Illan pimetessä taivaalta vihmoo räntää.
Kuvien kautta voin palata viime sunnuntaihin,
jolloin aurinko paistoi ja taivas oli huumaavan sininen.
En muista, että olisin koskaan marraskuussa
nähnyt noin mahtavan sinistä taivasta
ja kaunista auringonpaistetta.
Ulkona ollessa olo oli aivan epätodellinen:
vaikka tiesi, että on marraskuu,
silmät kertoivat maiseman näyttävän helmikuiselta.
Tänään annoin "jouluminälleni" luvan nousta ihan kokonaan esiin
ja laitoin tyttöjen suosiollisella avustuksella jouluvalot ikkunoihin.
Kyllä se taas vuoden jälkeen näyttääkin kauniilta ja tunnelmalliselta.
Kotokylällä kulkiessa huomaa,
että aika moni muukin on jo kaivanut valosarjoja esille
ja pikkuhiljaa valopilkut pimeydessä lisääntyvät ja lisääntyvät.
Oli hauska huomata, että lapset muistavat monia asioita menneistä jouluista.
Jouluvalot piti asettaa samoihin ikkunoihin kuin viime joulunakin,
koska "sillälailla ne on aina ollu, ne kuuluu nuin".
Muitakin joulukoristeita muisteltiin ja lupasin loppuviikosta kaivaa koristelaatikot esille.
Pitäisi kuulemma päästä rakentamaan tonttukylää
(= kaikki tontut järjestetään takkahuoneen takanreunalle ja siellä niillä leikitään.
Ei puhettakaan, että niitä voisi asetella nätisti jonnekin muualle,
vaikka sitäkin aina yritän. )
Samoina toistuvat asiat tuovat turvallisuutta ja järjestystä maailman kaaokseen.
Kyllä minustakin tuntuisia oudolta,
jos lapsuudenkotini joulutähi
(joka ei kylläkään ole enää sama kuin lapsuudessani
ja sekin oli jo kyllin kamalaa,
kun se vanha hajosi ja oli pakko ostaa uusi)
ripustettaisiin johonkin muualle kuin tuvan suurimpaan ikkunaan
(se on ollut siinä AI-NA).
Ai niin, en ole kyllä asunut lapsuudenkodissani enää aikoihin,
mutta siitä huolimatta valaistu joulutähti kuuluu tuvan isoon ikkunaan. Piste.
Viikko vierii, vierikäämme sen mukana!
Mää yritän vieriä, vaan hiukan tökkii :D Aika kuluu virkaten ja sivusilmällä seuraan tuota Saunatuvan remonttihanketta :) Mukavaa viikkoo sinne
VastaaPoistaSehän kuulostaa hyvältä: virkkaaminen ja remontin päällysmiehenä toimiminen:) Mukavaa viikkoa sinnekin!
Poistatotta puhut!valaistu joulutähti kuuluu ikkunaan,meillä se koristaa +valaisee olkkarissa :)
VastaaPoistaKaikissa kodeissa omat joulutavat ja perinteet. Siitähän se koti syntyy.
PoistaPitäsköhän mun kaivella kätköistäni se tähtönen tuohon ikkunaan.Nyt kyllä joulusää on kaukana,kun tuulee ja vettä sataa ja on armottoman liukasta.Kaunis lumipeite katosi ja jää tuli tilalle.Jospa ne jouluvalot piristäisivät.
VastaaPoistaKaiva ihmeessä. Adventti aivan tuossa nurkan takana.
Poista