Muutama viime päivä on kulunut puron varren väellä hyvin sosiaalisissa merkeissä.
Olemme tavanneet serkkuja, pikkuserkkuja, tätejä, setiä,
kummeja, kaimoja ja kavereita niin kotona,
mummulassa kuin kaverin synttäreilläkin.
Yritin pitää kameraa mukana,
mutta hyvin usein tilanne oli yllä olevan kuvan kaltainen.
Kun salama viimein räpsähti,
oli kuvattava kohde ehtinyt juosta jo aika kauas...
Serkkujen perheen kyläillessä luvassa on yleensä jos jonkinmoista projektia.
Tällä kertaa keittiössä näytti tältä.
Mutta kyllä me syömäänkin ehdittiin:)
Serkusten touhuja seuratessa tuli jälleen kerran todettua,
että kyllä ne sukua ovat toisilleen:D
Vai mitä sanotte tästä kahden kiharapään kuvasta?
Siinä eivät istu siskokset, vaan serkukset (ja eri sukupuolta).
Molempia yhdistää vaalean tukan lisäksi pyöreät posket, päättäväinen luonne,
vilkkuvat silmät ja mitä mainioin huumorintaju.
Sukuperintönä kulkee myös kuuluva ääni,
enkä kertaakaan kuullut kenenkään sanovan "mitä, en kuullut?"-kysymystä.
Jos saisin toivoa jonkin maantieteellisen ihmeen tapahtuvaksi,
niin toivoisin Suomen olevan vähän pyöreämpi maa.
Silloin etelä ja pohjoinen olisivat lähempänä toisiaan,
eikä välimatka monen tärkeän ihmisen luo olisi niin pitkä mitä se tällä hetkellä on.
Onneksi on kuitenkin kaikenmaailman vempaimet,
joilla yhteydenpito on helppoa ja vaivatontakin.
Vaikka ei puhelimen avulla voi leikkiä piilosta tai hippaa...
Näin vielä tätäkin kautta kiitokset kaikille teille,
joiden kanssa olemme saaneet tätä joulun aikaa viettää!
Olkoon kotimatkanne turvallinen!
Kiitos teille, oli ihanaa nähdä ♥ Jälleen kerran joulumme oli tehty kaikista teistä rakkaista ihmisistä. Se on parasta - yhdessäolo. Voi noita pieniä serkuksia, suloisia kaikki tyynni :) Huomenna auton nokka kohti etelää. Aina yhtä haikeaa ja vaikeaa, mutta onneksi on aina paluukyyti toiseen suuntaan, ennemmin tai myöhemmin. Iloista vuodenavaihetta!
VastaaPoistaIloista vuodenvaihdetta teillekin! Oli mukavaa viettää päivä teijän porukan kanssa. Toivottavasti paluumatkan keli ei ollut aivan hirveä. Täällä on ainakin tihuuttanut ihan silkkaa vettäkin välillä.
PoistaKiitos myös meidän puolestamme! Oli touhukasta menoa mutta niin mukavaa. Minä karistin joulukilot eilen varsin epämiellyttävällä tavalla, mutta nyt onneksi tuntuu olo jo paremmalta ja jugurtti pysyy sisällä. Lunta tupruttaa täällä ja ainakin postilaatikolle kävellessä oli liukasta. Eli turvallista ajomatkaa kaikille pitkämatkalaisille! Pysytään linjoilla!
VastaaPoistaHyvä, jos örkkitauti lähti litomaan:) Ota nyt vielä rennosti, niin paranet kunnolla. Linjoilla pysytään, toivottavasti myös linjoissa:)
PoistaOlihan se vauhdikas päivä.16ihmistä oli ruokapöydässä ja kaikille riitti ruokaa ja apua oli kiitettävästi tarjolla keittiöpuolella.Kiireetön yhdessäolo oli minusta mukavaa ja harvoin kun tuommoinen porukka sattuu yhteen niin siitä jää mukavat muistot.Kiitos kyläilleille ja tervetuloa uudestaan.
VastaaPoistaEipä tämmöisiä sukutapaamisia ole mahdollista kovin usein järjestää, joten hieno homma oli, että saatiin isolla joukolla tavata.
PoistaMukavat kyläilyt kyllä olivat ja serkukset tuntuivat todella viihtyvän keskenään ja aikuiset tietysti myös. Ja nuo listauksesi kahta kiharapäätä yhdistävistä asioista osuivat hyvin nappiin. :) Hyvää vuodenvaihdetta teidän sakille!
VastaaPoistat.Susanna
Täällä kysellään, koska taas nähdään serkkujen kanssa. Toivottavasti pian. Kiitos teidän sakille myös ja hyvää uutta vuotta!
Poista