sunnuntai 19. elokuuta 2012

Viikonlopun touhuja

Ilmassa on ollut ihanaa syksyn tuntua. 
Vaikka aurinko on välillä paistanut suorastaan helteisesti,
 on ulos mennessä tiennyt heti, 
ettei enää eletä kukkeinta kesää vaan suunta on kohti syksyä. 
Allekirjoittanut ei ole moisesta ollenkaan pahoillaan, 
vaan toivottaa uuden vuodenajan mitä raikkaimmin tervetulleeksi.
 
Yllä oleva kaunis kukka-asetelma on kuvattu viikonloppuna serkkupojan häissä, 
jossa se koristi monien muiden asetelmien tavoin pöytiä. 
Häitä juhlittiin todella kauniissa ympäristössä ja oikein harmittaa,
 ettei tullut enemmän räpsittyä sieltä kuvia. 
Eilen oli siis mukavalla tavalla erilainen lauantai.
Lapset viihtyivät juhlissa myös loistavasti, 
sillä juhlapaikan pihalla oli monenmoisia leikkihärveleitä, 
joiden parissa aika kului. 
Pieni sadekaan ei saanut pientä juhlakansaa pihalta poistumaan. 

Tänään lähdimme heti aamupäivällä kolmivuotiaan kanssa käymään uimassa. 
Omat uimiset jäivät toki aika vähiin (=olemattomiin), 
mutta mukavaa oli seurata, miten pieni nautti vedestä, vesileluista ja vesiliukumäestä.
 
"Laatuaika" on sellainen sana, joka herättää monenlaisia tunteita. 
Itsekin olen vakaasti sitä mieltä, 
että tavallinen arki ja sen sujuminen ovat ehdottomasti ykkösenä, 
eikä tavallisesta arjesta voi, eikä tarvitsekaan puhua laatuaikana. 
Mutta kyllä tällaiset pienet irtiotot, 
jolloin saa keskittyä olemaan rauhassa yhden lapsen kanssa kerrallaan, 
tuntuvat arjen keskellä hyvältä. 
Olen varma, että tänään nauttivat sekä äiti että tytär.
Kai tuo tämänpäiväinen uimareissu oli sitä laatuaikaa,
joka pieninä annoksina ei liene kenellekään vahingollista.
Seuraavalla kerralla on sitten jonkun toisen vuoro.

Tämän neitokaisen kanssa ei vielä uimaan mennä. 
Kylpylän kova äänten sekamelska saisi suupielet nopeasti alaspäin. 
Häissäkin kaikki meni muuten hyvin, mutta urkujen soitosta neiti ei perustanut. 
Mikä siinä sitten pelottikin?
 
Yleensä ilme on kuitenkin tämä:) Ja kyllä noita uusi "helmiä" kannattaakin esitellä.

4 kommenttia:

  1. Häät ovat kyllä niin ihania juhlia! :) Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta. Mukavaa viikkoa sinulle myös! :)

      Poista
    2. Mulla on kyllä kuvia! Juhlapaikalle saapuessa, olin ottanu jo 103 kuvaa. Yhteensä kuvia kirkosta, ja hääjuhlasta tuli 591 :) Niitä kyllä minulta saat, vaikka kaikki jos haluat :)

      Poista
    3. Jos sulla olis semmosia kuvia, joissa hääpari on kahdestaan, niin voisin pari semmosta haluta. Jos jaksat, niin laita ne vaikka tämän blogin sähköpostiosoitteeseen tulemaan. Ei kiirettä. Kiitos:)

      Poista