lauantai 9. marraskuuta 2013

Uusi vieras lintulaudalla

Tämmöinen kaveri on tullut tutuksi lintulaudan ruokavieraana.
Kuva on hämärä, koska yritin ikkunan läpi tsuumata mahdollisimman lähelle.
Orava ei ollut moksiskaan, vaikka meitä seisoi monta naamaa lasin takana,
eivätkä pienimmät todellakaan malttaneet olla hiljaa.
Jälleen kerran meni tosi talteen olohuoneen ikkunoiden pesu...
Pimeässäkin tietää minkä ikkunan kohdalla on lintulauta,
juuri siinä, missä ikkunaa on nuoltu.
 
Eräässä orava-laulussa lauletaan, miten orava "pikku hampahin siementä syö".
Ja olihan se aika suloisen näköistä, 
kun orava nappasi auringonkukansiemenen käpäliensä väliin 
ja syödä mussutti sitä kuin suurtakin herkkua. 
Mitään suuria gourmet-hekkuja emme aio oravaa varten hankkia,
vaikka mietein kyllä, 
että pitäisikö tupsukorvaa muistaa jouluna ihan oikeilla pähkinöillä...

 Oravan ollessa lintulaudalla, linnut nokkivat pudonneita siemeniä maasta.
Mutta heti oravan loikittua pois, 
linnut valtaavat oman lautansa takaisin.
Nämä hetket lintulaudan elämää seuratessa ovat sopivia arkipäivän biologian tunteja.
Havaitsimme, että oravan turkin väri on alkanut harmaantua talviturkiksi.
Linnuista olemme tunnistaneet talitintin, punatulkun, tilhen, 
sinitiaisen, rastaan, keltasirkun ja tikan.
Aika tyypillisä lintulaudan talvivieraita siis. 
Viime talvena pihapiirissä pyöri pari fasaania myös.

Eläinaiheisissa tunnelmissa täällä ollaan.
Kohta saunan lämmitykseen.
Mukavaa lauantai-iltaa kaikille!

10 kommenttia:

  1. Mukavaa seurattavaa ja siinä lapset oppivat,että kerran aloitettua ruokintaa ei voi eikä saakkaan keskeyttää ennenkuin keväällä.Vanhin varmaan ylettyy jo lintulaudalle lisäämään syömistä.Siinäpä pieni askare koulusta tultua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ylettyy ja lintujen ruokkimisesta onkin tullut Kasperille kuuluva kotityö. Jospa tästä saisi jonkinlaisen pitkäjänteisyyden siemenen kylvettyä samalla...

      Poista
  2. Ompas kiva vieras lintulaudalla. Kyllä nuo oravat on niin söpöjä :) Me ollaan kanssa viritelty lintulauta ja kovasti siellä lintuja on käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläkin pikkuneiti varmasti tykkää katsella lintujen touhuja.

      Poista
  3. Lintulaudan lintujen seuraaminen on mielenkiintoista. :) Enpä muista niillä seuduilla koskaan itse nähneeni fasaania. Kai sekin laji valtaa itselleen lisää elintilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime talven fasaanit taisivat olla karkuteillä, näin ainakin muistelen jonkun tienneen. Vielä ei ole tälle syksylle niitä näkynyt, eikä välttämättä näykään.

      Poista
  4. oravat ovat suloisia :) pääkaapunnissa asuessani oli suloista kohdata puistossa oravia,jotka tulivat ihan kämmeneltä syömään :)
    meillä niitä fasaaneja piisaa keväällä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas kesyjä oravia. Meidän orava ei välitä ikkunan takana tuijottajista, mutta lähtee kyllä karkuun, jos ulkona joku yrittää lähestyä.

      Poista
  5. Ihana kurre! Kivaa, että lapsilla on ikkunasta seurattavana lintulaudan vierasketju :) Kunhan vielä itse muistaa sen laudan käydä täyttämässä säännöllisesti, nimimerkillä "Laitanko muistutuksen kännykkään..." :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin tärkeää muistaa, että täyttää lintulaudan säännöllisesti. Nyt on maa vielä sulana, niin oon antanut lintujen syödä siemenet ihan viimeiseen jyvään asti ja vasta sitten täyttänyt, mutta pakkasten tullen täytyy olla liikkeellä jo vähän aiemmin.

      Poista