tiistai 17. toukokuuta 2016

Viikonloppu Keski-Suomessa

Kolmen maakunnan mummulan väki kutsui jo talvella kaikki lastenlapset mummulaviikonloppua viettämään ja samalla kävi käsky, että vanhemmat ovat vapaita tekemään mitä haluavat lain ja tilin saldon sallimissa puitteissa. Kovin montaa uusinta kehotusta ei tarvittu, ainostaan pientä kalenterin pläräystä, jotta saatiin kaikkien aikataulut sopimaan ja se oli siinä: pieni kesäinen irtiotto Jyväskylään.


Oli nautinnnollista tehdä kaikkea sellaista, mitä yleensä ei tee: syödä jonkun toisen tekemää ruokaa, kulkea kaupungilla siihen aikaan, jolloin yleensä latoo iltapalaa pöytään, nukkua huoneessa, jota ei tarvitse siivota ja nousta runsaaseen aamupalapöytään. Syöminen näytteli viikonlopussamme aika merkittävää osaa, mutta kahden syömisen väliin on toki keksittävä jotain muutakin tekemistä ja sitä löytyi kaupungilla kuljeskelun, pienimuotoisen shoppailun ja elokuvan parista. Ei siis mitään niin kovin erikoista, jollekin toiselle tämä kaikki on arkipäivää tai ainakin osa tavallista viikkoa, mutta itselleni niin harvinaista herkkua, että koko viikonloppua edeltävän viikon elin hehkuttamalla tulevaa lomaa mielessäni.


Minä kuulun siihen ihmisryhään,jolle loma antaa energiaa eniten silloin, kun kaikki on vielä edessäpäin. En voi siis sanoa, että viikonlopun antaman lisäenergian voimin olisin jotenkin voimissani tällä viikolla. Enemmän olin voimisani viime viikolla, kun kaikki mukava oli vielä tulossa. Tällainen olen ollut aina.


Ja ei jälkikasvullakaan mikään hullumpi viikonloppu ollut. Olivat innnostuneet leipomaan mummun ja tädin avustuksella vaikka mitä herkkuja. Sunnuntainna, kun tulimme mummulaan, meitä oli odottamassa pinjata-kakku.
 Ohje on Kinuskikissan kirjasta ja luulen, että kesän aikana vietettävillä synttäreillä tätä herkkua tullaan meillä näkemään...
Että semmonen viikonloppu. 
Ei huono, sanoisi Uotinen:D

2 kommenttia:

  1. Kuulostipa mukavalta viikonlopulta. Valmista ruokaa kyllä arvostaa, kun laittaa joka päivä moneen otteeseen ruokaa ja välipakoja suurelle porukalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain. Vaihtelu virkistää lajissa kuin lajissa:)

      Poista