torstai 23. huhtikuuta 2020

Koronapäiväkirja ma-to 20.-23.4. "Pihan kevätpuuhia"




Pihan kevättöitä ei ole peruttu. Onko se sitten hyvä vai huono asia, riippuu varmaan paljolti siitä, keneltä kysytään. Minä tykkään pihatöistä siihen asti, kun ne pysyvät kohtuullisella tasolla. Meidän piha on mielestäni sopivan kokoinen ja pihatöistä selviää aika vähillä murinoilla. Toistaiseksi olemme aloittaneet haravoinnin kuivimmista kohdin ja vadelmapensaat sekä päärynäpuut on leikattu.

Näin keväisin mielessä lentelee monenlaisia suunnitelmia, mitä kaikkea kivaa pihalle voisi laittaa ja istuttaa. Suurin osa suunnitelmista jää haaveilun tasolle, mutta jokin taika tuossa talven jäljiltä ruskeassa maassa on. Se on ruma, mutta siitä on pakko tykätä.

Ostin pääsiäiseksi kotiin helmililjan ja useampia ruukkuja narsisseja. Kukat ovat nyt kukkimisensa kukkineet ja ajattelin kokeilla, mitä ne sanoisivat, jos istuttaisin sipulit isoon sinkkisaaviin ja katsoisin mitä niille tapahtuu tämän kesän aikana ja saataisiinko ensi keväänä ihana saavillinen kevätkukkia. Olen joskus aikaisempina vuosina laittanut pääsiäisnarsissien sipulit maahan johonkin kukkapenkin kulmaan, mutta koskaan ne eivät ole sieltä seuraavana kesänä nousseet. Tiedä sitten mikä on syynä, mutta ainakin joskus olen laittanut sipulit aivan liian varjoisaan ja kylmään paikkaan. 

Nyt ajattelin, että voisivatko paremmin saavissa, jota voi siirrellä. Meidän pihan perälle valmistunut kasvihuone/kesämaja sai tänään ensimmäiset asukkaansa, kun istuttamisen jälkeen siirsin sinkkisaavin sinne sisälle. Siellä pitäisi ainakin olla lämpimämpää kuin pihalla. Ja jos tämä ei onnistu, niin mitäpä se haittaa. Onpahan kokeiltu ja sitten tiedän, ettei kannata toista kertaa kokeilla.

Onko ruudun toisella puolella keväisten pihatöiden ystäviä vai enemmänkin vihamiehiä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti