Huomenna kuulemma aikoo leipoa lisää ja sehän kyllä sopii!
Ja lunta riittää... riittää totisesti.
Nyt on tainnut sataa alas kaiken senkin lumen,
mikä viime talvena jäi satamatta.
Piha onkin täynnä kaikenlaisia majoja ja koloja,
joita on lumikasoihin kaivettu.
Ja lisää sataa nytkin koko ajan.
Mutta eipä ainakaan tarvitse tuskailla,
että saa koko ajan olla pyykkäämässä kurahaalareita.
Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän lähetyksen Puron varresta tähän.
Viikko jatkukoon entisenlaisena
Oi kun ihanaa, että seiskavuotias itse leipoo :) Lumi on kyllä todellakin siitä kivaa, että ulkovaatteet ei ole aina pyykissä leikkien jälkeen.
VastaaPoistaMeidän seiskavuotias on innokas oppimaan leipomusta. Harmittaa vain, että aina ei ole mahdollisuutta tarttua tilaisuuteen, kun leipomusinto iskee. Nyt oli hetki oikea ja vielä tarvikkeet löytyivät kaapista, joten hyvää tuli:)
PoistaOlet oikeassa, tammikuu pn ollut todella pilvinen ja lunta on satanut hela tiden !
VastaaPoistaLunta, räntää, lunta, räntää. Kovasti on kelit vaihdelleet ja nytkin siellä sataa...räntää ilmeisesti.
PoistaMiks mulla on käsitys että tammikuu on ollu ihanan aurinkoinen? :D
VastaaPoistaJos me asutaan jotenkin kaukana toisistamme;) Tai sitten aurinkoisuus on mielentila ja sulla on ollut aurinkoinen mieli tässä kuussa. Onhan se aurinko toki paistanut, mutta itestäni tuntuu, että pilvisyyttä on riittänyt jotenkin aikaisempia vuosia enemmän.
PoistaPatonkeja...slurps! Emmystä taitaa tulla aktiivileipuri. Kohta sanotaan tammikuulle heipat ja mennään kohti kevättä. Mukavaa loppuviikkoa, toivotaan että aurinkokin jaksaa pilkahtaa!
VastaaPoistaToivottavasti leipomisinto säilyy ja kehittyy. Aurinkoa odotellessa, nyt tulee räntää....
PoistaSe on tuo lasten leipominen ja muutkin kotihommat vähän sellaisia,että jos heidän antaa reilusti yrittää silloin kun innostusta riittää,niin onnistuminen ruokkii intoa.Sotkuahan siitä yleensä tulee,mutta siihen ei kannata takertua eikä tehä ite,kun se kuitenkin kävisi aikuiseslta nopeammin,sillä aikuisen turhalla puuttumisella vain tappaa sen orastavan innon.Sama siivouksienkin suhteen,jos lapsi näkee että äiti käy siivousjäljet parsimassa,ei ne kauan viitsi yrittääkkään,Antaa tehä ja kokeilla ,kannustusta vain kehiin.
VastaaPoistaNäinhän se menee. Toivottavasti nyt alkavallakin viikolla löytyy intoa jonkun leipomuksen kokeiluun.
Poista<3 minkä nuorena oppii,sen vanhana taitaa :)
VastaaPoistaKyllä vain, ei lisättävää:)
Poista