sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Äitienpäivänä

Hyvää äitienpäiväsunnuntaita! 
Toivottavasti jokaisella juhlittavalla äidillä tai äitiään juhlivalla on ollut tässä päivässä hyviä ja mukavia hetkiä. Oman äitienpäiväni palaset koostuivat tänä vuonna lasten tekemistä korteista ja lahjoista, hyvästä ruuasta, jota ei itse tarvinnut valmistaa eikä edes maksaa, kahvittelusta omassa mummulassani ja kirsikkanan kakussa (huono vertaus, koska en pidä kirsikoista kakussa tai missään muuallakaan, mutta ymmärtänette pointin kuitenkin) kaiken aikaa ulkona paistava aurinko ja muutenkin loistava, lämmin ja todella kesäinen sää. Tällaista herkkua ei vuosi sitten toukokuusa ollut. Vuoden takaisesta toukokuusta on jäänyt mieleen lähinnä se, että silloin oli niin kylmä, että lapset kulkivat koulussa pitkähihaisissa puseroissa kesäloman alkuun saakka. Ei puhettaaan paljain jalon trampoliinilla hyppelyistä niin kuin nyt.

Tällä hetkellä teen jotakin sellaista, mistä olen pitkään haaveillut: istun ulkona terassilla ja bloggaan:) Kesätuuli tuivertaa hiuksia silmille, mutta se ei haittaa. Koivujen hiirenkorvat ovat pompahtaneet esille tämän päivän aikana, sillä eilen en niitä vielä huomannut. Juhlapäivästä muistuttavat Suomen liput, joita tästä terassilta näkyy kolme (ja liehuvat muuten komeasti). Kaikki alkavan kesän värit, äänet ja tuoksut tuntuvat olevan vahvast tässä hetkessä läsnä. Uusi läppäri ei ole äitienpäivälahja vaan iskämiehen työväline, mutta tuntui hyvältä kun kuulin isän ja pojan puhuvan siitä, mihin läppäriä kotona voidaan käyttää ja se keskustelu päättyi sanoihin: "...ja kyllä se äitikin voi tällä blogata". Kiitos, tämä ei tule jäämään ainoaksi pihapostaukseksi.

Mieli tekisi oikeastaan lähteä vielä pienelle lenkille. Koska pessimisti ei pety, niin huomaan tuon tuostakin ajattelevani, että näistä ilmoista kannattaa nauttia nyt, kun ei sitä tiedä milloin se taas kylmäksi ja sateiseksi muuttuu:D

4 kommenttia:

  1. Kiva lukea rennosta äitienpäiväfiiliksestä,koska mulla oli sellainen myös.Ei mitään paineita ja kuitenkin kaikkea mukavaa.Lastenlasten ihanat kuvat ilahduttavat joka päivä ja vanhanisännän ponsoroima lounas kruunasi päivän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhla voi olla juhlaa välillä niinkin, ettei tartte aina kovasti hössöttää.

      Poista
  2. Hyvän äitienpäivän ainekset! Ulkona bloggaamisessa on juttunsa. Vielä kun saisi äänet ja tuoksut linkattua blogiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta. Olisipas hauska tehdä postaus, johon saisi linkattua taustaäänet mukaan. Tällä hetkellä se olisi Suomi-Kanada peli:D

      Poista