Hiihtoa ja kirppistelyä

Vaikka omat ajatukseni ovat jo kovasti keväässä ja toivon, että tämän hiihtoloman jälkeen lumet sulaisivat mahdollisimman pian pois, niin eihän sitä ole syytä kieltää, etteivätkö nämä talviset maisemat ja auringonpaiste siniseltä taivaalta helli niin ruumista kuin mieltäkin. Läheskään joka vuosi ei enää hiihtolomalla ole ollut mahdollisuutta luistelemiseen tai hiihtoonkaan, mutta tänä vuonna kaikenlaiset talviurheilun muodot ovat täyttä häkää voimissaan. Ladulle ja jäälle siis!

Meidän naapurin isäntä teki metsään kuntopolun, johon on vedetty hyvä latu. Siellä ovat koululaiset käyneet hiihtämässä ja tänä aamuna lähdimme lasten kanssa kiertämään sen. Olipa vaan mukava hiihdellä talvisessa metsässä ja mukana olleen kuusivuotiaan ansiosta hiihdosta ei tullut mitään veren maku suussa olevaa riuhtomista, vaan ennemminkin tasaista hiihtelyä. Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että hiki tuli jo siinäkin... #huonokunto #rapakunto

Hiihtolenkin jälkeen söimme ja lähdimme tyttöporukalla lähikaupunkiin ruokaostoksille ja kirppikselle. Kaikenlaista ihanaa olisi ollut myynnissä, mutta kaappien pursutessa vaatteita jo valmiiksi, piti kaikenlaiset mieliteot unohtaa ja poimia mukaan vain sellaista vaatetta, jolle oli tarve. Tässä tapauksessa tarve tarkoitti housuja sekä pienimmälle tytölle että pojalle ja kustansi yhteensä kuusi euroa.

Mutta sitten se mutta-kohta tämän päivän kirppistelystä. Minussa ainakin asuu pieni mielensäpahoittaja, sillä nyt olisin voinut tämän kappaleen aloittaa sanoilla: "Kyllä minä niin mieleni pahoitin..." Sillä se on aivan totta, kyllä minä niin  mieleni pahoitin, kun kirpputoilla pyydetään vanhoista tavaroista liian kallista hintaa. Kuljin kirppiksellä myyntipöydän ohi, jossa myytiin sisustusaiheisia kirjoja (mm. Ilona Pietiläinen), lehtiä ja niiden lisäksi vielä minulle rakkaita joululehtiä ja jouluaiheisia sisustus- ja fiilistelykirjoja. Asemoin itseni pöydän ääreen valmiina lappomaan myynnissä olevat aarteet omaan kassiini ja ehdin jo nähdä itseni illalla saunan jälkeen selailemassa näitä minulle uusia kirjoja sohvan nurkassa samalla, kun muu perhe nauraa Putouksen sketseille. Ilo oli kuitenkin varsin lyhytaikaista, sillä ensimmäisen kirjan hinta oli 17e. Käänsin seuraavan kirjan takakannen näkyviin vain huomatakseni, että siitä pyydettiin 24e. Kolmannesta kirjasta haluttiin 20e.  Loppujen lopuksi mukaan ei tarttunut yhtäkään kirjaa tai lehteä. Harmitti.

Olen kyllä tietoinen, että sisustusaiheiset kirjat maksavat uutena paljon. Kirppispöydässä myynnissä olleet kirjat olivat hyvässä kunnossa, MUTTA ne olivat kuitenkin vanhoja kirjoja ja myynnissä kirpputorilla. Minusta kirjojen kirppishinnat ovat jotakin ihan muuta kuin kahdenkymmenen euron tienoilla, jopa ylikin, olevia hintoja. Harvasta kirjasta olen valmis maksamaan yli kymmentä euroa, tuskin mistään. Eikö kirppistelyn idea ole myydä  pois itselle tarpeetonta, hyväkuntoista tavaraa edulliseen hintaan? Vai olenko minä nyt se vaativa ja kranttu asiakas, jonka pitäisi saada merkkitavaraa puoli-ilmaiseksi? Sellaisiakin kuulemma on yhä enenevässä määrin liikkeellä ja ihan hyvin saatan kuulua heihin, tietämättäni. Valistakaa viisaammat, jos olen ihan hakoteillä.

Mukavaa lauantai-iltaa!