Vanhassa vara parempi

Lapsuudenkotini eli nykyinen lasten mummula oli ja on edelleen maatila. 

Ja mitäpä olisi maatila ilman eriaisia koneita ja härveleitä tilan eri työvaiheisiin. 

Vuosien varrella koneet ovat suurentuneet, nykyaikaistuneet ja niihin on tullut enemmän tehoja, nopeutta, tarkkuutta ja muita hyviä ominaisuuksia. 

Töiden sujuvan joutumisen ehtona on, että koneet toimivat. 

Mieluummin hyvin kuin huonosti.

 

Kun koneet vaihtuvat uusiin, joudutaan miettimään mitä vanhoille koneille tehdään. Jäävätkö ne varaosiksi varastoon, 

myydäänkö ne eteenpäin vai käytetäänkö niitä uusien rinnalla. 

Vuosien varrella kaikki vaihtoehdot lienevät tulleen käyttöön. 

Koneet ovat koneita,

mutta kieltämättä niihin kaikkein vanhimpiin koneisiin syntyy 

lapsen mielessä erilainen suhde kuin uusiin. 

Ylimmässä kuvassa on pieni yksityiskohta vanhimmasta traktorista, 

joka on ollut lapsuudenkodissani jo paljon ennen syntymääni.

 Sitä on ajanut vaarini, isäni, setäni ja jopa minä olen sillä pieniä matkoja körötellyt. 

Nyt tuoreimpana kuskina on toiminut meidän esikoinen.

 

Jalkapallo vaihtui ajotuntiin, joten nappiksilla mentiin.

Monenmoista pitää muistaa: 

kytkin alas, vaihde vapaalle, 

hehkutusta kolmeenkymmeneen laskien, käsijarru pois, starttaus...

(en tiedä menikö järjestys sinnepäinkään kuin oikein)

Hiljaa hyvä tulee.

Traktori on Hanomakki. 

Vanha, uskollinen sotaratsu, joka on ollut monessa mukana.

Muistelen, ettei tämä ole ensimmäinen traktori, jonka vaari on aikoinanaan ostanut, mutta joka tapauksessa uskon, 

että aitoihin hevosvoimiin verrattuna tämä on tuntunut huippupeliltä. 

On vaari senkin kertonut, miten monta mottia puita piti olla, 

jotta Hanomakin sai maksettua, mutta määrän olen ehtinyt jo unohtaa.

Nyt Hanomakki viettää eläkepäiviään, 

muttei suinkaan jouten konehallissa ruostuen, vaan valmiina toimimaan. 

Varsinaiset peltotyöt on jo aikoja siirretty uudempien ja isompien traktoreiden hommiksi, mutta edelleen on pieniä ajoja, joissa tämä pikkuraktori on aivan omiaan.

Yksi tälaisista pikkuajoista on vesipöntön vieminen. 

Lehmät ovat kesäisin päivät pellolla, 

joten sinne on tietenkin saatava jostakin juomavettä. 

Säiliö täytetään ja sitten se kuljeltetaan Hanomakilla pellolle, 

eikä jano pääse yllättämään.

Eilen oli taas vesipöntön täyttöilta 

ja sen jälkeen esikoinen lähti pappan kanssa viemään sitä takaisin pellolle. 

Toinen, vuosikausia jatkunut tehtävä, on ollut sirkkelin pyörittäminen keväisin. 

Tämä sirkkelin vinkuna on ollut niin säännöllistä vuodesta toiseen, 

että joidenkin naapureiden kevät on alkanut sen äänen kuulemisesta 

ja siitä on raportoitu tekstiviestein aina pääkaupunkiseudulle asti, 

jotta sielläkin tiedettäisiin kevään tulleen:) 

(Vähän niin kuin Nuuskamuikkusen huuliharpun soitto 

kertoi Muumilaakson kevään alkaneen)

Nyt julistan kilpailun alkaneeksi blogissani. 

Arvaa tai päättele Hanomakin vuosimalli. 

Oikein arvanneelle/ tietäneelle tai lähimmäksi veikanneelle on luvassa pieni palkinto.

Vastaukset tuonne alas, kohtaan "kommentoi".