perjantai 3. huhtikuuta 2020

Koronapäiväkirja ke-pe 1.-3.4.2020 "Kouluruokaa tarjoo kunnon väki...."


Kalenterista kääntyi lehti huhtikuulle. Uusi kuukausi toi tullessaan lumisateita, joita ei nyt enää tässä vaiheessa olisi niin kaivannut. Onneksi ensi viikolle säätieto lupaili sen verran kovia lukemia, että eiköhän se kevät jatka matkaansa tänne meillekin.

Uusi kuukausi toi tullessaan uuden etuuden etäkoululaisille. Kaupunki tarjoaa kaikille etäopetuksessa oleville kouluruuan. Täytyy myöntää, että tämän kaltainen etuus ei ollut käynyt minulla mielessäkään. Jotenkin ajattelin, että kerran lapset ovat kotona, he myös syövät kotona ja sillä hyvä. Siksi minulle tulikin aika yllätyksenä, kun koulun taholta tuli wilma-viesti, jossa pyydettiin ilmoittamaan mikäli kotona olevat koululaiset haluavat saada kouluruokaa. 

Eipä tällaiseen tarjoukseen tarttumista tarvinnut miettiä sen kummemmin. Kun kerran joku muu tekee ja tarjoaa päiväruuan, miksi en sitä ottaisi vastaan. Nyt pystyn itsekin tekemään päivällä töitä ihan siihen asti, että ruoka pitää lähteä hakemaan. Sen verran ruuan eteen nimittäin täytyy tehdä, että sen käy hakemassa koululta tiettynä aikana. Meille tämä ei ole ongelma, koska asumme lähellä koulua. Sitä mietin, että sellaiset perheet, joissa koululaiset ovat yksin kotona ja koulu automatkan päässä, eivät ehkä pysty tätä etuutta käyttämään elleivät sitten pysty sopimaan ruuan hakemisesta jonkun toisen perheen kanssa.

Kahden päivän kokemuksella voi sanoa, että ruoka on ihan tavallista perusruokaa, emmekä toki muuta odottaneetkaan. Ruoka toimitetaan kylmäpakattuna, eikä siihen sisälly mitään lisukkeita. Annokset ovat melko reilun kokoisia, niistä saa kyllä varmasti mahansa täyteen jokainen koululainen. Tänään ruuaksi oli jauhelihakeittoa ja kun laitoin neljän koululaisen annokset kattilaan lämmittämistä varten, keittoa oli niin paljon, että loppujen lopuksi me söimme sitä koko perhe.

Tyytyväinen veronmaksaja kiittää ja kuittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti