tiistai 14. elokuuta 2012

Alku

Yllä oleva kuva on otettu kuun alussa, joten nyt viljapelto kellertää enemmän. 
Tämän tyyppinen maisema on liittynyt lapsuudestani asti koulujen alkamiseen. 
Vielä on kesä, mutta se kallistuu kovaa vauhtia kohti syksyä. 
Ilma tuoksuu raikkaalle ja siihen sekoittuu kypsyvän viljan tuoksu. 
En pysty sitä tuoksua sen kummemmin kuvailemaan, 
mutta luulen, että ainakin kaikki he, jotka maaseudulla elävät tai ovat eläneet, 
tietävät mistä puhun. 
Se on syksyn tuoksu.
 
Koulujen alku merkitsee monenlaisia muitakin alkuja. 
Koululaiset siirtyvät (yleensä) seuraavalle luokka-asteelle 
ja uusi lukuvuosi pyörähtää käyntiin. 
Erilaiset harrastusryhmät aloittavat toimintansa kesätauon jälkeen 
ja kaikki muutkin "kesäaikataulut ja kesäseisokit" palaavat normaaliin elämänrytmiin viimeistään koulujen alkamisen myötä. 
Vaikkei omaa elämää koulujen alku suoraan koskettaisi, 
niin uskoisin, että epäsuorasti sen lähes jokainen omassa elämässään huomaa.

Puron varresta lähti tänä aamuna kohti uutta alkua uusi ekaluokkalainen. 
Angry Birds oli päivän sana, ainakin mitä tuli koulurepun sisältöön:) 
Ja ei kuulemma ollut ainoa, jolta oli "vihaisia lintuja" löytynyt 
jossakin muodossa koulutarvikkeiden joukosta.
 
Aamu sujui hyvin ja jännityksestä huolimatta uusi ekalainen lähti innokkaasti 
ja mielellään pyöräilemään kohti koulua. 
Koulu itsessään on tuttu paikka jo viime lukuvuodelta, 
sillä eskari sijaitsee tiiviissä yhteydessä muun alakoulun kanssa. 
Nyt edessä oli kuitenkin lupa mennä kouluun pyörällä 
("antaiskohan ope luvan tulla mönkijällä kouluun...?") 
ja uusi opettaja, joka ei viime keväänä koulussa ollut. 

Iltapäivällä kotiin palasi tyytyväinen poika. 
Ope oli ollut kiva, oli ollut kiva nähdä luokkakaverit yhdessä,
 oli saatu uusia kirjoja, eikä läksyjä vielä tullut yhtään. 
Itse tulkitsin niin, että mikäli läksyjä olisi tullut,
 niin sekään ei olisi ollut yhtään huono asia.

Uusi alku vaikuttaa hyvältä, toivottavasti tämä mieli jatkuu mahdollisimman pitkään.

Lukujärjestys odottaa jääkaapin ovessa täyttymistään. 
Ehkä jo huomenna siihen saadaan päiväjärjestys.

6 kommenttia:

  1. Tiivistit tämän viikon tunnelmat loistavasti! Syksy on uuden alku. Hienoa, että ekalaisen koulu on alkanut mukavissa merkeissä - K oli ajatuksissa eilen monen monta kertaa ♥ Enkeleitä koulutielle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukava kuulla, että opintien ensihetkiä on ajatusten tasolla jaettu kummilassakin:)

      Poista
  2. Siitä se alkaa eikä paluuta oo, nimittäin koulutie. Huhheijaa, se on pitkä ja kivinen polku mutta mukava varmasti alottaa se Angry Birds -teemalla. :) Lueskelen muuten tiiviisti kaikki päivitykset vaikka en joka kerta kommenttia jätäkkään joten älä luule ettei lukijoita oo..

    -Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen kommentti ilahduttaa mieltä todella paljon, mutta ei siitä kommentoinnista saa ressiäkään tulla. Kiva, että nyt jätit "puumerkin" itsestäsi:) Kävijälaskurin mukaan kävijöitä on enemmän mitä kommentoijia, mutta niinpä se taitaa olla kaikissa blogeissa. Kohtuutonta olisi olettaa, että jokainen jättäisi aina kommentin täällä käydessään. Pysy ihmeessä mukana!

      Poista
  3. Kypsän viljan tuoksu tulee täälläkin pihalle asti, vaikkei peltoja ikkunoista näykään. Se tuoksu on huumaava! Mukavia loppuviikon päiviä koululaiselle ja terkut neideille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Väki on nukkumassa (tai ainakin pitäisi olla, hetki sitten kamarista kantautui vielä puheensorinaa), mutta terkut välitetään huomenna:)

      Poista