sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Kaksi

"Nyt syttyy toinen kynttilä
ja valo laajenee.
Suo Isä tänne Jeesuksen
se hetki lähenee."

Tänään sytytimme kaksi adventtikynttilää niin pyhäkoulussa kuin kotonakin.
Mutta enpä nyt kuitenkaan laita tähän kahta kynttilän kuvaa, 
kun viikko sitten kuvasin kynttilöitä ihan riittämiin.
Kuluneella viikolla luku kaksi on liittynyt muuhunkin kuin kynttilöihin,
nimittäin...


mummulan navettaan syntyi loppuviikosta kaksoset:)
Akana-lehmän vasikat saivat nimekseen Jyvä ja Jemma.
Kuvat ovat Kasperin ottamia 
ja tuossa yllä olevassa kuvassa 
kohteena on tainnut olla tuo vasikan päälle puettu "takki", 
joka pitää sen lämpimänä.


Navettaväellä riittääkin nyt puuhaa, kun on monta pikkuvasikkaa ruokittavana.
Vauva kuin vauva -oli sitten vasikka tai ihmislapsi- 
on samalla kertaa työllistävä ja hellyttävä.

Toinen adventtiviikonloppu on sujunut puron varresa mukavissa merkeissä.
Kylässä on ollut tätejä kahta puolta, 
on ulkoiltu, sytytelty paljon lyhtyjä ulos 
ja rahat saatiin menemään,
 kun eilen hipsittiin lähikaupunkiin tonttujen apulaisiksi:)

Tästä on hyvä jatkaa taas kohti iltaa ja uutta viikkoa.

4 kommenttia:

  1. Perjantai-ilta oli tosi touhukas kun ensin syntynyt saatiin tutitettua ja emö juotettua ja kalsiumit naamaan ja asetuimme jo nukkumatouhuihin,kun minulla oleva" Lehmägeeni"varoitti,että käyppäs vielä navetalla kurkkaamassa,onko kaikki ok.Ja mitä vanhat silmäni näkivätkään,sorkat näky taas peräpäästä.Ei muuta kun hälyyttää nuori-isäntä takaisin navettaan ja pyörähtää uuteen poijitukseen.Taas lypsin vasikalle ternimaitoa ja juottorumba uusiksi.Mutta sielläpä nyt olla napottavat nättinä omassa karsinassaan tyytyväisinä.

    VastaaPoista
  2. Oijjj!! Olipas söpöjä kuvia vasikoista =) kivat nimet on pienillä eläimillä. Samoin on, myös kotieläinlapset. Vimpa ei enään lapselta näytä, mutta kyllä se työllistää lähes yhtä paljon kuin ihmislapsi tai no.. niin, asiasta voi kyllä olla montaa mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se niin on, että oli kyseessä ihminen tai eläin, niin huolta siitä täytyy pitää. Ei eläimet oo laiskan ihmisen juttu.

      Poista