Miniloma lähellä

Arpajaiset ovat hauska juttu varsinkin silloin, jos voitto osuu kohdalleen. Oma arpaonneni on huono, mutta lapsille voittoja tuntuu tulevan useammin. Viime vuoden puolella, marraskuun pimeänä arki-iltana, järjestettiin kylällämme varainkeruutapahtuma lasten koulun retkikassan kartuttamiseksi. Illan päätteeksi oli arpajaisten vuoro ja niinhän siinä kävi, että vanhin tyttäremme voitti pääpalkinnon. Palkinto mahtui kirjekuoreen ja piti sisällään lahjakortin isolle kirkolle kylpylähotelliin. Alusta asti oli selvää, että kahdelle tarkoitettu lahjakortti käytettäisiin tyttären ja hänen hyvän ystävänsä yhteiseen lomareissuun. Koska alaikäisiä ei voinut laittaa reissuun kahdestaan, oli heidän siedettävä minua lisävuoteella mukana.

Eilen iltapäivällä lähdimme sitten tyttöjen kanssa minilomalle lähelle. Ja hyvin ehdimme illassa tehdä kaiken sen mitä aioimme. Kävimme kylpylässä uimassa, söimme hyvät pitsat ja kävimme jälkiruuaksi jäätelöllä, nautimme ilta-auringosta hotellihuoneemme parvekkeella ja kellon lähestyessä puolta yötä kävelimme vielä meren rantaan iltauinnille. Minä tyydyin tosin vain katselemaan toisten uintia, heinäkuun pitää olla pitkällä ennen kuin suostun luonnonvesissä kastautumaan. Aamulla nukuimme pitkään ja nautimme sitten aamupalan ennen kotiin lähtöä. 

Oli mainio reissu. Pitää ostaa vastakin arpoja:D

Kesälomareissulla Virossa

Olen kuullut useammastakin suusta, että kesäloma pyörähtää hyvin käyntiin, jos sen alkajaisiksi suuntaa heti reissuun. Omakohtaista kokemusta aiheesta ei ole tähän asti ollut, mutta nyt on. Ja täytyy sanoa, että olen kuluneen viikon aikana saanut useampaankin otteeseen ihmetellä, onko koululaisten kesälomaa todellakin kestänyt vain viikon, sen verran pitkältä ajalta viikko on tuntunut. Viikko on tuntunut pitkältä ajalta pelkästään positiivisessa mielessä, päinvastoinkin asiat voisivat olla. Tapahtumia ja tekemistä on riittänyt.

Viikko sitten sunnuntaina aamutuimaan suuntasimme yhdentoista hengen seurueen voimin kahden auton nokat kohti Helsinkiä. Tavoitteena oli ehtiä puoli viideltä lähtevään lauttaan, joka veisi meidät Tallinnaan. Reissun ainoat sadepisarat putoilivat tuon reilun 500 kilometrin aikana ja sen jälkeen elämä olikin pelkkää auringonpaistetta. Lautta oli melko täynnä, mutta matka ei onneksi kestänyt kuin reilun pari tuntia. Tallinnassa emme jääneet sen kummemmin kaupunkia ihmettelemään, vaan suuntasimme samantien kohti ensimmäistä yöpaikkaamme Tyrisalua, joka on pieni kylä reilun puolentunnin ajomatkan päässä Tallinnasta. Navigaattori ei meinannut millään löytää yöpymispaikkaamme, mutta pienen haeskelun jälkeen osuimme kärrytielle, joka johti meidät majapaikkamme takapihalle:D Pitkän päivän jälkeen uni maistui, ulkona lauloi satakieli ja pihassa oli useita sellaisia puita, joita ei Puronvarren vyöhykkeellä kasva.

Maanantaina kävimme katsomassa Keila-Joen putouksia, jotka olivat lähistöllä kauniin puiston ympäröimänä ja jatkoimme sitten automatkaa Virtsun satamaan, josta lähdimme lautalla Saarenmaalle. Saarenmaalla ajoimme lähes koko saaren halki Kuressaaren kaupunkiin, jossa olimme yötä. Kuressaarressa kävimme tutustumassa Piispan linnaan ja nautimme kivasta yöpaikastamme, joka kantoi samaa nimeä kuin tie, jonka varteen talo oli rakennettu: Sinilille.

Tiistaina lähdimme takaisin kohti manteretta ja kiersimme Anglan kylän kautta. Angalassa on näytteillä tuulimyllyjä, joita kävimme katsomassa ja toki koko matka oli yhtä "näyttelyä", kun kiersimme paikkoja, joissa emme olleet ennen käyneet (tai ainakaan kaikki eivät olleet käyneet). Tiistain ajomatka oli aika pitkä, sillä määränpäämme oli Tartton kaupunki. Olimme varanneet yöpaikaksemme huoneiston keskeltä kaupunkia, joten pääsimme kävellen kiertelemään ja katselemaan paikkoja. Raekoja plats eli Raatihuoneen tori oli kulman takana ja Emajoki kierteli lähistöllä. Pikku-ukkomme olisi viettänyt kävelykadun varrella olevassa leikkipuistossa päivän ja siitä oli helppo käydä isompien kanssa kaupoissa. Tartossa tapasimme myös eestiläisiä ystäviä ja tuttuja vuosien takaa.

Keskiviikkona lähdimme ajamaan takaisin pohjoista kohti Aegviidun kautta. Aegviidussa asuu lisää tuttuja ihmisiä ja kävimme heillä kylässä ihanassa vanhassa talossa, jonka he olivat vuosien varrella kunnostaneet. Meitä odotti lämpimän ilman lisäksi lämmin vastaanotto herkkuja notkuvan pöydän kansssa. Siitä olikin hyvä jatkaa matkaa Tallinnaan ja iltalautalla kohti Helsinkiä. Talllinnassa oli tietöiden vuoksi suljettuna moni sellainen tie, jota meidän olisi navigaattorin mukaan pitänyt käyttää. Puhelimen google mapsin, iskämiehen suuntavaiston ja hyvän tuurin avulla löysimme satamaan. En usko, että kenellekään jäi varsinaisesti sellaista tunnetta päälle, että haluaisi tulla Tallinnaan ajamaan autolla ihan huvikseen.

Kun keskiviikkoiltana olimme Helsingissä, meillä oli kunnianhimoinen tavoite ajaa yötä myöten kotiin. Toisen auton matkalaset jäivät suunnitellusti pääkaupunkiseudulle yöksi. Meillä menikin alkumatka hyvin, mutta sitten koko matkan reippaasti jaksanut pikku-ukko päätti, että nyt riittää, autossa hän ei ainakaan nuku. Uni oli katkonaista ja loppui joka välissä lohduttomaan itkuun. Eikä häntä voi syyttää. Jokainen voi koettaa nukkua turvavöillä turvaistuimeen sidottuna, kun takana on useampi päivä matkustamista.  Kivempiakin asioita maailmassa on. Jyväskylän kohdalla aamuyöllä päätimme, että teemme mutkan ja käymme nukkumassa kolmen maakunnan mummulassa muutaman tunnin ja jatkamme kotiin vasta aamulla. Se oli hyvä ratkaisu ja näin jaksoimme kaikki paremmin.

Automatka Viroon oli ensimmäinen meidän koko perheen reissu ulkomaillle. Tämän kokemuksen valossa voin suositella Viroa autoilijan kohteeksi muillekin. Sillä edellytyksellä tosin, että mukana täytyy olla sellainen kuljettaja, joka haluaa ajaa sekavassa kaupungissa. Ainakin sellaisena Tallinna meille näyttäytyi, vaikka takuulla maailmassa on paljon sekavampiakin paikkoja autoilijalle. Tiet olivat hyvässä kunnossa, ja huoltoasemia oli sopivasti. 

Etukäteen luin useammaltakin nettisivulta suosituksen, että lauttamatka Saarenmaalle kannattaa varata etukäteen. Me emme varanneet lippuja ja mahduimme silti hyvin lautan kyytiin. Tämä johtui varmaan siitä, että olimme matkassa sesongin ulkopuolella. Virossa lapset olivat vielä koulussa. Me koimme tämän sesongin ulkopuolella matkustamisen pelkästään positiiviseksi asiaksi, jota voimme suositella. Yöpaikat varasimme bookin.com:in kautta ja se sujui myös tosi hyvin. Majapaikkamme olivat hyvin pitkälle juuri sellaisia kuin kuvaukset antoivat ymmärtää ja varsinkin omakotitalo Kuressaaressa ja kerrostalohuoneisto Tarttossa olivat aivan nappivalintoja reilun kymmenen hengen porukalle.

Loppuviikko onkin sitten mennyt kotihommissa ja ihan tästä Puronvarren omasta kesästä nauttimisessa. Tuomi on kukkimisensa kukkinut, samoin päärynäpuut. Nyt on pihlajien vuoro kantaa huntujaan. Ukkonen on jyrissyt, vettä on satanut ja aurinko on paistanut. Sellaista perusmeininkiä siis. 

Taitteessa

Ensimmäisten kouluvuosieni aikana koulu loppui aina toukokuun viimeinen päivä. Jossakin vaiheessa tyyli muuttui ja koulu päättyi viikon 22 viimeisenä arkipäivänä, niin kuin tekee tänäkin vuonna. Tämän kevään olen elänyt entistäkin vahvemmin koulumaailman rytmin mukaan, koska tammikuussa löytynyt työpaikkani sijoittuu  myös koulumaailmaan. Viimeisten koulupäivien ja -viikkojen etenemistä on tullut seurattua niin kotona omien lasten kuin työpaikan lainalasten/nuorten mukana. Ja tänään oli oman palkkatyöni viimeinen päivä. Paperipinot on selvitetty, mapitettu ja arkistoitu. Työpaikan kaapit siivottu ja paikat järjestetty niin, että syksyllä on taas hyvä aloittaa uusi lukuvuosi. Hyvillä mielin suljin työpaikan koulumaailman ovet tietäen, että niistä samoista ovista saan kävellä taas elokuussa sisään. Miten paljon olenkaan oppinut tämän kevään aikana uutta. Ja miten iloinen olen siitä, että me saimme arjen pyörimään kohtuullisesti uudenlaisen elämänvaiheen keskelllä. Siitäkin kuulin epäilyjä työn alkaessa.

Oma eskarilaiseni lopetti tänään esikoulutaipaleensa. Kulunut vuosi eskarissa on ollut kaikin tavoin hyvä: mielekästä tekemistä, paljon uuden oppimista, kivoja kavereita, mukava ja osaava opettaja. Jos lapselta itseltään kysyttäisiin, niin hän olisi voinut jatkaa eskaria vielä monta viikkoa. Voiko vanhempana enempää edes toivoa? Hyvällä mielellä saamme odottaa kesän jälkeen koittavaa ekaluokkaa.

Isommat sisarukset saavat todistuksensa ja lopettelevat oman koulu-urakkansa huomenna. He odottavat kesälomaa innokkaammin mitä nuorin sisarensa, mutta onneksi mennyt kouluvuosi on heidänkin kohdallaan ollut enimmäkseen positiivisia asioita sisältävä. Välillä on väsyttänyt, mutta kaikesta on selvitty. Huomenna edessä on kesäloma ja kaikki mahdolliset kesätouhut.

Meidän kohta kaksi ja puolivuotias pikku-ukkomme oli myös viimeistä päivää hoidossa tänään. Hän saa olla kesälomalla yhdeksän viikkoa ja mikäli asiasta mitään ymmärtäisi, niin tänään olisi ollut suuri juhlapäivä. Päivähoidossa ei ole ollut mitään vikaa, mutta aika koville se on kuitenkin ottanut. Kuinka mielelläni kirjoittaisinkaan, että meidän nuorimmainen jää joka aamu iloisena hoitoon, eikä haluaisi lähteä sieltä iltapäivällä ollenkaan pois. Totuus on kuitenkin se, että neljän hoidossa vietetyn kuukauden jälkeen hän ei edelleennkään halua sinne jäädä. Lohduton itku korvissani olen ajanut lähes  joka aamu töihin ja vain sekä sydämen että järjen ehdottoman luja varmuus  siitä, että olen tehnyt oikean ratkaisun, on estänyt minua palaamasta takaisin ja jatkamasta kuopuksen kanssa kotiäidin elämää. Huomisesta eteenpäin onkin ihana ajatus, että pikku-ukko saa aamuisin nukkua niin pitkään kuin haluaa (ei halua), katsoa yökkäreissä Muumia ja aloitella päivänsä kaikessa rauhassa. Tämän kaiken hän on suuresti ansainnnut.

Lyhyesti tämän päivän tunnelman voisi tiivistää sanaan taitekohta. Sillä taitekohdassa me olemme ja elämme juuri nyt. Kevät taittuu kesään, kouluvuosi taittuu kesälomaan. Jotakin vanhaa jää taakse ja hetken aikaa elämme taitteessa, kunnes suuntaamme taas kohti uutta. Vauhti hidastuu, jotta voisi kohta taas nopeutua. Kaikki on tuttua ja uutta yhtäaikaa. Haikeaa ja hauskaa, levollista ja levotonta. Taitteessa kaikki pysähtyy, vaikka jatkaakin matkaansa. Siksi kesäkin on juuri oikealla paikalla, vuoden kahden puoliskon taitteessa.

Valkoista ja vihreää

Pihalla on vihreää ja valkoista. Ruoho kasvaa kohisten ja tuomet, koristekirsikkapuut ja päärynäpuut kukkivat kaikki yhtäaikaa kauniin valkoisina alkukesän morsiamina. 

Koululaiset odottavat jo malttamattomina kesälomansa alkua ja sitä samaa taitaa odottaa myös perheemme nuorimmainen, vaikkei sitä vielä osaa sanoiksi  pukeakaan. Oma kesälomani häämöttää myös viikon päässä, mutta en odota sitä siksi, että tuntisin olevani erityisesti loman tarpeessa. Koko kevät on mennyt yhdessä hujauksessa, eikä olo ole mitenkään erityisen väsynyt. Toistaiseksi työ ja uusi elämänvaihe on tuntunut vain ja ainoastaan virkistävältä. Mutta tottakai on mukavaa saada viettää kesä kotona, kun ei tarvitse miettiä missä lapset ovat ja miten pärjäävät. Jospa se pyykkikorin pohjakin näyttäytyisi kesän aikana useammin kuin  menneen talven aikana.

Vaikka kevään työt kodin ulkopuolella ovat tuntuneet erittäin virkistäviltä, olen huomannut, että tietynlaiselle pysähtymiselle ja ajattelemiselle ei ole juurikaan ollut aikaa. Päivät kuluvat aamusta iltaan vauhdilla ja vähän ennen nukahtamista huomaa, ettei ole ajatellut juurikaan muuta kuin juuri sillä hetkellä käsillä olevia asioita. 

Minä tarvitsen aikaa myös sellaista varten, että voin ajatella kaikkea muuta kuin käsillä olevia asioita. Välillä täytyy saada miettiä suuria, kurkotella pilviin ja niidenkin yli ja taas toisella hetkellä miettiä ihan tosi pieniä ja mitättömiä mikroasioita. Siinä minun kesäsuunnitelmani tälle kesälle: aikaa ja ajatuksia.

Askelmerkit vapusta äitienpäivään

Äitienpäivän aamuna verhon raosta pilkotti harmaa ja sateinen taivas. Jo yön aikana olin havahtunut siihen, että ikkunaan rummutti aivan rehellinen vesisade. Eikä tuosta sateesta voi olla harmissaan, sen verran kovasti keväinen maa vettä vaatii. Jo nyt huomaa ulos katsoessaan, miten pihalla ja lähipelloilla vihreä väri on suorastaan ryöpsätänyt esiin yön aikana. Vesi tekee ihmeitä!

Toukokuu on kulkenut varsin joutuisasti melkein puoleen väliin. Huhtikuun lopun super lämpimät säät ehtivät vaihtua talvisiksi ilmoiksi ja lumisateeksi, joka siirsi talvirenkaiden vaihtoa useammalla päivällä eteenpäin. Töissä siirryimme kimppakyyteihin sen mukaan, kenellä oli talvinakit auton alla ja kenellä ei. Lumi toki suli lähes yhtä nopeasti kuin tulikin, mutta ilma tuntuu viileältä lähes hellelukemien jälkeen. Äkkiä sitä tuohon lämpimään tottuu.

Muutenkin autot ja erityisesti niihin kuluva raha on ollut tämän kuun alkupuolen puheenaihe Puronvarresa. Asioilla on taipumus kasaantua ja niin on käynyt myös meidän autokuluille. Kun kuukauden sisään sijoittuu uusien kesärenkaiden hankitaa, sovittuja huoltoja, korjauksia ja sitten bonuksena vielä yllättäen eteentulevia korjauksia ja remontteja, puhutaan rahasummista jotka saavat hien kihoamaan otsalle. Mutta ilman autojakaan ei voi olla, jos asuu niinkin maalla kuin me asumme. Valintakysymyksiä, niitä nämä ovat. Ja jospa nämä meidän talouden pirssit nyt sitten kestäisivät pitemmän aikaa ilman sen suurempia investointeja. Toivotaan ainakin niin.

Toukokuu on samaan aikaan loppumisen ja alkamisen aikaa. Lasten koulutyöt alkavat pikkuhiljaa olla lopussa. Tuleva viikko on vielä ainakin yläkoululaisella varsin kokeiden täyttämä, mutta sen jälkeen taitaa kaikilla helpottaa. Edessä häämöttävät jo luokkaretki ja muut koulun keväiset ja sitä kautta keveämmät hommat. Talven harrastukset alkavat pikkuhiljaa päättyä ja puheissa toistuu yhä useammin "sitten kesälomalla"-lausahdukset. Valoisat ja aurinkoiset illat kutsuvat viipymään pihalla pitempään. Selkeää siirtymää talvesta kesään.

Ja tänään juhlitaan äitienpäivää. Onnittelut kaikille mahdollisille variaatioille, joita äideistä ja mummuista on!

Sammakkomaista menoa

Huhtikuun viimeinen viikonloppu on lopussa. Enää pari päivää jäljellä ja on aika siirtyä toukokuuhun. Tällä hetkellä tuntuu, että huhtikuusta jäävät päällimmäisinä mieleen loppukuun mahtavan lämpimät päivät, jolloin ehti moneen kertaan unohtaa sen, että vielä ei ole toukokuukaan. Aurinko on paistanut todella lämpimästi, hyttyset ja kärpäset ovat heränneet ja pääkoppa on kovasti ollut sitä mieltä, että nyt on jo kesä.

Iso osa perhettä oli viikonlopun partiolippukuntamme kevätleirillä. Tällä kertaa täysin odottamattomasta asiasta tuli merkittävä osa leiriä, sillä leiripaikamme sijaitsi pienen järven rannalla ja jo perjatai-iltana teimme tuttavuutta uusien leirikamujemme kanssa: 

"Kur, kur, sanoi vekkuli sammakko, kur kur, sanoi sammakkko".

Illalla peilityynen järven pinnalla saattoi helposti laskea parikymmentä pientä silmäparia tuijottamassa meitä rannalla olijoita, jotka tuijotimme takaisin. Samaan aikaan matalassa rantavedessä lillui toinen mokoma määrä sammakoita veden alla. Jos maltoimme olla hiljaa, kuulimme ihan oikean sammakkokuoron kurnuttavan kevätlauluaan rannalla. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt niin suurta määrää sammakoita samaan aikaan ja samaa sanoivat monet muutkin paikallaolijat.

En ole sammakoiden ystävä, en todellakaan. Minusta ne ovat iljettäviä. Mutta iljettävyydestään huolimatta, niiden touhuja oli tosi kiehtovaa seurata. Osa sammakoista saattoi kellua vedessä liikkumatta pitkiäkin aikoja, kauempana järven selällä näkyi äänettöminä liikkuvia renkaita, kun sammakot uivat (sammakkoa :D). Ja eiväthän lapset olisi lapsia, elleivät he olisi pyydystäneet sammakoita käsiinsä. Minä olin moisesta rohkeudesta kovasti vaikuttunut, vaikka samaan aikaan ilmoitin, että jos joku päästää sammakon käsistään hyppäämään minuun päinkään, niin koko hupi loppuu siihen. Hauskaa oli huomata, että tosi moni sellainen lapsi, joka minunlaillani inhosi sammakoita, uskaltautui kuitenkin sormella koskettamaan ja jopa vähän silittämään niitä, kun kaveri piti kädessään. 

Sammakot toivat meille hauskan lisän leiriohjelmaan. Rohkenen väittää, että jokainen leiriläinen muistaa takuulla lorkkimisen rannalla ja pelon sekaisen sammakoiden ihastelun. Perjantain ja lauantain lämpimmässä auringonpaisteessa kurnuttajat viihtyivät rantavedessä, mutta tänä aamuna pieni tuulenvire pyyhki järvenpintaa ja ilma oli muutenkin viilentynyt sen verran, että sammakot olivat kadonneet.

Kevättä ja karjalanpiirakoita

Kulunut viikko on kulunut... noh... nopeasti. Mutta siinä missä viikonpäivät ovat seuranneet toistaan vauhdilla, ulkona kevät on jotenkin tuntunut junnaavan paikoillaan. Ja mikäs ihme se on, yöpakkaset ovat paukkuneet, eikä päiväsaikaakaan lämpömittari ole ennätyksiä kolkutellut. Kun oma mieli on täysin valmis jättämään talven taakseen, tällainen paikallaan junnaava kevät tuntuu ärsyttävän hitaalta. Ja tällaista tämä taitaa olla joka vuosi, sen aina vain ehtii unohtaa. Mieli kiirehtii sulavan lumen edelle ja ajatuksissani haravoin pihaa, vaikka kulottuneen nurmikon paikalla on vielä lumihanki. Terassille on kiva kuvitella orvokkiamppeleita, vaikka syksyllä istutetut ja tätä nykyä ruskeiksi muuttuneet kanervat odottavat siirtoa sinne minne muukin haravointijäte kipataan. Se odotettu vaaleanvihreä, raikas, lämmin ja uutta kasvua puskeva kevät on kutkuttavan lähellä, mutta silti vielä matkan päässä.

Tänään pidimme oikein perinteisen leipomuspäivän äitin ja tätin kanssa. Työn alle otettiin karjalanpiirakat. Ennen aloittamista arvelimme, että paistamisen kanssa tulee kiire, mutta loppujen lopuksi työtahti oli juuri sopiva: yksi kauli piirakat, toinen täytti ja rypytti ja kolmas paistoi ja teki uutta taikinaa (ja hyppäsi ulkona kuvaamassa kaatuvaa puuta). Lopputuloksena oli parisataa maistuvaa piirakkaa ja väittely siitä miten ne jaetaan:D

Maistuvaa lauantai-iltaa kaikille, jotka tätä lukevat. Huomenna on erinomainen päivä menettää äänensä, jos ei ole tehnyt sitä jo ennakkoon!