Mistä johtuu, että piparkakkutaikinaa tehdessä sen määrä tuntuu suurelta,
mutta valmista taikinaa katsellessa tulee tunne,
ettei se riitä mihinkään?
Miksi piparkakut maistuvat ennen paistamista paremmilta
kuin paistamisen jälkeen?
Miksi ihmeessä niitä edes paistetaan?
Miksi taikinaa tehdessä vähintään yksi mausteaine puuttuu,
vaikka edellisenä päivänä on ollut varma siitä,
että kaikkia tarvittavia aineita on kotona?
Millä todennäköisyydellä sitä puuttuvaa maustetta
löytyy kaksi avaamatonta pussia/pakettia välittömästi sen jälkeen,
kun taikina on valmis ja jääkaapissa?
Miksi lapsi lätkäisee piparkakkumuotin keskelle kaulittua taikinaa sekunti sen jälkeen,
kun ohjeeksi on annettu "aloita reunasta"?
Miksi juuri piparkakkuleipojaisten jälkeen keittiö näyttää siltä,
kuin sinne olisi heitetty savukranaatti?
(Eikä meiltä edes palanut kuin se kuuluisa viimeinen pelti)
Miksi minulla on nykyään niin vähän aikaa blogin päivittämiseen?
Onko syy savukranaateissa?
Tämä päivitys kuulukoon sarjaan
"Syvälliset ja erittäin tärkeät mietteet ja ajatukset,
jotka on ehdottomasti jaettava koko maailmalle".
Hyvää lauantai-iltaa!
Puron varresa vietetään viikon yhtä odotetuinta hetkeä:
syödään karkkia ennen saunaan menoa.
Kyllä nuo hopeatoffeet ovatkin hyviä.
Kiitos jälleen kaikille kommenttia jättäneille ja täällä muuten vaan vieraileville!
Ole vain iloinen .kun lapset ovat innokkaana leipomassa.Voi olla ,että murkkuiässä ei sitten kiinnosta pätkääkään,tai voi olla että ovat valinneet elämänurakseen jotain ruokaan liittyvää.Aika näyttää ja kyllä lapsien ollessa pieniä elämä on parhaimmillaan,vaikkei se aina arjen pyörityksessä siltä tunnukkaan.
VastaaPoistaJa mää kun nimenomaan toivon, että muutaman vuoden päästä mun ei tartte leipoa ollenkaan, kun lapset hoitaa koko homman... Ei tässä elämässä mitään vikaa oo, jos jotain toivoisin, niin ehkä vähemmän niitä "ammutaan savukranaatilla"-tilanteita.
PoistaOlipa hauska, hekotan täällä ääneen! Tuo yksinäinen hattivatti keskellä piparitaikinaa on kyllä vuoden joulukuva. Mukavaa herkkuiltaa ja lämpöisiä löylyjä! Me pakkaillaan täällä.
VastaaPoistaPitäisikö harkita siitä vuoden joulukorttikuvaa;D Hyvää reissua teille! Toivottavasti kaikki menee mukavasti.
PoistaMukavaa viikonloppua teille sinne <3
VastaaPoistaMeillä lastenlasten viikonloppu :D
tuksu
Teilläkin riittää vilskettä:D Hyvää viikonlopun jatkoa myös teille!
PoistaPiparitaikina on on paljo pariempaa ku ite piparit :D jotaki kertoo ehkä myös se, että muutama viikko sitte yks meijänluokkalainen vetas kesken äikäntunnin repustaan piparitaikinalaatikon ja alako popsiin sitä :D ja myös hopeatoffeet on hyviä!
VastaaPoistaHyvää lauantai-iltaa teillekkin!
Aika hyvä veto:D Mutta niin se vaan on, pipariTAIKINA on parempaa kuin paistetut piparit. Mukavaa sunnuntaita!
PoistaNamskis! Minä tykkään ihan hirmusti piparkakkujen tuoksusta. Taikinan valmistaminen on koko leipomisen paras vaihe. Laitan mausteita yleensä paljon enemmän kuin reseptissä seisoo. Sain eräänä jouluna lahjaksi piparkakkutalokirjan, jossa on erittäin mielenkiintoista asiaa piparkakkujen historiasta. Kalliiden mausteiden aikana piparit ovat olleet luksustuote, jonka mausteilla on uskottu olevan terveyttä edistäviä vaikutuksia. Todellista terveysruokaa siis!
VastaaPoistaSavukranaatteja on liikkeellä. Meillä S:lla on joku ihmeen vimma tyhjentää - tai siis siivota, kuten hän itse sanoo - laatikoita. Ja sehän käy niin, että avataan laatikko, inventoidaan sisältö heittämällä kaikki lattialle ja valikoimalla niiden joukosta ne tavarat, jotka kiikutetaan edelleen ympäri huushollia keksien niille uusia leikkitarkoituksia... Huoh! Otan kohta käyttöön niksin, jonka näin eräällä kuororeissullamme Saksassa: päivän päätteeksi joka lapselle käteen iso jätesäkki, jonne kaikki irtokama kerätään. Sen jälkeen hommana on palauttaa tavarat paikoilleen. Tai jos laiskottaa, tunkea koko säkki sellaisenaan lähimpään tyhjään kaappiin :)
Tuki&survo-menetelmä on oikein hyväksi havaittu:) Piparkakkujen tuoksu on yksi joulun hyvistä tuoksuista: kodikas, lämmin, mausteinen... hyvä.
PoistaOlettepa te aikaisessa. :D Meillä tuo on ehkä edessä vasta kuukauden päästä, jos silloinkaan. ;) Mun mielestä kaupan pienimmässä piparitaikinassa on aivan liikaa sitä taikinaa, meille riittäisi vähemmänkin, kun ei niitä syö kuin lapset.
VastaaPoistaPiparit on syöty, joten uusia pitäisi leipoa tilalle. Jos taikinaa on liikaa, niin sitten vaan tekee paksumpia pipareita:D
PoistaHyvä vinkki tuo paksummat piparit - siitä kaupan puolen kilon taikinasta tulee muistaakseni kaksi peltillistä eli yksi pelti per lapsi, ja se on kyllä riittänyt vallan mainiosti niinä kahtena vuotena, jolloin meillä ylipäätään on pipareja tehty... Ehkä se on ihan sopiva määrä, pojat saa kokeilla leipomista, mutta ei ehdi mennä hermot (mulla). Toisaalta aivan hyvin pärjää ilman pipareitakin. :)
PoistaNo ei teillä kyllä paljoa pipareita kulu. Mää voin aluksi syödä yhden paketin ja leipoa sitten toisen...:D
Poistamukavia ajatuksia ja kysymyksiä :)
VastaaPoistaKiitos:)
PoistaOlipa siinä pohdittavaa kerrakseen! Ihailen kyllä, että jaksat tehdä piparitaikinan itse. Mä en ole koskaan edes kokeillut vaan olen tyytynyt kaupan taikinaan. Mä ajattelin käydä ostamassa uuden piparimuotin. Jospa sitten tulisi leivottuakin eikä vain ajateltua asiaa.
VastaaPoistaTaikinan tekeminen ei ole hankalaa. Ainut hankaluus on se, että pitää ennakoida sen verran, että tekee sen leipomista edeltävänä iltana. Suosittelen kokeilemaan. Pehmeä taikina on hyvää ja kotiin tulee hyvä tuoksu.
PoistaHyvää pohdittavaa :) Minä en kyllä tykkää yhtään siitä taikinasta vaan vasta paistetuista pipareista. Meillä on piparit vielä tekemättä, mutta jossain vaiheessa kokeillaan kans.
VastaaPoistaOlisi meidänkin ehkä pitänyt vähän lykätä leipomista, sillä piparit on nyt syöty viimeistä murua myöten. Ei muuta kuin uusia leipomaan.
Poista