sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Ensimmäinen adventti

"Nyt sytytytämme kynttilän,
se liekkiin leimahtaa.
Me odotamme Jeesusta
seimessä nukkuvaa."


Tänään kaikui kirkoissa Hoosianna.  
Kyllä se vaan on joka adventti yhtä mukavaa laulaa tuota vanhaa hymniä.
Viime yönä jouluradio aloitti soitot tälle joulua 
ja ensimmäisenä kappaleena ilmoille kajahti Rajaton-yhtyeen uusi tulkinta Hoosiannasta. Vaikka itse koen olevani aika perinteisiin juttuihin kallellaan nykyisin, 
niin tykkäsin kyllä kovasti tuosta Rajattomien Hoosiannasta. 
Siinä oli sopivasti uutta raikkautta, 
mutta vanhaa hyvää kappaletta ei oltu lähdetty liikaa muokkaamaan.
Päiväkerholaiset pääsivät myös laulamaan 
ja pienestä jännityksestä huolimatta kaikki sujui hienosti.
Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkoväki kutsuttiin joulupuurolle 
ja kotiin viemisiksi lapset saivat kivat joulupussit.


Tuli mieleen omat kouluajat, 
kun ala-asteen joulujuhlassa me oppilaat saimme joulupussit, 
joista löytyi joulunpunainen omena ja vähän karkkia 
(en muista olisko siellä ollut joku joulupulla tai vastaava...).
Kovasti nuo pussit olivat ainakin meidän lasten mieleen.
Tällä kertaa sisältä löytyi omena, mandariini ja suklaakarkkeja.



Adventin aika.
Odotuksen aika.
Valmistautumisen aika.
Hyvä aika. 

Hyvää ensimmäisen adventtisunnuntain iltaa kaikille!
Puron varresa paukkuu pakkanen.

4 kommenttia:

  1. Mummukin oli kirkossa ja Lumikki-sadun lukeminen sipisemällä 3-vuotiaan korvaan saarnan aikana onnistui pitämään "villikon"suht koht rauhallisena.Mukava ele seurakunnalta tarjota puuroa ja kahvia kaikille kirkkovieraille.Kuulemma on tarkoitus tehdä asiasta perinne.Seurakuntatalokin oli niin jouluiseksi koristettu,kiitos ehtoiselle emännälle.Ei muuta kuin kohti uutta kirkkovuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan oliskin hyvä perinne. Nanna on rahtusen vauhdikas, mutta aina hyvällä tuulella:)

      Poista
  2. Kaunis adventtitunnelma teillä! Meillä oli kirkkohiljentimenä käytössä Raminan kellokirja :) Mukava perinne tuo kirkkopuuro.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon:) Toivon tosiaan, että tuosta kirkkopuurosta tulisi perinne. Se oli kiva aloitus joulukuulle.

      Poista