lauantai 30. marraskuuta 2013

Marraskuu summa summarum

Marraskuun viimeisen päivän ilta.
Aika vilkaista taaksepäin,
mitä jäi vuoden toiseksi viimeisestä kuukaudesta käteen?

M -myrsky
Eino-myrsky tuli ja vei sähköt.
Avartava ja tarpeellinen kokemus.

A - arki
Elämä on pyörinyt hyvin tavanomaisissa kuvioissa.
Arkea edessä ja takana.

R -rakentelu
Legoista saa aikaan vaikka mitä.
Lapset ovat viime aikoinan rakennelleet legoilla paljon.
 
R -rauha
Nimi, joka löytyy sekä mummultani että yhdeltä lapseltani.
Samaan aikaan olotila, jonka soisi olevan jokaisella.
 
A - adventti
On virallisesti vasta huomenna, 
mutta ajatukset ovat olleet alkavassa joulun ajassa jo pitkään. 
En mielestäni ole joululla stressaaja. 
Tykkään tunnelmoida, pölykoirista viis:)

S -sairastelu
Kuumetta, kurkkukipua, päänsärkyä, mahatautia.
Joskus sairastetaan enemmän ja joskus vähemmän.
Tässä kuussa valitettavasti enemmän.
Onneksi ei mitään vakavaa kuitenkaan.



K - kynttilät
Nyt eletään kynttilöiden kulutuksen kulta-aikaa.
Huomaan seuraavani lehtien mainoksia, 
mistä saisi halvimmalla isoja pakkauksia öljykynttilöitä pihalyhtyihin 
(joku voisi kutsua tätä jo aika säälittäväksi toiminnaksi...).

U -urheilu
Mitä se on?
Ai, pitäisikö liikkuakin?
 Jos mää sitten huomenna...

U - Uuno Turhapuro
Kaikesta junttiudestaan huolimatta hyviä elokuvia.
Nyt katse kääntyy kohti joulukuuta.
Ihanaa!
Suunnittelin ensin tekeväni tänne Puron varren oman 
joulukalenterin viime vuotiseen tapaan,
mutta ajankäytön rajat tulevat nyt vastaan.
Maanantaina kutsuu uudenlainen arki, työarki.
Työpaikka on täällä kotona,
mutta kone pysyy kiinni päiväajat ja kotityöt tehdään vasta illalla.

Leppoisaa lauantai-iltaa kaikille!

15 kommenttia:

  1. Mukavia nämä kuukausikatsaukset :) Hyvää viikonlopun jatkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla:) Hyvää viikonlopun jatkoa sinullekin!

      Poista
  2. Näitä on mukava lukea. Tulee itsekin miettineeksi onko kulunut kuukausi pitänyt sisällään jotain erityistä. Mukavia puuhia paitsi sairastelut ei tietenkään, mutta hyvin todettu, etteivät onneksi ole mitään vakavaa kuitenkaan. Oletko huomannut, että alapalkista on kadonnut vaihtoehto "hauska"? Onko se vahinko vai poistitko tarkoituksella? Hyvää Hoosiannaa Puron varteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun asetuksissa "hauska"-vaihtoehto näkyy koko ajan. Mistäköhän johtuu, että sulla ei näy...? En sitä kyllä mitenkään tarkotuksella oo piilottanut. Hyvää Hoosiannaa myös sinne suunnalle!

      Poista
    2. Säätelin noita asetuksia uudelleen. Näkyyköhän nyt?

      Poista
    3. Hyvä, eiköhän se sitte näy muillakin:)

      Poista
  3. Sää siis poltat nähtävästi öljykynttilöitä lyhdyissä? Meidän isäntä oli ostanut niitä meille parvekelyhtyihin, mutta huomasin niissä tekstin, että kynttilän saa sytyttää vain kerran. Eli sen pitäisi antaa palaa yhtäjaksoisesti sen 55 tuntia, mitä siinä on sitä paloaikaa. Miten sää teet, sammutatko niitä välillä vai annatko palaa kerralla loppuun? Meillä nuo lyhdyt on parvekkeella, enkä todellakaan voi antaa niiden palaa kerralla loppuun, koska parvekkeella olevia lyhtyjä on pakko valvoa koko ajan, eli ei voi jättää palamaan esim. yöksi. Eli mikä sulla on kokemus öljykynttilöistä, voiko niitä sytyttää vielä uudelleen, jos ne kerran sammuttaa? Vai sammutatko ollenkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy tunnustaa, että kuulen ensimmäistä kertaa siitä, ettei öljykynttilöitä voisi sytyttää uudelleen. Kyllä olen sytyttänyt uudelleen monta monituista kertaa ja ihan hyvin on toiminut. Paloaika saattaa tosin silloin jäädä ilmoitettua lyhyemmäksi, jos kynttilöitä polttaa vain hetken kerrallaan eli jos haluaa maksimaalisen hyödyn kynttilöiden paloajasta, kannattaa ehkä valita joku vähän lyhyempään palava kynttilä. Parvekkeella ei varmastikaan kannata polttaa lyhtyjä ilman valvontaa. Tuulisella säällä ne voi heilahtaa sisälle ja sytyttää palon. Meillä lyhtyjä palaa pihalla pitkin yötä, mutta ne on sijoitettu siten, ettei niistä oo vaaraa. Esim. pihagrillin päällä palaa lähes aina lyhtyjä, mutta niiden ympäristössä ei ole mitään palavaa. Jos lyhty kaatuu, se tippuu hankeen.

      Poista
    2. Ok. No näin ajattelinkin, että ehkä ne kuitenkin voi sytyttää uudelleen. Täytyy ottaa ne käyttöön sellaisina päivinä, jolloin ollaan koko ajan kotosalla, niin voi polttaa vähän pidempään kerralla. Meillä on parvekkeella lyhdyt kiviseinän vieressä ja lattiakin on betonia, joten on siinä mielessä turvallista, ei tuolla puuosia ole kuin pikkuisen kaiteessa. Varovainen noiden kanssa saa olla, kuten tulen kanssa yleensäkin. Eilen pojat sai kaksi lyhtyä, joissa voi polttaa tuikkuja, mutta niiden sanottiin olevan vain ulkokäyttöön. No, eihän ne tuikut tuolla pakkasessa kovin pitkään palaneet, eli ovat varmaankin ulkokäyttöön, mutta ei talvikäyttöön. ;) Täytynee ostaa niihin lyhtyihin jotain pienempiä lyhtykynttilöitä. Mää oon näissä lyhtyasioissa ihan aloittelija, mies löysi viime kesänä roskiksesta meidän kaksi lyhtyä, ja toiset kaksi saatiin eilen. :)

      Poista
    3. Teillähän on sitten talouden lyhtymäärä noussut prosentuaalisesti laskien huimasti;) Lyhdyissä kannattaa muuten siksi polttaa öljykynttilöitä, että ne eivät nokea. Tuikut on myös mun kokemuksen mukaan huonoja tai ainakin lyhytikäisiä lyhdyssä palajia.
      Tuntuu muuten jotenkin tosi huvittavalta keskustella sun kanssa lyhdyistä, koska oon aina jotenkin ajatellut, että minä oon jouluihminen, sinä et oo, etkä polta juurikaan lyhtyjä missään. Vaikka toisaalta, ei lyhdyt ja joulu oo sama asia. No, hauska aihe kuitenkin:)

      Poista
  4. Mukavia muisteloita marraskuulta. Tuntuu, että marraskuu hurahti todella nopeasti. Ja kauniin jouluisen kuvankin olet napannut ja blogisi ulkoasuakin muuttanut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo kuva on tainnut vilahtaa täällä jo vuosi sitten, sillä se on viime joulunaikaan otettu.

      Poista
  5. Kynttilät! Ne kyllä pelastavat tässä pimeydessä. PIhalyhdyt kuulostavat tosi upeilta. Mukavilla mielin joulukuuhun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Valoa kansalle jne. Mukavaa joulukuuta sullekin!

      Poista