Alkuvuoden kirjakatsaus

Miten monta maailmaa jäisikään tuntematta, jos kirjoja ei olisi olemassa. Ja miten paljon helpommin raskaammistakin päivistä selviää, kun siellä täällä on pieniä keitaita, joilla voi hetkellisesti unohtaa kaiken p****n ja sukeltaa aivan muualle. Eläköön pienet pakopaikat arjen keskellä! Jollekin nuo pakopaikat ovat autotalleja ja verstaita, joihin mennään hetkeksi ihan rauhassa itsekseen tekemään jotakin itselle mieluista. Toisen pakopaikka löytyy lenkkipolulta, kolmannen television äärestä ja neljäs uppoutuu elokuviin, käsitöihin, maalaamiseen tai vaikkapa leipomiseen. Ja sitten olemme me, jotka luemme. Mikä maailma avautuukaan ihmiselle sinä hetkenä, kun hänelle selviää, että peräkkäin aseteltuna kirjaimet muodostavat sanoja, sanat lauseita ja lauseet kokonaisia tarinoita. Kirjat tuovat aivan lähelle tuhat ja yksi maailmaa, joiden olemassaolosta emme muuten tietäisi mitään. Ne viihdyttävät, opettavat, naurattavat ja viisastuttavat. Joskus myös suututtavat ja itkettävätkin. 

Joulun ja alkaneen vuoden aikana olen ehtinyt lukemaan kolme kirjaa. Kaksi niistä tarjoili viihdytystä oikein olan takaa, hyvää mieltä ja ajattelemisenkin aihetta. Kolmatta kirjaa en lukenut viihdystysmielessä vaan enemmänki matkaeväänä, pieninä palasina iltaisin.

Alexander McCall Smith: "Kelpo rouva johtajat, Mma Ramotswe tutkii"

Mma Ramotswe on botswanalainen Naisten Etsivätoimista Nro 1:n omistaja ja yksityisetsivä, jolla on valkoinen pakettiauto, lempeä sydän ja perinteinen ruumiinrakenne. Hänestä kertovia kirjoja on pitkästi toistakymmentä, eivätkä kirjat ole nimestään huolimatta mitään perinteisiä dekkareita vaan ennemminkin lempeitä ja sydämellisiä katsauksia ihmisiin ja meidän omituisuuksiimme. Kirjat voi kaikki lukea itsenäisinä teoksina, vaikka niissä samat päähenkilöt kaikissa ovatkin. 

Sen lisäksi, että Mma Ramotswe tarjoilee lukijalleen hyvää mieltä ja kuppitolkulla rooibos-teetä, kirjat avaavat uudenlaista kuvaa Botswanasta ja Afrikasta ylipäätään. Itselläni ainakin on Afrikasta hyvin stereotyyppisiä mielikuvia nälkiintyneistä lapsista, sisällissodista ja suurimmaksi osaksi kaikenlaisesta kurjuudesta. Positiivisina puolina mieleen tulevat ensimmäisiksi jännittävät ja pelottavat eläimet ja television luontodokumenttien kuvat kansallispuistojen auringonlaskuista. Mma Ramotswe-kirjat tuovat lukijan eteen aivan tavalliset ihmiset Botswanassa, tavallisissa toimissaan. Ei erityistä kurjuutta, ei sotia, tavallista elämää ja arkea, jossa eletään mukavien ja ärsyttävien ihmisten kanssa yhdessä, niin kuin missäpäin maailmaa tahansa.

Tässä muutama lainaus kirjasta: "Menneisyys pitää sekä muistaa että unohtaa". Ja toinen ajatus Mma Ramotswen aviomieheltä J.L.B. Matekonilta, joka on ammatiltaan automekaanikko: " Öljynvaihto, sitä me tarvitsemme aika ajoin, olimme sitten autoja tai ihmisiä. Muitakin yhtymäkohtia on. Moottoria pitää kohdella lempeästi, niin kuin ihmisiäkin. Eteenpäin pääsee paremmin kuin taaksepäin - sekin pätee sekä autoihin että ihmisiin."

Suosittelen lämpimästi koko kirjasarjaa hyvänmielen lukemiseksi.

Toinen tänä vuonna loppuun saatettu kirja oli yöeväänä muutamana iltana. Se on Eero Junkkaalan kirjoittama "Olet vapaa"

Kirja ei ole paksu ja muutenkin se on hyvin nopealukuinen. Kyseessä on enemmänkin vihkonen, johon on kirjoitettu lyhyitä ja ytimekkäitä opetuksia kristityn vaellusta varten. Niitä on ollut hyvä lukea iltaisin tai aamuisin mietiskelyteksteiksi itselle.

Eero Junkkaala kirjoittaa selkeästi ja tykkään siitä, että hän on teksteissään jättänyt korkealentoiset teologiset termit lähes kokonaan pois. Jos olen kuitenkin ihan rehellinen, niin tämä kirja/vihkonen ei kuitenkaan pääse ihan korkeimmalle korokkeelle hengellisten kirjojen "kisassa". Sinällään tässä kirjassa ei ollut yhtään mitään vikaa, mutta ehkä se olikin juuri se juttu, jota jäin kaipaamaan. Olisin kaivannut aika ajoin vähän enemmän rosoista tarttumapintaa tähän raatorehelliseen arkeen. Sitä kautta tekstit olisivat koskettaneet enemmän. Nyt jäi väliin vähän sellainen pinnallinen tunne.

Ja tänään sain luettua loppuun Tuomas Kyrön uusimman kirjan "Ennen kaikki oli paremmin, Mielensäpahoittaja".

Olen lukenut kaikki edellisetkin kirjat tästä mainiosta herra Mielensäpahoittajasta ja tykkäsin tästä uusimmasta kirjasta aivan yhtä paljon kuin edellisistäkin. Tuomas Kyrön huumori ja terävääkin terävämmät havainnot elämästä uppoavat minuun täysin. Useassa kohdin huomasin mielessäni nyökkäilevän samanmielisesti kirjan päähenkilön kanssa, välillä nauroin ääneen ja toisinaan löysin itsestäni sen pienen mielensäpahoittajan, jonka uskon elävän meissä kaikissa.

En ihmettele lainkaan, miksi Mielensäpahoittaja on astellut karvalakki päässään tai vaihtoehtoisesti ajannut Voorti Eskoortilla suomalaisten sydämiin. Kirjaa lukiessa silmien ohi vilistävät sanojen lisäksi kuvat. Kuvat ihmisistä omassa elämänhistoriassani. Kuvat ihmisistä, jotka ovat joskus olleet, ovat edelleen ja kuvat omasta itsestänikin. Uskallan tehdä luvattoman laajan yleistyksen ja väitän, että jokaisessa kyläyhteisössä, suvussa ja perheessä on ihmisiä, jotka olisivat voineet antaa joitakin piirteitä Mielensäpahoittajalle ja se tekee tästä Sysi-Suomen suorapuheisesta jäärästä koko kansan hahmon. Ja kuten jo tuossa edellä kirjoitin, uskon ja oikeastaan vähän toivonkin jokaisen lukijan löytävän myös itsestään palan mielensäpahoittajaa.

Pari pientä otetta kirjasta: "Meteli loppuu, kun tulee ikää, vatsaa ja perhe. Kyllä on kapina suhteessa siihen kuinka vähän omistaa ja kuinka vähästä on vastuussa. Silloin voi meuhkata ja vaatia maailmalta. Sitten tulee se hetki, kun ymmärtää että maailma ei ole meille mitään velkaa, vaan me sille."

"Elämään täytyy suhtautua kuin 50 kilometrin hiihtoon. Kisaa ei jätetä kesken, vaikka voitelu epäonnnistui. Pitää oksentaa, hidastaa vauhtia ja kerätä voimia."

Tällaisia kirjoja minä olen alkuvuonna lukenut. Jos jollakin on vinkata hyviä kirjoja, niin antakaa kommenttiboksin laulaa.