On jotenkin niin viikonlopun tuntu, vaikka kalenterissa seisoo, että keskiviikkoa eletään. Huominen helatorstai tietää taas viikkovilliä pääkopan sisällä. Koululaisten puolesta olen iloinen huomisesta vapaapäivästä, sillä aamu aamulta käy selvemmäksi, että takana on pitkä talvi ja se totta totisesti näkyy. Kuukauden päivät pitäisi vielä jaksaa herätä tiukasti lukujärjestyksen sanelun mukaan ja vaikka kesälomalla ei ole tarkoitus täysin vuorokausirytmiä kääntää, niin jonkinlaista höllennystä aamuherätyksiin tulee kuitenkin. Mutta ihan vielä ei aamukampaa kannata virittää (tai ehkä joku on sellaisen jo virittänytkin), koska kouluaamuja riittää kuitenkin parinkymmnen paremmalle puolelle.
Huhtikuu kääntyi toukokuuksi ja vapun aikaan olimme yhden yön mökkireissulla kolmen maakunnan mummulan porukan kanssa. Järvimaisema suoraan ikkunan alla...en valittanut, enkä ihmetellyt, miksei ikkunoissa ollut verhoja. Kuka niitä kaipaa, kun edessä on jatkuvasta muuttuva näkymä, joka vangitsee tuijottamaan itseään loputtomiin ja saa ajatukset laukkaamaan kauas ja takaisin. Ja vaikka ajatus laukkaa, niin samalla maisema rauhoittaa ja ajatustenkin laukka muuttui hiljalleen tasaiseksi käynniksi. Tykkään kovin siitä peltomaisemasta, jota arkipäivässäni katselen, mutta onhan järvimaisema jotakin aivan omaa luokkaansa kuitenkin.
Lämpö on hellinyt jo kovasti ja tänäänkin iltapäivällä oli aivan kesäistä. Pessimisti minussa miettii, että toivottavasti tämä ei sitten kesäkuussa kostaudu kylmyytenä. No, siihen ei voi vaikuttaa, joten täyttyy nauttia kesän tunnusta nyt.
Aurinkoa helatorstaihin!
Löysin virheen postauksesta; kesäloman yks tärkeimpiä asioita on vuorokausirytmin kääntäminen ihan päälaelleen ;D mukavaa helatorstaita Puronvarteen!
VastaaPoistaHeh:D Mää ajattelinkin postausta kirjoittaessani, että MaiMa on kyllä täysin eri linjoilla mun kanssa tässä kesän vuorokausirytmiasiassa.
PoistaOkei, annan myönnytystä sen verran, että kyllä siinä vähän saa lipsua, muttei sentään mahottomuuksiin mennä;) Ja sitä paitsi, kesän aikaiset aamut on vähintäänkin yhtä mahtavia kuin kesäiset yöt.